Aromi

Ruoka- ja juomabisneksen ammattilaisten oma lehti

Scandinavian Babesien vaatetuksen uskotaan kiinnostavan naisia ja shown miehiä.

Nyt hurmaavat Pohjolan kuumat kissat

Scandinavian Hunksit on jo nähty, nyt tulee naisversio suositusta tanssishowsta. Ainakin Scandinavian Babesien taidot ovat kohdallaan. Kaikki kymmenen naista ovat aloittaneet tanssiuransa pikkutyttöinä ja useimpien CV:stä löytyy kansainvälisen kilpatanssijan tausta.

Tasokkaan tuotannon takaavat myös taustavaikuttajat, koreografioita on suunnitellut muun muassa Tanssii tähtien kanssa -tanssiopettaja Marko Keränen, ja shown on käsikirjoittanut radiopersoona Jube Tuomola.

Kokemusta on kertynyt myös tuotanto-organisaatiosta vastaavalle Petri “Mauno” Ahoselle. Ahonen on itse tanssinut Hunksien riveissä alusta asti.

– Vastaan nykyisin UNIQ – Entertainment Agencyn tuotannosta ja olen sen luova johtaja. Olen käsikirjoittaja imagon ja brändin takana, Ahonen kertoo.

Babesien tarina sai alkunsa jo kolmisen vuotta sitten, kun Hunkseille haluttiin jatkumo.

– Nyt se on löytynyt: high class show, jossa on ammattimaisuutta, kauneutta ja seksikkyyttä. Seksikkyys ei tässä tarkoita riisumista, vaan se tulee naisten tavasta olla upeita ja omia itsejään.

Hunksit ovat vedonneet enemmän naiskatsojiin, mutta Babesit tarjoavat katsottavaa sekä naisille että miehille.

– Naiset ja miehet katsovat esitystä eri silmin. Babesit tuovat Victoria’s Secret -tyyppisen asumaailman lavalle, ja uskon, että Babesit saavat siksi paljon myös naisfaneja.

Ahonen huomauttaa, että kun miesasiakkaat tulevat katsomaan Babes-showta, he vetävät paikalle myös naisasiakkaita.

– Tämä on nähty toisin päin, kun naiset tulevat katsomaan Hunkseja, he vetävät perässään miesasiakkaita.

Ahosen mukaan työtä shown eteen on tehty tiukasti kolme kuukautta ennen ensi-iltaa, joka oli syyskuussa.

– Nyt se kova duuni vasta alkaakin. Meihin kyllä uskotaan, Babesit on myyty syksyksi ja talveksi, kevättä voi kysellä nyt.

Tärkein markkina-alue showbisnekselle on ravintolamaailma.

– Niissä on aikaa ja tilaa esitykselle, joka on tarkoituksella rakennettu isoille lavoille, mutta jota pystytään myös pienentämään. Ihan pieneen baarinnurkkaan show ei sentään istu. Naisten turvallisuudesta ja esityksen tyylikkyydestä ei tingitä.

Ravintoloiden ja yökerhojen lisäksi Scandinavian Babes -shown areenoiksi Ahonen listaa teatterit, risteilyt, yritystilaisuudet ja – juhlat.

Puvustaja Kirsi Hyvärinen on suunnitellut naisille kuusikymmentä erilaista asua. Liikaa ei ole tarkoitus paljastaa pintaa.

– Varsin sopivasti ja säällisesti, jos vertaa Hunkseihin. Asut eivät koettele hyvän maun rajoja, vaan niihin on haettu omaleimaisuutta ja kiinnostavuutta niin, että visuaalisuus kiinnostaa molempia katsojasukupuolia.

Scandinavian Babesien shown uskotaan tuovan lisäliikevaihtoa mihin tahansa ravintolaan.

– Hunksien kokemusten perusteella tiedän, että vetovoima on kova. Jos yritys tilaa 2–4 esitystä, se saa salin täyteen. Suomessa ei oikein show-kulttuuria ole, varsinkaan tällä tinkimättömyydellä, ammattitaidolla ja hinta-laatusuhteella tehtyjä, Ahonen kuittaa.