Aromi

Ruoka- ja juomabisneksen ammattilaisten oma lehti

Suurkeittiön kokki

SagaKatrin

Suurkeittiön kokki laittaa hyvää ruokaa tiukasta budjetista huolimatta. Hän on järjestelytaitoinen ja luova. Hän ylläpitää siisteyttä koko keittiössä ja valvoo laitteiden toimivuutta.

Tunnustuspalkinnon arvoinen kokki on yhteistyökykyinen ja pitää tiimityöskentelystä, mutta pystyy kuitenkin itsenäiseen päätöksentekoon. Hän ymmärtää työnsä vastuullisuuden suurten elintarvike-erien käsittelyssä ja hallitsee ruoka-aineiden oikeat varastointi- ja käsittelymenetelmät. Ruoan valmistuksen ohella hänen tehtäviinsä voivat kuulua myös ruoan esillepano ja annostelu.

Suurkeittiön kokki työskentelee esimerkiksi sairaalan, vanhainkodin, päiväkodin, oppilaitoksen tai henkilöstöravintolan keittiössä. Hänen toimipisteensä voi tuottaa ruoan joko sisäisenä palveluna tai toimia tulosta tekevänä yksikkönä. Hänen asiakaskuntansa määrittyy ympäröivän asiakaskunnan mukaan.

PRO2011 Jouni Hartikainen: “Olen pyrkinyt olemaan nöyrä, ja ottaman oppini sieltä täältä”.

Päijät-Hämeen koulutuskonserni/Kampus, Lahti

Hilkka on paitsi loistava kokki, myös iloinen ja reipas maratoonari. Tämän aina hymyilevän ja nuoria kannustavan pitkän linjan kokin ruoista pitävät kaikki. Hilkka edistää niin hyvää mieltä kuin valoisaa työpäivääkin.

  • Tuulikki Lampén

    Tuulikki Lampen

    Tampereen Ateria/Hatanpään Ravintokeskus, Tampere

    Ystävällinen, asiakkaat huomioiva ja työlleen omistautuva Tuulikki rakastaa ruoanlaittoa ja hallitsee suvereenisti tuotantoprosessien eri osa-alueet. Tuulikki edistää positiivisella asenteellaan myös tiiminsä työvirettä.

  • Eila Paananen

    Eila Paananen

    Länsi-Asikkalan koulu, Vääksy

    Jo 44 vuotta oppilaille ruokaa laittanut Eila jaksaa edelleen innostua työstään ja uusista haasteista. Hän on esimerkillisesti huolehtinut koululaisten hyvinvoinnista tarjoamalla maistuvaa ja ravitsevaa ruokaa tiukasta budjetista huolimatta. Aina yhtä iloinen Eila on lasten ikioma äitihahmo ja kaveri, joka kokkaa heidän suosikkiruokiaan.

  • -->

    Edelliset voittajat

    • 2003 Eila Sibenberg
    • 2004 Maija Vahala
    • 2005 Tuula Rantanen
    • 2006 Terttu Angeria
    • 2007 Mika Sundström
    • 2008 Jaana Hietaranta
    • 2009 Susan Tenhonen
    • 2010 Kaija Savuoja
    • 2011 Jouni Hartikainen