Paljon kehuja saanut Alexander Chef´s Table ei oikeastaan ole ravintola, vaan Michelin-tähdellä palkitun keittiömestarin Matthias Dietherin ja hänen tiiminsä tarjoamasta mukavasta ja herkullisesta illallisesta.

Vihreän oven takana on viihtyisä sisäpiha, jota ympäröivä talo on itseasiassa Matthias Dietherin koti talvisaikaan, kun hän ei ole Muhun saarella, Pädasten kartanon keittiötä johtamassa.

Vaikka kyseessä on varsin eksklusiivinen illallinen, on tunnelma hyvin rento ja mukava siitä hetkestä lähtien, kun asiakas astuu sisään. Jokainen henkilökunnasta tulee esittäytymään kädestä pitäen, myös itse keittiömestari. Aperitiiviksi tarjoiltu samppanjalasi kädessä voikin sitten tutustua muihin illallisvieraisiin ja nauttia upeasta näköalasta yli Tallinnan vanhan kaupungin.

Alexander Chef´s Tablessa kaikki asiakkaat istuvat niin sanotussa Communal Tablessa eli isossa, yhteisessä pöydässä. Niinpä yksinkin matkustavan on helppo tulla sinne illalliselle. Seuraa on aina tarjolla. Meitä oli pöydän ympärillä kahdeksan henkeä. Maksimissaan pöydän ympärille mahtuu 20 henkilöä. Useimmat olivat tällä kertaa tulleet paikalle pareittain. Mukana oli muutama pariskunta sekä kaksi yhdessä saapunutta ystävätärtä.

Äärettömän taitavaa yhteispeliä

Illallispöydän kupeessa on keittiö, jossa henkilökunta valmisti upean seitsemän ruokalajin illallisen ja muutaman herkullisen keittiön tervehdyksen nautittavaksemme. Kokkien työskentelyä sai vapaasti käydä seuraamassa ja valokuviakin sai ottaa oman mielen mukaan. Henkilökuntaa oli keittiön puolella lähes yhtä monta kuin asiakasta ja heidän yhteistyönsä annosten kokoamisessa ja koristelussa oli äärettömän taitavaa yhteispeliä. Kaikki tapahtui kuitenkin rennolla otteella ja pilke silmässä. Tästä illallisesta oli jäykistely ja pönötys kaukana.

Rento oli myös keittiömestari Matthias Diether itse. Heti illallisen aluksi hän totesi, että jälkiruokaa on sitten turha odottaa, jos kaikkia lautasia ei ole syöty tyhjiksi. Diether kertoi jokaisesta ruokalajista lyhyesti ennen sen tarjoilua ja kävi illan aikana henkilökohtaisesti juttelemassa myös kaikkien vieraiden kanssa.

Tämän tasoinen illalliskokemus tarjoaa yleensä hyvinkin kokeellisia makuyhdistelmiä. Pöydässä oli muun muassa krassin lehdistä ja oliiviöljystä valmistettua levitettä. Olisin voinut vaikka vannoa, että mukana oli majoneesia, mutta ei kuulemma ollut. Ankerias, joka ei kuulu suosikkiraaka-aineisiini, oli saanut parikseen sinappijäätelö, joka taittoi hienosti kalan rasvaisuutta. Tuttu kukkakaali tarjottiin kolmella eri tavalla valmistettuna: pikkelöitynä, poltettuna ja uppopaistettuna. Erilaiset valmistustavat toivat vihanneksesta hienosti esiin erilaisia makuja.

Pakko tunnustaa, etten ole myöskään suuri hanhenmaksan ystävä. Yleensä se on makuuni liian rasvaista. Matthias Diether yhdisti siihen kvitteniä ja hasselpähkinää ja loi siten yhden illan parhaista annoksista. Myös savuavien havujen päältä tarjoiltu Muhun vuohenjuusto ja karpalot olivat herkullisia. Jokaiseen ruokalajiin oli tietenkin valittu sopiva viini.

Ja ettei homma menisi liian vakavaksi, sai jokainen vieras pyöritellä itselleen jälkiruoaksi hattaran! Jälkiruokaviinin ja taidokkaiden Petit foursien jälkeen tuntui kuin olisi istunut hyvien ystävien keittiössä, josta ei olisi halunnut lähteä pois.

Ravintola Alexander Chef´s Table on avoinna neljänä iltana viikossa, keskiviikosta lauantaihin. Illallinen maksaa 95 ja viinipaketti 82 euroa.

Alexander Chef´s Table, Kohtu 10A-7, Tallinna

www.alexanderchefstable.ee

Lue lisää Tallinnan ravintoloista Tallinna24-verkkolehdestä.

Aromi ja Tallinna24 ovat osa Mediatalo Keskisuomalaista.