Kun Heikki Hursti astui lavalle pokkaamaan tunnustusta, yleisö osoitti hänelle suosiota seisaaltaan. Jos Hurstilla oli liikutuksessa pitelemistä, myös allekirjoittaneen silmämeikki oli vaarassa mennä uusiksi.

Näin oli vähällä käydä myös toissa jouluna, kun oma kotikeittiöni oli täyttynyt konvehti- ja piparkakkupaketeista, joita minulla ei ollut aikomustakaan avata. Soitin Hurstille, joka sanoi, että mikäli päiväykset ovat kunnossa, hän ottaa tavaraa vastaan.

Hurstin Avussa Helsingin Sörnäisissä oli paikalla moni muukin, joskaan ei tuomassa elintarvikkeita, vaan hakemassa niitä tarpeeseensa. Kävellessäni Helsinginkadulla kiemurtelevaa leipäjonon viertä ymmärsin, että suomalainen vähävaraisuus on muuttanut muotoaan: jonossa seisovat ihmiset eivät näyttäneet poikkeuksellisen rähjäisiltä, vaan aivan tavallisilta ihmisiltä.

Veikko ja Lahja Hurstin aloittaman työn palkitseminen on erinomainen argumentti ruokakulttuurin demokraattisuuden puolesta. Viime aikoina mediassa on nimittäin kuulunut kummia. On muun muassa panikoitu siitä, voiko pitsa olla suomalaista kansallisruokaa.

Jos suomalaisissa kodeissa syödään viikottain itse tehtyä tai pizzeriasta tilattua lättyä, jolla keskimäärin ei ole kovinkaan paljon tekemistä italialaisen esikuvansa kanssa, voidaan jo puhua kansallisruoasta. Pitsan valitseminen Suomen kansallisruoaksi ei kenties olisi perinteisessä mielessä isänmaallinen teko, mutta ainakin siinä olisi aimo annos rehellisyyttä ja suomalaisen arjen ymmärrystä.

Ruokakulttuurissa ei ole kyse vain siitä, miten asioiden tulisi olla, vaan siitä, miten ne faktisesti ovat.

Kun viime aikoina on pauhattu siitä, että ruoka ei ole pelkkää polttoainetta, tuntuu tarpeelliselta muistuttaa, että ruoka on myös polttoainetta, ja siten poliittinen ja kansanterveydellinen kysymys. Niinpä suomalaisten upean fine dining -menestyksen humussa on hyvä pitää mielessä, että aivan kaikki suomalaiset, nekin joiden kuukauden ruokabudjetti on puolet Olon pitkän menun hinnasta, osallistuvat ruokakulttuurin rakentamiseen. Vähävaraisten joulu­ateria on pitkäjänteisesti tarjonnut ihmisille mahdollisuuden olla yhdessä ruokailun äärellä – oli lautasella sitten karjalanpaistia tai sitä pitsaa.

Maaret Launis
toimituspäällikkö