Alice Italian sijaitsee Vallilan Konepajalla Wonderland coworking -tilan yhteydessä.
Alice Italian sijaitsee Vallilan Konepajalla Wonderland coworking -tilan yhteydessä.

Alice Italianissa sharing on todellakin caring

Italialainen keittiö keskittyy yksinkertaisuuteen ja raaka-ainekeskeiseen kokkaamiseen. Helsinkiläisen Alice Italian -ravintolan tiimi etsii täydellistä balanssia italialaisten perinteiden ja paikallisten suomalaisten tapojen ja makujen välillä.

Yleensä, kun kysyy Suomessa työskentelevältä ulkomaalaiselta ravintola-alan työntekijältä, mikä oli hänen alkuperäinen syynsä tulla tänne, vastaus on suomalainen tyttö- tai poikaystävä. Näin ei kuitenkaan ollut Alice Italianin ravintolapäällikkö Francesco Ceredan ja kokki Jacopo Martinellin kohdalla. Nämä italialaiset työskentelivät monta vuotta Lontoossa ennen kuin saapuivat Helsinkiin avaamaan italialaista ravintolaa.

– Keskustelin yhtenä päivänä Lontoossa Kim-nimisen vakiasiakkaan kanssa, joka kertoi omistavansa ravintoloita Helsingissä. Hän vieraili Lontoossa melko usein ja tuli joka kerta käymään ravintola Bocca di Lupossa, jossa työskentelin tuolloin, Cereda kertoo.

Tämä vakiasiakas oli Soupster Familyn perustaja Kim Heiniö.

– Eräällä kerralla en itse ollut paikalla, mutta sain kuitenkin järjestettyä hänelle pöydän. Vierailunsa jälkeen Kim lähetti minulle sähköpostia: ”Kiitos kaikesta Francesco. Henkilökuntasi piti meistä erittäin hyvää huolta. Olen avaamassa italialaista ravintolaa Helsinkiin. Ehkä voisimme työskennellä yhdessä?”

Cereda vieraili Suomessa ensimmäisen kerran helmikuussa 2018. Hänen kämppiksensä oli käynyt Helsingissä muutamaa viikkoa aikaisemmin ja varoitteli häntä siitä, miten jäätävän kylmää siellä oli.

– Se pelästytti minua hieman, mutta kun tulin tänne, niin kaikki oli ok. Myöhemmin otin yhteyttä Jacopoon, koska olimme työskennelleet yhdessä muutamia vuosia. Me molemmat halusimme uusia haasteita urallemme ja löysimme ne Helsingistä.

Yksinkertaisuuden saavuttaminen on kaikkein vaikeinta

Elokuussa avattu Alice Italian on osa Soupster Familya. Urbaani italialainen ravintola tarjoilee aamiaista, lounasta ja illallista Konepajan alueella Helsingissä.

Periaatteessa italialainen keittiö on yksinkertainen: kaikki perustuu raaka-aineisiin.

– Jos löydät hyvän raaka-aineen, sinun ei tarvitse lähteä hulluttelemaan sen kanssa, Martinelli sanoo.

Alice Italianin tiimi etsii tuotteita ympäri maailmaa. He ovat löytäneet paikallisia raaka-aineita myös Helsingistä. Annosten pohja rakentuu italialaisista tuotteista, kuten perustarvikkeisiin kuuluvasta mozzarellasta ja tomaattikastikkeesta.

– Lisäämme annoksiimme jotain paikallista tehdäksemme niistä helpommin lähestyttäviä asiakkaillemme.

Edelliselle ruokalistalleen he loivat risoton sesongissa olleista suomalaisista ravuista – täydellinen esimerkki italialaisten perinteiden ja paikallisten makujen yhdistämisestä. Ja asiakkaat rakastivat sitä.

Yksinkertaisuuden saavuttaminen saattaa vaikuttaa helpolta, mutta se on kaukana siitä.

– Meidän taustamme on sellainen, että olemme työskennelleet ympäristössä, jossa ruoka on kaikki kaikessa. Monet ajattelevat, että koska italialainen ruoanlaitto on simppeliä, se on myös helppoa. Tämä ei ole totta alkuunkaan, Cereda sanoo.

Esimerkiksi pastan heittäminen kastikkeen lisäämisen jälkeen on tärkeää.

– Se saattaa vaikuttaa helpolta ja jopa tarpeettomalta, mutta sitä se ei ole. Syy miksi teemme niin on hapen lisääminen kastikkeeseen. Se muodostaa kastikkeeseen kermaisen suutuntuman ilman kerman käyttöä, Martinelli selittää.

Pasta on yksi ikonisimmista italialaisista ruokalajeista. Alice Italianissa pasta tehdään käsin päivittäin. Yksi iltamenun suosituimmista annoksista onkin Tagliolini fatti in casa al burro e salvia eli käsin tehtyä tagliolini-pastaa voin ja salvian kera.

– Täällä ruokaa tehdessä täytyy sopeutua myös ilmastoon. Pasta täytyy itse asiassa tehdä eri tavalla Italiassa, Lontoossa ja Helsingissä, sillä eroavaisuuksia löytyy niin vedestä, lämpötilasta kuin ilmankosteudestakin, Cereda selittää.

Pastassa päädyttiin käyttämään suomalaisia vapaana kasvaneiden kanojen munia, sillä niiden väri on samantyyppinen kuin italialaisissa munissa, joiden keltuainen on lähes oranssi.

– Käytin melkein 12 viikkoa pastareseptin hiomiseen täällä, Martinelli nauraa.

Haasteita Helsingissä

Alice Italianin suurin haaste on saada ihmiset ymmärtämään heidän konseptinsa ydin.

– Kun kokkaat yksinkertaisia asioita, ihmiset saattavat ajatella, että he voivat tehdä saman ihan hyvin kotona. Tämä on kyllä totta, mutta me pyrimme tarjoamaan asiakkaillemme kokonaisvaltaisen elämyksen, Cereda sanoo.

Lisäksi Helsingissä italialainen kulttuuri on erityyppinen kuin muissa kaupungeissa, joissa Cereda ja Martinelli ovat työskennelleet.

– Emme ole tietenkään nähneet kaikkia Helsingin italialaisia ravintoloita, mutta ne joissa olemme käyneet, ovat olleet keskenään melko samanlaisia ja hyvin perinteisiä. Pizza vaikuttaa olevan kovassa huudossa täällä, mutta ihmiset eivät oikeastaan vielä puhu niinkään italialaisista ravintoloista, Cereda pohtii.

– Mutta täällä on paljon enemmän italiaa puhuvia ihmisiä kuin oletin! Parasta työssäni on asiakkaiden kanssa keskustelu, ja olen ollut positiivisesti yllättynyt siitä, miten moni täällä puhuu italiaa.

Joitakin italialaisia raaka-aineita on vaikea saada Suomesta. Martinelli ja Cereda käyttävät paljon aikaa puhelimessa ja etsiessään tuotteita internetistä. Onnekseen he ovat löytäneet useita italialaisten tuotteiden maahantuojia Helsingistä.

– Mozzarellasta on monia vaihtoehtoja tarjolla, mutta esimerkiksi tietyntyyppisiä risottoriisejä on vaikea saada. Minulle on ollut myös suuri haaste kouluttaa keittiön porukka tekemään asioita, joita he eivät ole ikinä tehneet. Opetin esimerkiksi erästä kokkiamme heittämään pastaa. Hän ei ollut ikinä tehnyt sitä, mutta nyt hän on yksi parhaista kokeistani.

Jakaminen on välittämistä

Alice Italianin iltamenu perustuu pieniin jaettaviin annoksiin. Asiakkaita kannustetaan tilaamaan kaksi tai kolme pientä annosta henkeä kohden jaettavaksi ystävien ja perheen kanssa.

– Aluksi oli hankalaa saada ihmisiä ymmärtämään konseptiamme. Haluamme antaa mahdollisuuden kokeilla mahdollisimman monia annoksia – tykkäämme itsekin syödä niin ulkona käydessämme. Tavallaan tämä tyyli on samanlainen kuin fine dining -ravintoloiden set menu -ideologia, me vain annamme asiakkaille vallan päättää mitä he syövät, Cereda selittää.

Ravintolan tiimi haluaa tarjoilla aitoa ruokaa, jota voi syödä vaikka päivittäin. Jotkin annoksista ovat melko tuhteja, mutta mukana on myös terveellisiä ja kevyempiä vaihtoehtoja sekä vegaanisia annoksia. Tavoitteena on näyttää, ettei hyvin syömiseen välttämättä tarvitse käyttää hurjasti rahaa.

– Monet tykkäävät näistä jaettavista annoksista, mutta osa haluaa sen ison lautasellisen pastaa, joten tarjoamme myös sen vaihtoehdon. Muokkaamme menuamme edelleen, jotta voimme tarjota asiakkaillemme juuri mitä he haluavat.

Fokus tulevaisuudessa

Lounas Alice Italianissa ei ole sitä mitä odottaisi, sillä ainoa italialainen annos on pizza. Tarjolla on Soup & Salad -buffetin lisäksi Meaty- ja Hippie-buffetit, joiden tarjonta koostuu pääasiassa perinteisistä suomalaisista lounasruoista, kuten kaalikääryleistä ja paistetuista muikuista perunamuusilla.

– Halusimme keskittyä aluksi yhteen asiaan. Lontoossa työskentelimme à la carte -ravintoloissa, emmekä koskaan tarjoilleet lounasta, joten tuntui luonnolliselta keskittyä ensin iltamenun viilaamiseen. Ottaa aikansa tutustua paikallisten makutottumuksiin ja heidän tapaansa tarjoilla lounasta, Cereda pohtii.

Tällä hetkellä järjestetään viikonloppuisin pop up -brunsseja, joissa tarjoillaan sekä paikallisia että italialaisia annoksia.

– Se on ensimmäinen askel kohti tietämyksemme lisäämistä. Keskustelemme jatkuvasti siitä, miten voisimme toimia paremmin asiakkaidemme hyväksi. Suunnitelmissa on yhdistää enemmän italialaisia annoksia myös lounaaseen.

Entä mitkä ovat Ceredan tulevaisuudensuunnitelmat?

– Helsingissä on paljon potentiaalia. Toistaiseksi nautin täällä asumisesta. Lontoo on täysin erilainen kuin Helsinki varsinkin työkulttuuriltaan. Italialainen tapa tehdä töitä on itse asiassa lähempänä suomalaista tapaa.

Loppujen lopuksi päätös Helsinkiin lähtemisestä oli Ceredalle melko helppo: perheeseen kuulumisen tunne auttoi siinä.

– Bocca di Lupo oli ollut minulle perhe viiden vuoden ajan. Kimin sekä hänen ystäviensä ja perheensä kanssa puhuminen sai minut tuntemaan, että voisin olla osa uutta perhettä Helsingissä. Suunnitelmani on olla täällä ainakin vuoden verran. Ensi kesänä päätän, mitä haluan tehdä sen jälkeen.

Alice Italian

Konepajankuja 1, Helsinki

aliceitalian.fi

Francesco Cereda nauttii työssään erityisesti keskusteluista asiakkaiden kanssa.
Francesco Cereda nauttii työssään erityisesti keskusteluista asiakkaiden kanssa.
Parmigiana  di Melanzane.
Parmigiana di Melanzane.
Jacopo Martinelli yhdistelee Alice Italianin ruokalistalla italialaisiin raaka-aineisiin paikallisia sesonkituotteita. Annos tuorepasta voilla ja salvialla.
Jacopo Martinelli yhdistelee Alice Italianin ruokalistalla italialaisiin raaka-aineisiin paikallisia sesonkituotteita. Annos tuorepasta voilla ja salvialla.
Tartar hasselpähkinällä ja  sitruunaöljyllä.
Tartar hasselpähkinällä ja sitruunaöljyllä.