Blogi: Vuokranantaja, etkö ymmärtäisi meitäkin?

Minä ymmärrän sinua, asiakas. Ymmärrän oikein hyvin, että näinä päivinä ja aikoina ravintolassa syöminen on pöyristyttävää. Jo pelkkänä ajatuksenakin.

Kun muu maailma istuu kotona, on totaalisen absurdia kuvitellakaan soittavansa ravintolaan pöytävarausta varten ja sitten istua hovimestarin johdattelemana ravintolan katettuun pöytään. Pöydässä saattaa sinua odotella valkoinen liina ja kynttilä, ehkä kukkakin. Miten olisi lasillinen kuohuvaa alkuun? Alkuruokaa ehkäpä? Pääruokana mureaksi haudutettua hanhenkoipea ja sen kanssa lasi punaviiniä. Jälkiruuaksi suklaakakkua. Kahvia ja hyvää konjakkia? Taustalla soisi jokin rauhallinen musiikki, ympärillä kevyttä puheensorinaa. Vastapäätä puoliso, ystävä, työkaveri tai tinder-deitti. Koko ajatus. Absurdi.

Yhtä pöyristyttävä ajatus on lähteä kepeästi pizzalle kaveriporukan kanssa tai lasilliselle olutta tai viiniä. Pikaruokaravintolaan hampurilaiselle? Ei tänään. Ei tällä viikolla. Ei varmaan kuukauteen. Niskassa saattaa hönkiä ajatus lomautuksesta tai työttömyydestä. Pankkitilillä ei todellakaan ole sitä pääomaa, jonka olemassaolosta sijoittamisen asiantuntijat iltapäivälehdissä huutelevat. Rahaa ei nyt haluta käyttää. Ei varsinkaan ravintolaan.

Minä ymmärrän sinua asiakas, kun somessa kehystät kuvasi tekstillä ”stay the fuck home”. Ymmärrän, kun vuoroin huudat, rukoilet ja kehotat koko Suomea pysymään kotona. Välttämään viruksia ja olemaan kantamatta niitä pitkin kyliä. En minäkään halua tämän taudin, tai minkään muunkaan leviävän yhtään sen enempää kuin sinäkään.

Kaiken tämän ymmärryksen keskellä yritän myös ymmärtää, miten liiketoimintaa voidaan ylläpitää. Mitä pitäisi tehdä, että ravintolan toimintaa olisi mahdollista jatkaa sitten, kun ajat ovat toisenlaiset? Ihmiset kilvan huutavat iltapäivälehtien keskustelupalstoilla siitä, kuinka itsekästä on pitää ravintoloiden ovet auki. Oikeassahan he ovat. Mitä iloa on pitää henkilökuntaa kiillottamassa uudestaan ja uudestaan aterimia, kun kukaan ei tule syömään? Mitä iloa on misata keittiöön raaka-aineita valmiiksi? Mitä iloa on olla osana väylää, joka mahdollistaa koronan leviämistä tarjoamalla ihmisille paikan tavata toisiaan? Ei, kyllä ilo on sellaisesta toiminnasta kaukana, vaikkei se itkeminenkään auta.

Ilman virallista päätöstä ovien sulkeminen on kuitenkin hankalaa."

Ilman virallista päätöstä ovien sulkeminen on kuitenkin hankalaa. Jos omaehtoisesti ravintola suljetaan, ei vakuutus korvaa. Itsepä suljit. Vuokranantajat ovat jo isoon ääneen ilmoittaneet vastoin hallituksen toiveita ja suosituksia, ettei vuokranmaksuun ole tulossa helpotuksia. Vuokra on maksettava, oli tilanne mikä tahansa. Sopimuksen mukaisesti. Eurolleen.  Jos haluat pitää hallussasi sitä osaa kiinteistöstä, johon olet sijoittanut koko sydämesi ja jonka ikkunaan joskus teippasit yrityksesi nimen, sinä maksat. Olivat ovet kiinni tai auki. Oli poikkeustilaa tai ei.

Vuokranantaja, minä ymmärrän sinuakin. Ymmärrän, että kyseessä on liiketoiminnasta. Sinun toimeentulostasi. Mutta mitä toimeentuloa saat, jos ravintoloita menee konkurssiin? Eikö olisi molempien etujen mukaista tehdä nyt yhteistyötä? Me ravintolassa haluaisimme pitää niin asiakkaamme kuin työpaikkamme, etkö sinäkin haluaisi pitää vielä meidät asiakkainasi?

Vielä tulee se aika, jolloin uskallamme aivastaa julkisesti ilman tuomitsevia katseita. Aika, jolloin uskallamme taas ostaa tarjousvessapaperia. Jolloin uskallamme taas lähteä ulos ja tavata toisiamme. Tulee se aika, jolloin mummon murukastike vaihtuu mureaan hanhenkoipeen, aidossa kiviuunissa paistettuun pizzaan ja hampurilaisiin. Aika, jolloin katsomme kumppaneitamme silmiin ravintolan hämyisessä valossa tarjoilijan kaataessa lasiin viiniä. Se aika, jolloin edelleen haluaisimme olla olemassa ja tehdä sitä, mitä osaamme parhaiten – ruokaa suurella sydämellä. Vuokranantaja, etkö ymmärtäisi meitäkin?

 

Kirjoittaja työskentelee porvoolaisen Bistro Sinnen myynnissä ja markkinoinnissa.