Blogi: Epävarmuus kasvaa kriisin pitkittyessä

Karoliina Kaihovirta kertoo blogissaan ravintola-alan työntekijöistä, joiden epävarmuus alan kohtalosta kasvaa. Ymmärrys työnantajia kohtaan on vankka, silti se ei poista sitä tosiasiaa, että omatkin laskut on maksettava.

Päivisin Lappeenrannasta kotoisin oleva nuori Mikko Ilves opiskeli it-alaa, illat kuluivat mm. Biljardin parissa eräässä paikallisessa ravintolassa. Työntekijät ja kanta-asiakkaat kävivät tutuiksi ja seuraavan kesän työkuvioita pohtiessa avautui mahdollisuus työvuoroihin yökerhon puolella. Tuon jälkeen opinnot pikkuhiljaa vaihtuivatkin ravintola-alaan Mikon keploteltua itsensä mukaan paikalliseen kouluun opiskelemaan baarimestarin erikoisammattitutkintoa.

Lappeenrannasta Mikko muutti Lappiin ja opiskeli restonomiksi tarkoituksenaan perustaa pohjoiseen oma matkailualan yritys. Laskettelua harrastava Mikko viihtyi Lapissa, siellä sai olla ihan oma itsensä eikä kukaan tuntenut Mikkoa ennestään. Koulun ohella aktiivinen Mikko vietti aikaa paitsi rinteissä, osallistumalla saatavilla oleviin baarikoulutuksiin. 

2009 keväällä Mikko livisti kuunteluoppilaaksi Altian Akatemian järjestämään parin päivän koulutukseen. Tuo koulutus innosti jatkamaan edelleen baarityössä ja kehittämään itseään kohti baarimestarin ja esimiehen tehtäviä. Tästä kiitos Mikael Karttuselle sekä Antti Valtaselle. Koulutuksessa oli läsnä myös alan “sensei” Ari Manninen. Manninen haastoi Mikon osaamisen ja antoi lisäpontta oppia alasta lisää.  Tämän jälkeen Mikko on työskennellyt ravintola-alalla vähän siellä täällä, jopa Itävallassa asti, mutta myös kilpaillut alan kilpailuissa ja työskennellyt buffet-ravintoloista aina Helsingin kattojen ylle asti.

Reilu kolme vuotta sitten Mikko työllistyi alkoholin maahantuontiin keskittyvässä yrityksessä ja siirtyi kotvan kuluttua hoitamaan ravintola-asiakkuuksia. Vuosi 2020 lähti lennokkaasti ja myyntikäyrät olivat nousussa. Onnistumiset lisäsivät motivaatiota työskennellä alalla ja uusi vuosikymmen näytti alkavan lupaavasti.

Maaliskuussa 2020 Mikko oli työnsä puolesta Gastromessuilla, joihin oli panostettu paljon Mikon työnantajan toimesta. Messut loppuivat kuin seinään viranomaisten asettamien ohjeistuksien ja kokoontumisrajoitusten myötä. Olo oli absurdi. Viimeisenä päivänä Mikko oli mukana vielä tuomaroimassa Vuoden Tarjoilija -kilpailussa, joka pidettiin tyhjälle salille messukeskuksessa. Samaan aikaan näytteilleasettajat purkivat vaitonaisina myyntipisteitään.

Kevään kuluessa joutui Mikkokin lomautetuksi, mutta työskenteli Woltin ruokakuskina. Kesällä hän palasi omaan työhönsä osa-aikaisesti edelleen lomautettuna. Työnteko osa-aikaisena oli haastavaa, kun kolmessa päivässä piti pystyä tekemään koko viikon työt.

Syksyn tuomat uudet rajoitukset olivat monelle yritykselle toinen, lopullinen niitti ja Mikoltakin loppuivat työt jälleen. Laajojen kontaktiensa ansiosta Mikko sai muutamia työtarjouksiakin. Haettu työ Alkon myyjänä tuntui epävarmassa tilanteessa kuitenkin turvallisimmalta valinnalta, josta tarkkailla samalla maailman menoa.

Mikolle on tärkeää työssään se, että voi auttaa muita. Auttamisessa oleellista on kuitenkin se, että omakin pakka on kasassa. Työtä Alkossa helpottaa uran aikana kertynyt laaja tuotetietous, mikä edesauttaa parhaaseen mahdolliseen asiakaspalveluun. Sitä paitsi Mikon mielestä asiakaspalvelu on mukavaa ja lopputulokseen tyytyväinen hymyilevä asiakas on edelleen tärkeä -siitäkin huolimatta, että hymy on enimmäkseen piilotettu maskien taakse.

Kulunut vuosi on ollut jatkuvaa siirtymistä rajoitusten myötä, mutta töitä onneksi ollut. Uusi arki on ollut omituista, aikaisemmin Mikko kävi usein syömässä ravintoloissa. Nykyisessä arjessa on ollut tottumista siihen, että ei enää voi mennä ja tehdä, mitä itse haluaa. Tilanne on toki helpompi kestää ja ymmärtää, kun kukaan muukaan ei voi. Emme ole tässä tilanteessa yksin.  Koko matkailu-, tapahtuma- ja ravintola-ala on pysähtynyt ja kärsii yhtä lailla. Ihmiset ovat joutuneet tinkimään todella paljon vuoden aikana eikä sittenkään varallisuus riitä. Rahan arvo onkin vuoden sisällä moninkertaistunut.  Mikko ei olekaan niinkään huolissaan itsestään, vaan koko alasta, josta on tullut Mikolle tärkeä heimo, perhe.

Mikko ymmärtää, että pandemiaa koitetaan kaikin keinoin tukahduttaa, mutta kokee, etteivät taloudelliset ja poliittiset lupaukset alalle ole pitäneet paikkaansa. Yksittäisen alan pelastaminen ei toki ole helppoa, kun hallituksen huolehdittavana on yli viisi miljoonaa ihmistä, joista jokainen näkee toki vain sen oman kuplansa.

Mikon oma tulevaisuus on tällä hetkellä täysin auki. Hän on kahden vaiheilla, vaihtuuko nykyinen ala kokonaan ja aikookin ainakin jonkun verran opiskella ohjelmointia. Nykyisen alan tulevaisuus huolestuttaa. Moni Mikon ravintola-alan tuttavista on jo aikaisemmin pohtinut alanvaihtoa, mutta motivaatiota siihen ei ole ollut. Nyt korona on monelle toiminut kantavana voimana alan vaihdolle, kun töitä ei ole ja tulevaisuus näyttää niin epävarmalta. Kun ei voi enää tietää, mitä tapahtuu ensi viikolla, on vielä vaikeampaa suunnitella tulevaisuuttaan ravintola-alan parissa. Koko ala vaikuttaa tällä hetkellä yksinkertaisesti masentuneelta.

Isoilla ketjuilla on vielä mahdollisuuksia selvitä koronasta, mutta miten käy pienten toimijoiden? Moni joutuu varmastikin sulkemaan ovensa lopullisesti ja samalla kotimainen gastronomia saattaa joutua ottamaan takapakkia. Suomalaista ruoka- ja juomakulttuuria on viimeisen viidentoista vuoden ajan saatu hyvin nostettua ylöspäin ja vietyä eteenpäin, mutta koronan myötä kehitys hidastuu. Mikko toivoo, että enää ei mentäisi takaisin aikoihin, jolloin hintakilpailu oli valttia ja euron tuopit enemmän sääntö kuin poikkeus. Nykyään kilpaillaan laadulla ja sen toivotaan jatkuvan myös tulevaisuudessa.

Entä miten käy alan tulevien ammattilaisten? Kuka uskaltaa tällä hetkellä edes hakeutua opiskelemaan ravintola-alaa ja mistä saadaan hyviä, osaavia työntekijöitä sitten kun ala seisoo taas omilla jaloillaan? Kellä taas on kanttia lähteä lähivuosina yrittäjäksi ja työnantajaksi ravintola-alalla?

On tässä koronan runtelemassa maailmassa toki jotakin hyvääkin. Esimerkiksi foodtruckkeja on syntynyt elävöittämään katukuvaa ja Mikko toivookin, että pop up-yrittämiselle annettaisiin entistä parempia mahdollisuuksia. Liikkuvaa yrittämistä, jossa on pienet perustamiskulut, pitäisi tukea niin, että ihmiset pääsisivät takaisin jaloilleen eivätkä riskit yrittäjyydelle olisi niin suuret.

Sulje mainos Tilaa Aromi