Aromi

Ruoka- ja juomabisneksen ammattilaisten oma lehti

Ruokaa ja matkailua yhdistetään Kanta-Hämeessä yrittäjien yhteisvoimin

Kanta-Hämeen maaseudun elintarvike-, ravintola- ja maaseutumatkailuyrittäjät yhdistivät voimansa ja perustivat ruokamatkaverkoston. Tänä vuonna pilottina käynnistyneeseen verkostoon lähti mukaan 23 yritystä. Ruokamatkaverkoston avulla tuodaan paikallisia hämäläisiä tuotteita ja niitä käyttäviä yrityksiä esille. Hämeessä ollaan kerrankin edellä tässä asiassa. Juuri julkaistu Ruokamatka Hämeeseen -esite tuo nämä upeat hämäläiset tuotteet ja niiden valmistajat esiin ja matkailijoiden tietoisuuteen. Paikallinen

Kotimaisen kirjolohen ympäristövaikutus on pienentynyt viidenneksellä

Suomessa kasvatetun kirjolohen ”hiilipyrstönjälki” on keskimäärin vain kuudesosa naudanlihan hiilijalanjäljestä. Sian- ja broilerinlihaan verrattuna kirjolohifileen hiilijalanjälki on parhaimmillaan vain puolet. Kirjolohen ympäristövaikutukset ovat pienentyneet noin viidenneksellä kymmenen viime vuoden aikana. Syynä on etenkin rehun kulutuksen tehostuminen. Kotimaisen kirjolohen syöminen on hyväksi terveydelle, ja lihatuotteisiin verrattuna se keventää ruokalautasen hiilijalanjälkeä huomattavasti. Vesistöjä rehevöittäviä typpi- ja fosforipäästöjä

Taitaja2012 teemana myös kansainvälisyys

Kansainvälisyys, yksi Taitaja2012-tapahtuman neljästä teemasta, näkyi vahvasti heti tiistaina kun parisataa ammatillisen koulutuksen parissa toimivaa asiantuntijaa kymmenestä eri maasta kokoontui yhteiseen seminaariin pohtimaan ammatillisen koulutuksen laatua ja vetovoimaa. Kansainvälisyys on nykypäivää myös kansallisissa ammattitaitokilpailuissa, onhan Taitaja2012:ssa mukana seminaariin osallistuneiden asiantuntijoiden lisäksi myös 28 ulkomaista kilpailijaa. – Taitaja -tapahtuma on erinomainen tilaisuus esitellä suomalaista ammatillista koulutusta

Jukka Lassilasta Luomuliiton uusi puheenjohtaja

Luomuliiton kevätkokous valitsi Luomuliiton uudeksi puheenjohtajaksi tuusulalaisen luomutuottajan Jukka Lassilan. Lassila tunnetaan aktiivisena luomun esille tuojana, joka on kiinnostunut edistämään luomutavoitteita yhdessä myös kansalaisjärjestöjen kanssa. Viikonloppuna alkoi Luomuliiton uusi kampanja Luomuvallankumous. Lassila on toiminut vuoden ajan Luomuliiton edunvalvontavastaavana ja varapuheenjohtajana kolme vuotta. Hän on hoitanut puheenjohtajan tehtäviä jo puolen vuoden ajan edellisen puheenjohtajan Jaakko Nuutilan

Tanskalle kaksoisvoitto pohjoismaisissa kokki- ja tarjoilijaopiskelijoiden kilpailuissa

Pohjoismaiset kokki- ja tarjoilijaopiskelijakilpailut pidettiin tänä vuonna World Design Capital 2012:n hengessä Helsingissä, Ravintolakoulu Perhossa 20.-21.4. Viiden Pohjoismaan joukkueista Tanska kiri tiensä voittoon niin kokkien kuin tarjoilijoidenkin sarjassa. Suomi sijoittui tarjoilijoiden kilpailussa kolmanneksi ja kokkien sarjassa viidenneksi. Suomea kisoissa edustivat tänä vuonna tarjoilijaopiskelijat Laura Nissinen ja Aapeli Juote Ravintolakoulu Perhosta valmentajanaan Mikko Levoska sekä kokkiopiskelijat