Porvoolainen restonomi Hanna Niemi on ollut ravintola-alalla koko elämänsä ajan. Hän työskentelee Helsingissä sekä tarjoilijana että baarimestarina. Nykyisellä työnantajallaan Hanna on ollut töissä viimeisen puolen vuoden ajan.

Viime vuoden alussa Hanna aloitti innoissaan uuden työnsä juuri avatussa ravintolassa. Korona tuntui kaukaiselta ajatukselta. Eihän se meitä suomalaisia kosketa, Hanna ajatteli. Mutta toisin kävi. Hanna ehti olla töissä vähän yli kuukauden, kun ravintolan täysi varauskalenteri tyhjeni. Tilanne tuntui erittäin karulta, jopa absurdilta. Muutaman päivän päästä tuli käsky sulkea ravintolat. Koko henkilökunta jouduttiin lomauttamaan.

Lomautuksen aikana Hanna sai tilapäistä työtä kaupan alalta. Kesällä hän pääsi takaisin omaan työhönsä, mutta oli osa-aikaisesti kuitenkin lomautettuna. Vaikka kesä meni hyvin ja asiakkaita riitti, heinäkuun jälkeen oli ravintolan ovet suljettava lopullisesti. Puskurirahasto, joka oli varattu ravintolan avaamiseen, hupeni niihin kuluihin, jotka syntyivät, kun ravintolaa ei voitu pitää auki. Henkilökunta ymmärsi tilanteen oikein hyvin, eikä katkeruutta työnantajaa kohtaan syntynyt.

Hyvät, uskolliset työntekijät ovat yrityksen kantavia voimia.

Hanna ja moni muu alan ammattilainen on miettinyt paljon tilannetta. Vaikka koronavuosi on ollut erittäin haasteellinen koko alalle ja tulevaisuutta on tavallista vaikeampi ennustaa, on tärkeää että työnantajat tiedottavat mahdollisimman rehellisesti koko henkilökunnalle tilanteesta ja pitävät nämä ajan tasalla, niin hyvin kuin se vain on mahdollista. Hyvät, uskolliset työntekijät ovat yrityksen kantavia voimia. Henkilöstön avulla selvitään eteenpäin – varsinkin, kun uusi normaali arki koittaa. Yrittäjille poikkeusaika on vaikeaa ja henkisesti raskasta, mutta toivottavasti hekin jaksaisivat ymmärtää myös henkilöstöään, eivätkä vain heittäytyä oman stressin ja ahdistuksen syövereihin. Työntekijälle merkitsee paljon, että työnantaja pitää yhteyttä lomautuksenkin aikana. Yhteydenpidon ei tarvitse olla kovin monimutkaista. Mitä sinulle kuuluu -kysymyskin riittää. Se kertoo siitä, että työntekijä on työnantajalleen tärkeä.

Elokuussa Hanna jäi elämänsä ensimmäistä kertaa kokonaan työttömäksi. Työttömyysjakso ei onneksi kestänyt kuin muutaman viikon. Ravintola-alan piirit ovat pienet, ja Hannakin pääsi suhteidensa avulla takaisin tuttuun yritykseen. Muutaman kuukauden päästä oli edessä jälleen osa-aikainen lomautus. Hanna tekeekin jälleen oman työnsä ohella myös kaupanalan töitä. Vierailu toisella alalla on ollut virkistävää, mutta samalla on vahvistunut käsitys siitä, että ravintola-ala on Hannan oma ala. Hän odottaakin kovasti, että voisi tehdä omia töitään kokoaikaisesti.

Tapahtumien väliaikaisten anniskelulupien kuluja ei makseta takaisin, vaikka tapahtuma jouduttaisin peruuttamaan. 

Hanna ymmärtää hyvin yökerhoihin ja anniskeluravintoloihin liittyvät rajoitukset, mutta ei sitä että ne kohdistetaan ruokaravintoloihin. Ruokaravintoloissa etäisyyksistä ja asiakasmääristä huolehditaan. Asiakkaat istuvat lähinnä omilla paikoillaan, ja annokset tilataan pöytiin. Anniskelun loputtua kello 22 myynti lopetetaan, eikä pelkkää kahvia myymällä saa paikattua rajoituksesta aiheutuvaa myyntivajetta.

Hannan työyhteisössä puhutaan paljon alaa vaivaavasta matalasta palkkatasosta. Se nousee nyt entistä herkemmin esille, kun töitä ei ole. Työntekijöillä ja yrityksillä on tosi tiukkaa, eikä ole ihme, jos pian alaa kohtaakin iso konkurssiaalto. Yrittäjällä menot kasaantuvat, mutta rahaa ei tule mistään. Työntekijät joutuvat miettimään, mitä henkilökohtaisia laskuja voivat maksaa ja mitkä maksaa myöhemmin. Aikaisemmin ravintola-alan työntekijät, Hanna mukaan lukien, kävivät usein vapaa-ajallaankin ravintoloissa. Nykyisin se on mahdollista vain harvoin.

Työntekijät joutuvat miettimään, mitä laskuja voivat maksaa ja mitkä maksaa myöhemmin.

Hannaa huolestuttaa myös omien ystävien tilanne. Heillä on oma kahvila-alan yritys, joka satunnaisesti järjestää myös tapahtumia. Tapahtumia varten pitää toki aina hankkia väliaikainen anniskelulupa, mutta jos tapahtumaa ei saakaan perustaa, ei esimerkiksi luvasta maksettuja rahoja saa enää takaisin. Lakeihin kirjatut säädökset ovat tiukat, eikä niitä saa muutettua Suomessa helposti. Tähän on vain sopeuduttava. 

Etenkin viime kevät oli henkisesti erittäin raskas ja epätietoisuus vaivasi. Tulevaisuutta ei voinut suunnitella edes viikkoa pidemmälle. Edelleen stressi nostaa päätään heti, kun uutisissa puhutaan ravintoloiden mahdollisesta sulkemisesta. Vieläkin maksetaan niitä laskuja, joita kevään sulut aiheuttivat. Miten uusista sulkemisista enää voi selvitä jaloillaan, Hanna pohtii.