Blogi: Mistä saamme rahaa, kun ei ole töitä?

Heli Kähkölä toteaa blogissaan, että vallitsevaan tilaan ei tarvitse tyytyä. Koronarallissa mitataan alan ammattilaisten kekseliäisyys ja innovointikyky.

Koronarallia on nyt ajeltu muutama viikko. Toimialamme on tällä hetkellä pitkälti alas ajettuna. Arki ja elämä ei ole kuitenkaan pysähtynyt mihinkään, vaikka erinäiset päätökset molempia tällä hetkellä saneleekin. Kuten aina myös kriisien keskellä, elämä tapahtuu kaiken aikaa. Se ei pysähdy tai mene lepotilaan.

Enää ei puhuta vain elinkeinosta, puhutaan kaikesta sen ympärillä. Tähän asti olemme keskittyneet pitkälti miettimään perustarpeita. Mistä saamme rahaa, kun ei ole töitä? Mistä saamme ruokaa, kun kaupassa käyntejä ja kontakteja pitäisi välttää? Mitä tehdä, kun niin moni paikka on suljettu? Etätyöt ja etäkoulu ovat rantautuneet koteihin ja kodeista on muodostunut komentokeskuksia, joista käsin hoidetaan kaikki arkeemme kuuluva. Korona vaikuttaa ihan kaikkeen, mitä meille tapahtuu. Suunniteltuihin sekä suunnittelemattomiin asioihin.

Ystäväni perussairauden takia tarvitsema lääke jouduttiin pienentämään annosmäärältään minimiin infektioriskin vuoksi. Toki lääkärit tietävät mitä tekevät, mutta ymmärrän täysin myös ystävääni, joka sairautensa oireiden lisäännyttyä menettää todennäköisesti väliaikaisesti työkykynsä. Yksi ystäväni joutui siirtämään häänsä. Yhden ystävän menehtyneen lapsen muistotilaisuutta jouduttiin siirtämään, tämä tilaisuus kun ei ihan tuntunut siltä, että hoidetaanpa striimauksen kautta. Uudenmaan sulkeminen on erottanut kahdella paikkakunnalla asuvia pariskuntia, rakkaus kun ei kuulemma ole riittävä syy ylittää rajaa. Omat valmistujaiseni jäivät vain haaveeksi. Nämä kaikki ovat kokonaisuudessa pieniä nyansseja, mutta kokijoilleen ne ovat elämä.

Epätietoisuus sanelee päivärytmin 

Sanotaan, että kyllä tähän tottuu. Miksi pitäisi tottua? Tämä ei ole uusi normaali eikä pysyvä tila. On selvittävä, mutta arkea tämä ei ole. Kaikkea ei tarvitse aina hyväksyä. Voi ymmärtää syyt, mutta ei tarvitse hyväksyä. En myöskään ikinä halua tottua tai pitää normaalina sitä, että eristäydytään tällä tavalla. Tämä on tilanteen vaatimaa ja tulevaisuus näyttää sen, millainen vaikutus tällä kaikella on esimerkiksi henkiseen hyvinvointiin. Täysin vastaavaa kun ei ole tullut meidän lähihistoriassamme vastaan.

Epätietoisuus on edelleen se, joka sanelee päivärytmiämme ja siihen ei tarvitse koskaan tottua. Sitä ei saa pitää normaalina. On kohtuutonta vaatia, että tämä pitäisi sietää. Katse täytyy pitää tulevassa, mutta on inhimillistä, että kaipaisi myös tarkkaa kiintopistettä sieltä tulevasta. Silloin on helpompi hallita katseen harhailemista.

Lomautukset tai irtisanomiset koskevat tällä hetkellä kymmeniä tuhansia suomalaisia. Toimialamme ja työmme perustuu pitkälti ihmiskontaktiin, jonka yhteyteen kuuluu jokin palvelu. Teemme valtavasti työtä erilaisten sidosryhmien kanssa, läpi koko toimialan. Koronakriisin yhteydessä voidaan puhua pitkälti dominoefektistä. Kun yksi sidosryhmä kaatui, kaatuivat pikkuhiljaa myös muut. Uskon vahvasti, että jokainen kyllä tietää ja tiedostaa että kyllä täältä noustaan. Sitä tuskin epäilee kukaan. Siksi onkin niin turhauttavaa, että kaikkialta kehotetaan fokusoitumaan vain sinne tulevaan. Vaikka elämä on tässä ja nyt.

Paljon puhutaan myös siitä, kuinka nyt punnitaan ihmisten innovatiivisuus ja kekseliäisyys sen suhteen, miten saa itsensä työllistettyä. Paljon voi tehdä etätyönä, paljon voi kotiinkuljettaa. Koronakriisi synnyttää varmasti myös meidän toimialallamme täysin uusia palveluita sekä kokonaisuuksia. Mutta miten toteuttaa näissä raameissa se työllemme tarvittava ihmiskontakti, kun juuri niitä pitää nyt pyrkiä välttämään?

Kirjoittaja on ruokatuotannon johtamisen restonomi, joka sanelee itse sen mihin sopeutuu.