Blogi: Epävarmuus iski urakehitykseen

Karoliina Kaihovirta kertoo blogissaan ravintola-alan kollegoista, jotka sinnittelevät lomautusten ja tilapäisten keikkatöiden varassa.

Koronan vaikutukset ravintola- ja tapahtuma-alaan lienevät kaikille jo tuttuja. Jos ei ole, on kasvanut pimennossa tältä osin. Alakohtaisia tarinoita on jo kerrottu. Olemme lukeneet yrityksistä, jotka ovat menneet nurin ja olemme kuulleet yrityksistä, jotka sinnittelevät. Olemme onneksi saaneet tietoomme myös niitä menestystarinoita, joissa vaikeudet on käännetty voitoksi. 

Sitten olemme me, yksilöt. Me, jotka aloitimme tammikuun 2020 salaa onnellisina siitä, että pikkujoulusesongin jälkeen on aikaa hengähtää. Tuhahtelimme muualta maailmasta tuleville Covid-19 uutisille. Pyörittelimme silmiämme aasialaisille turisteille, jotka kulkivat kaupungilla kasvot maskeihin peitettyinä. Suunnittelimme kevättä, haaveilimme kesälomasta ja teimme lupauksia uudelle vuodelle.

Uutisissa saatettiin kertoa sen ja sen alan irtisanomisista. Ei onneksi koske minua, töitä kyllä riittää. Parhaimmassa tapauksessa saattoi työsopimus olla voimassa useampaankin yritykseen ja ravintolat kilvan tarjota työvuoroja, joista poimia omiin aikatauluihin sopivimmat päältä. Kuinka naiivi sitä olikaan.

32-vuotias Sandra opiskeli eräässä pikkukaupungissa Itä-Suomessa peruskoulun jälkeen myynti- ja asiakaspalvelututkinnon. Tämän jälkeen hän muutti Helsinkiin ja jatkoi opintojaan oppisopimuksella eräässä pienessä perheyrityksessä. Sandrasta piti tulla kokki, mutta muutaman kuukauden opintojen jälkeen hän päätti vaihtaa suuntausta tarjoilijaksi. Valmistuttuaan Sandra siirtyi suuren kotimaisen ketjun hampurilaisravintolaan. Täältä pikkuhiljaa hän eteni työskentelemään fine dining -ravintoloissa ja yleni vuoropäälliköksi, hovimestariksi, apulaisravintolapäälliköksi ja ravintolapäälliköksi.

Vuoden 2020 ensimmäinen kuukausi alkoi optimistisena. Sandra oli juuri tehnyt ravintolapäällikön työsopimuksen helmikuussa avattavaan uuteen ravintolaan ja kaikki vaikutti todella hyvältä. Sandra oli innoissaan uusista kuvioista ihan uudessa ravintolassa sekä työstään siellä. Ravintola avattiin suunnitelmien mukaisesti, mutta samaan aikaan alkoi kotimaassa kantautua yhä enemmän uutisia koronatartunnoista. Asiakaskadon ja kokoontumisrajoitusten vuoksi ravintolassa suljettiin ovet jo ennen virallista määräystä. Avoinna ravintola ehti olemaan kokonaiset viisi viikkoa. Henkilökunta, Sandra mukaan lukien, lomautettiin.

Maaliskuussa tilanne näytti epätoivoiselta ja ahdistavalta. Uusimaakin eristettiin eikä töitä ollut. Sandra ei kuulunut edes liittoon, koska tähän päivään mennessä hän ei ollut päivääkään työttömänä eikä liittoon kuuluminen ollut tuntunut tarpeelliselta. Tulevaisuudesta ei yhtäkkiä tiennyt yhtään mitään eikä siitä uskaltanut oikein edes haaveilla. Sandran aviomies työskenteli myös ravintola-alalla ja tässä sitä nyt oltiin. Ihan uudessa tilanteessa. Kiireet loppuivat seinään.

Nyt oli aikaa parisuhteelle sekä 4-vuotiaalle tyttärelle."

Onneksi heillä oli sentään säästössä jonkin verran rahaa, sillä vielä ennen joulua Sandralla oli ollut kolmessa eri ravintolassa työsopimus ja töitä oli saanut tehdä aamusta iltaan. Ravintola-alan matalapalkkaisuudesta ja pääkaupunkiseudun korkeasta hintatasosta johtuen monella Sandran alalla työskentelevällä tuttavalla ei ollut säästössä mitään. Viimeistä palkkaa ei Sandrankaan työnantajalla ollut varaa maksaa, vaan henkilökunta joutui joustamaan sen suhteen. Oli erittäin hankalaa koittaa seistä henkilökunnan tukena, kun itsekään ei tiennyt enää mistään mitään. Tiputus oli monelle kova, mutta jos jotakin hyvää pitää asiasta etsiä, ainakin nyt oli aikaa parisuhteelle sekä pariskunnan yhteiselle 4-vuotiaalle tyttärelle.

Lehdistä sai lukea, kuinka moni kauppa työllisti ravintoloiden työntekijöitä kaupan alalle. Sandra oli yhteydessä useampaan henkilöstövälitysfirmaan ja haki töitä. Usein hakemuksiin ei saanut mitään vastausta. Yhdestä firmasta hän pääsi haastatteluun ja sieltä luvattiin töitä, mutta työvuoroja ei kuitenkaan ikinä näkynyt eikä kuulunut. Vasta, kun ravintolat aukaisivat taas oviaan, työllistyi Sandra viimein kaupan alalle. Oman ravintolan ovet pysyivät kiinni. Ravintola ehti olla avoinna olemassaolonsa ajan vain kokonaiset vähän yli kuukauden, kun se suljettiin lopullisesti kannattamattomana ja velkaisena.

Heinäkuun lopussa Sandra palasi takaisin ravintola-alalle saatuaan tuttavaltaan vinkin uudesta, avattavasta ravintolasta. Hän ehti olla töissä kuukauden verran, kun ensimmäiset varoitukset mahdollisista lomautuksista alkoivat. Nyt Sandra on osa-aikaisesti lomautettuna, mutta suhtautuu silti varovaisen optimistisesti ravintola-alaan ja ihailee niitä rohkeita yrittäjiä, jotka kaikesta huolimatta perustavat uusia ravintoloita näinä aikoina. Välillä Sandralla on silti käynyt mielessä hakeutua opiskelemaan sosiaalialaa, mutta rahallisesti opiskelu olisi haastava järjestää, vaikka ajatus muiden auttamisesta houkutteleekin. Onneksi nyt Sandralla on myös kaupan alalle takaovi auki, mikäli ravintola-alalla työtilanne ajautuu taas mahdottomaksi. Taloudellista huolta helpottaa myös tieto siitä, että keväästä viisastuneena Sandra on liittynyt työttömyyskassan jäseneksi.

Kirjoittaja työskentelee porvoolaisen Bistro Sinnen myynnissä ja markkinoinnissa.

Sulje mainos Tilaa Aromi