Euroopassa ikäjakauma on koko ajan ikääntymään päin, ja vaikka tulevat seniorit eivät enää pula-aikaa muistakaan, eivät he välttämättä ole kovin innokkaita seisoskelemaan jonossa viimeisempien trendien mukaiseen streetfoodeaterymeaterysuperduperfoodgoodfeel#OMG –ravintolaan.

Pariisissa on varmaan ainakin länsimaisen mittapuun mukaan ahtaimmat asiakaspaikat, koska pinta-ala maksaa ja asiakasvirtaa piisaa. Mutta vaikka Itä-Pariisin ahtaat, tai siis intiimit, bistrot olisivat kuinka hyviä ja muodikkaita, ei aikuisempi ihminen jaksa tuntikaupalla niissä epämukavilla kahvilatuoleilla viihtyä, kun voisi aivan yhtä hyvin syödä tilavassa brasseriessa tai laadukkaassa hotelliravintolassa. Ilmastointi ei toimi ja vessat sijaitsevat ahtaalla takakujalla, mihin ei mahdu kuin sivuttain yhdellä jalalla.

Ehkä siitä hotelliravintolasta muutaman euron enemmän pitää pulittaa, mutta tulee sen verran harvoin käytyä, ettei se haittaa. Olen työssäni usein ihmetellyt, kun ihmiset kyselevät ruoka- tai juomalistasta sitä avaamatta, onpa laiskaa ja välinpitämätöntä. Ymmärsin vasta hiljan, että eiväthän he näe lukea. Pientä fonttia tunnelmavalaistuksessa pitäisi tihertää ja lasit jäi kotiin. Taisin ymmärtää asian vasta, kun se osui omalle kohdalle.

Sitten se ruokalistan kieliasu. Toki konsepti voi sitä vaatia, eikä seniorit ole avainkohderyhmää, mutta harva hardcore foodiekaan pysyy mukana globaalin ruokasanaston kyydissä. On japania, espanjaa, persiaa ja thaita. Eikä henkilökunnan tietämys asioista ole monessakaan paikassa ajan tasalla, että tarjoilijoista sen enempää apua olisi. Perinteet, makumuisti ja sesonkiajattelu ovat valttia, mieti vaikka Helsingin klassikkoravintoloiden suosikkeja.

Sivujuonteena muuten, mikä siinä on, että vaikka tekisi tarjoilu- ja baarityötä vain opiskelujensa ohella, niin miksei arvosta elinkeinoaan edes sen verran että googlaisi netistä aina kun tulee uusi sana vastaan, kuten esimerkiksi merikrotti? Baarimikon ei tarvitsisi opetella kuin 6–8 suosittua juomasekoitusta, jonka jälkeen hän menisi jo läpi pätevästä työntekijästä. Aloittaa voi vaikka Negronista! Myöhemmin voi tutkia ginilistan nyansseja ja esittää mielipiteitä.

Vaikka seikkailunhalu ja uutuudenviehätys vielä vanhempanakin jaksaisi kiinnostaa, fysiikka voi haitata uuden kokeilemista. Aistit heikkenevät vanhetessa, eikä elämyksistä saa samalla tavalla enää irti. Myös hampaat heikkenevät, ja vaikka juureen leivottu talon leipä olisi maailman parasta, eivät ne rapeat kuoret enää kiinnosta.

Eräässä haastattelussa Metallican rumpali kertoi nauttivansa usein pihvin ennen konserttia, mutta hän pyytää sen aina valmiiksi paloiteltuna, että energiaa jää soittamiseen. Ei ole nuori mies enää hänkään.

Hevistä puheenollen, kovalla soitettu musiikki ja huono akustiikka ovat osaltaan myös mainioita seniorinkarkottajia. Valitettavasti myös ruokahalu kuulemma vähenee ajan kuluessa. Kävin vähän aikaa sitten Munchenissa, Augustiner Bierkellerissä lounaalla. Kiinnitin huomiota, että ruokalistalla oli oma osio junioreille ja senioreille. Myös vanhempi väki sai tilata puolikkaita annoksia kokonaisen siansorkan sijasta. Se käy järkeen.

Nykyään kai teitittelyä harva kaipaa, mutta silti olen iloinen, että sen armeijassa opin. Jos ei teitittely suju, olisi kuitenkin hyvien tapojen mukaista ylläpitää jonkinlainen kunnioitus vanhempia ikäluokkia kohtaan palvelutilanteissa vaikka sieltä joskus joku huolimaton pojuttelu tai tytöttely tulisikin. Kyllä he sen todennäköisesti ovat ansainneet, kuten mekin sitten kuuskymppisenä itse itsestämme ajattelemme.

Aki Kaurismäen uusimmassa elokuvan repliikkiä lainaten: ”Vaikutat viisaalta, mutta minä olen vanhempi.”