Aromi

Ruoka- ja juomabisneksen ammattilaisten oma lehti

Kotimaisen kirjolohen ympäristövaikutus on pienentynyt viidenneksellä

Suomessa kasvatetun kirjolohen ”hiilipyrstönjälki” on keskimäärin vain kuudesosa naudanlihan hiilijalanjäljestä. Sian- ja broilerinlihaan verrattuna kirjolohifileen hiilijalanjälki on parhaimmillaan vain puolet. Kirjolohen ympäristövaikutukset ovat pienentyneet noin viidenneksellä kymmenen viime vuoden aikana. Syynä on etenkin rehun kulutuksen tehostuminen. Kotimaisen kirjolohen syöminen on hyväksi terveydelle, ja lihatuotteisiin verrattuna se keventää ruokalautasen hiilijalanjälkeä huomattavasti. Vesistöjä rehevöittäviä typpi- ja fosforipäästöjä

Taitaja2012 teemana myös kansainvälisyys

Kansainvälisyys, yksi Taitaja2012-tapahtuman neljästä teemasta, näkyi vahvasti heti tiistaina kun parisataa ammatillisen koulutuksen parissa toimivaa asiantuntijaa kymmenestä eri maasta kokoontui yhteiseen seminaariin pohtimaan ammatillisen koulutuksen laatua ja vetovoimaa. Kansainvälisyys on nykypäivää myös kansallisissa ammattitaitokilpailuissa, onhan Taitaja2012:ssa mukana seminaariin osallistuneiden asiantuntijoiden lisäksi myös 28 ulkomaista kilpailijaa. – Taitaja -tapahtuma on erinomainen tilaisuus esitellä suomalaista ammatillista koulutusta

Suklaamessuilta poimittua.

Suklainen tapahtuma Zürichissä

Zürichissa järjestettiin kuun vaihteessa jo 17.  suklaa- ja kaakaomessut.  Suosittu tilaisuus oli osa Salon du Chocolat -maailmankiertuetta, joka esiintyy tänä vuonna kahdeksassa kohteessa ympäri maailman. Seuraava mahdollisuus aistien hemmotteluun on Bahiassa heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna.   Mukana järjestelyissä oli vahvasti Sveitsin confisseur-kilta, joka viettää muuten tänä vuonna 120-vuotisjuhliaan. Zürichin messukeskuksen betoniarkkitehtuuri oli mielestäni todella hyvin onnistuttu

Annankadulla.

Uudet pienet meksikolaiset!

Meksikolainen ruoka on parasta. Limen, avokadon, chilin ja tomaatin makuyhdistelmää ei voita mikään. Tulista. Pehmeää. Raikasta.  Ihanaa.   Rakastuin meksikolaiseen keittiöön käydessäni aikoinaan paikan päällä ja rakkauteni roihuaa yhä väkevänä. Siksipä kotona meksikolaista on usein pöydässä. Ja nyt samoja makuja  voi nauttia entistä enemmän myös ravintolassa. Helsinkiin on noussut lyhyessä ajassa pieniä, kiinnostavia meksikolaisia ravintoloita,

Jukka Lassilasta Luomuliiton uusi puheenjohtaja

Luomuliiton kevätkokous valitsi Luomuliiton uudeksi puheenjohtajaksi tuusulalaisen luomutuottajan Jukka Lassilan. Lassila tunnetaan aktiivisena luomun esille tuojana, joka on kiinnostunut edistämään luomutavoitteita yhdessä myös kansalaisjärjestöjen kanssa. Viikonloppuna alkoi Luomuliiton uusi kampanja Luomuvallankumous. Lassila on toiminut vuoden ajan Luomuliiton edunvalvontavastaavana ja varapuheenjohtajana kolme vuotta. Hän on hoitanut puheenjohtajan tehtäviä jo puolen vuoden ajan edellisen puheenjohtajan Jaakko Nuutilan