Rakkautta ravintolassa!

Ravintolassa on perinteisesti harjoitettu montaa eri rakkauden muotoa: rakkautta ruokaa, juomaa tai toiseen ihmiseen. Nyt tästä rakkaudesta on koostettu näyttely Hotelli- ja Ravintolamuseoon, osana neljän museon Rakkauden Tiloja- nimistä yhteishanketta.

Hotelli- ja Ravintolamuseon Nautinnon nälkä -näyttely käsittelee sekä eri rakkauden muotoja ravintolamaailmassa että niitä kaikkia kieltoja ja määräyksiä, millä ravintoloita on kontrolloitu.  Edelleen reippaasti kontroloidun ravintolamaailman on hyvä muistaa, miten vielä paljon rajatumpaa meno anniskelupaikoissa on ollut.  Näyttelyssä on muun muassa esillä iso kasa kylttejä, joilla ohjeistettiin ravintolassa pukeutumista ja käytöstä.  Sen lisäksi vahtimestarihan sai arvioida, onko asiakas ulkoasultaan ravintolan tason mukainen. Kravattipakko ja hamepakko housujen sijaan naisilla oli ennen silkkaa todellisuutta, vielä kuusikymmentäluvulla yksinäinen nainen baarissa heikensi ravintolan tasoa ja farkuissakin pääsi sisälle vasta 1980-luvun loppupuolella.  Näihin kaikkiin voi eläytyä museossa. Erillinen seinä on omistettu pelkästään Alkon ravintoloille antimille varoituksille, joita on kyllä tragikoomista lukea. 

Muitakin mielenkiintoisia esineitä näyttelyssä on, kuten lautasliina, jossa oli homoalakulttuurin toisistaan käyttämiä lempinimiä ennen vuotta 1971, jolloin homoseksuaalisuus lakkasi vasta olemasta rikos Suomessa. Ennen tätä usein kulttuuriravintoloissa kokoontuneet homomiehet käyttivät toisistaan naisten nimistä väännettyjä lempinimiä oikeiden nimien sijaan, osaksi suojautumiskeinona.  Nämä nimet kirjattiin ylös yhtenä ravintolailtana ja näin säilynyt lautasliina on osa suomalaista ravintolakäyttäytymishistoriaa.

Näyttelyssä käsitellään paljon intohimoa ravintolamaailmassa sekä asiakkainen kesken että itse anniskelupaikan tarjoamana ohjelmanumerona. Monet seiniin kirjoitetut lainaukset kertovat erilaisista intohimoisista kohtaamisista ja vanhat julisteet muun muassa eroottisista tanssijattarista tai stripteasesta ravintolassa.  Näyttelyn inspiroimana voikin miettiä, miten pitkälle intohimossaan voi mennä itse ravintolassa ja onko ravintola paikka, jossa on sopivaa harrastaa seksiä.

Ravintolakulttuurin vapautuminen on tapahtunut vasta 1990-luvula, jolloin ruokaa ja juomaa ei tarvinnut enää ostaa samaan aikaan, vaan sai tilata pelkästään alkoholia. Samalla kravattipakko poistui ja asiakkaan arvioiminen ulkonäön perusteella väheni. Tultiin lähemmäs nykyaikaa.  

Nautinnon nälkä -näyttely on hyvä poikkileikkaus lähimenneisyydestä ja siitä, mistä osin edelleen monet kiellot kumpuavat. Jotta ei unohdeta hauskuutta, osana näyttelyä on myös flirttikone, josta voit löytää sopivan iskulauseen ja alkoholisimulaattori, jolla voit testata humalatilasi.

Lisää muista Rakkauden Tilat -näyttelyistä:

www.rakkaudentiloja.fi

http://punavuorigourmet.blogspot.fi/2017/02/rakkaudentiloja-ravintolassa-ja-muualla.html

Flirttikone: http://www.hotellijaravintolamuseo.fi/nayttelyt/verkkoaineistot/iskurepliikkigeneraattori/  

Anikó Lehtinen on olutkirjailija ja juoma-asiantuntija, joka kirjoittaa ruokajuttuja ja väitöskirjaa. Anikó luennoi oluesta, rakastaa ravintoloita ja hyvää kahvia sekä yrittää ehtiä oluentekoon vapaa-aikanaan.

Tilaa näytelehti