Blogi: Yrittäjänä Suomessa – maahanmuuttaja kertoo kokemuksistaan

Karoliina Kaihovirta kertoo blogissaan maahanmuuttajataustaisen Ason ajatuksia ravintola-alasta, yrittäjyydestä ja koronan vaikutuksista alaan sekä häneen yrittäjänä.

Auringon noustessa horisonttiin synnytti urhea kurdinainen pojan. Pojan, joka sai nimensä tuon saman auringon nousun mukaan, Ason (kurdiksi auringonnousu tai horisontti). Aso syntyi vuoristossa, jonne hänen isänsä oli tuonut perheensä piiloon sodan vainoja ja raakuutta.

Samaan aikaan, kun omat vanhempani huolehtivat siitä, että minulla on ehjät vaatteet ja kuivat sukat ja että nukun tarpeeksi ja syön d-vitamiinia suositusten mukaisesti, Ason vanhempien todellisuus oli toisenlainen. Kotikadulla ammuskeltiin ja talon yläpuolella taistelevat helikopterit olivat arkipäivää. Koko perheelle, myös perheen viidelle lapselle oli langetettu hirttotuomio, eikä vanhemmilla lopulta ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä kotoa pois.

Ason tarina jatkuu. Hän sai ensikosketuksensa ravintola-alaan 10-vuotiaana. Hän myi veljensä kanssa keitettyä maissia Jordanian kaduilla. Sinne heidän perheensä päätyi väärennetyillä Jordanian passeilla. Maissin myymisen lisäksi Aso kiillotti kenkiä ja myi tupakkaa. Ason perhe asui pienessä asunnossa, jossa ei ollut juoksevaa vettä. Vettä sai hakea esimerkiksi moskeijalta. Koska tupakanmyyminen oli syntiä, vettä ei jaettu heille vedoten siihen, että se oli syntiä. Lopulta Unicef tarkisti Ason perheen taustat, ja kahdeksan kuukautta Jordaniassa oleskelun jälkeen heidät hyväksyttiin Unicefin suojelukseen. Tästä viiden kuukauden päästä alkoi perheen matka Suomeen.

Aso sai ensikosketuksensa ravintola-alaan myymällä maissia Jordanian kaduilla."

Lokakuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1996 perhe saapui Helsinki–Vantaan lentokentälle.  Yllään Asolla oli t-paita ja housut. Suomessa maa oli peittynyt nilkkoihin asti lumeen. Lentokentältä perhe vietiin bussilla Hämeenlinnaan. Metsän keskellä sijaitsevaan kerrostaloon. Ason vanhemmat, Aso ja hänen kaksi nuorempaa sisartaan saivat yhteisen asunnon. Ason vanhempi veli ja sisko sijoitettiin heidän yläkertaan. Jääkaapissa oli jugurttia ja juustoa. Ason isälle ojennettiin tuhat markkaa.

Aso opiskeli Hämeenlinnan Katuman koulussa neljässä kuukaudessa suomen kielen. Opittuaan puhumaan suomea 12-vuotias Aso toimi tulkkina omille vanhemmilleen muun muassa virastoissa ja lääkärikäynneillä. Ason suomen kielen opettaja Liisa suositteli, että Aso laitetaan kuudennelle luokalle, vaikka hän ikänsä puolesta olisi kuulunut seitsemännelle luokalle. Päätös harmitti Asoa tuolloin, mutta nykyään hän on Liisalle siitä todella kiitollinen. Ilman Liisaa ja tämän neuvoja, Aso ei ehkä olisi  sopeutunut yhtä hyvin suomalaiseen koulu- ja myöhemmin opiskelumaailmaan.

Peruskoulun jälkeen Ason koko perhe muutti Helsinkiin. Siellä oli paremmat työskentelymahdollisuudet. Aso aloitti Martinlaakson lukiossa, ja kirjoitti sieltä muutama vuosi myöhemmin ylioppilaaksi. Ruoka on aina ollut Ason intohimo. Siitä suuri kiitos kuuluu Ason äidille, joka valmistaa ruokaa suurella pieteetillä.  Opintojensa ohella Aso olikin aina iltaisin töissä pizzeriassa. Aamuisin Aso heräsi ajoissa ja kävi ennen koulun alkua ostamassa Veikko Laine oy:ltä vihanneksia ja toimitti ne edelleen myyntiin vanhempiensa vihanneskojulle.

Vuonna 2003 Aso osti pizzerian, jossa hän oli työskennellyt. Kauppaan kuuluivat pizzerian osakkeet ja niiden mukana verovelat, joita kaupantekohetkellä ei kukaan tarkistanut. Aso osti myös toisen pizzerian, mutta senkin kanssa oli haasteita: koko ravintola paloi. Aso päätti lopulta hakeutua töihin Adeccolle. Hän yllättyi suuresti, kun pääsi ulkomaalaisesta nimestään huolimatta työhaastatteluun ja lopultaa jopa työllistyi.

Yrityskauppa sisälsi verovelat, joita ei kaupantekohetkellä tarkistettu."

Ensimmäiset kaksi viikkoa Tikkurilassa sijaitsevassa baarissa olivat opettelua. Aso tiesi, kuinka olutta lasketaan, mutta kaikki muu oli hänelle uutta. Sinnikkäästi hän kuitenkin opetteli työt baaritiskin takana ja sai vakituisen paikan. Aso ehti työskennellä nykyisin jo haudatussa Helsinki Clubissa baarimikkona, Kulttuuritalossa, Shakersissa ja Pizzataxissa. Päivät venyivät usein 18-tuntisiksi työpaikkojen väliä sukkuloidessa.  Ason mielessä siinsi kuitenkin haave omasta ravintolasta. Sen hän piti päämääränään, eikä häntä haitannut, vaikka unelman toteutuminen vaatisi häneltä uhrautumista.

Nykyään Aso omistaa yhdessä yhtiökumppaninsa Babak Roodsarin kanssa Robert’s Coffeen Kauppakeskus Redissä. Yhtiökumppanilleen Aso on erittäin kiitollinen muun muassa kuluneesta koronakeväästä – ja koko vuodesta. Babak onkin ollut Asolle tärkeä pilari pandemian aiheuttamasta kriisistä selviytymiseen. Babak muun muassa päätti keväällä, että myyntitiski siirretään oven suuhun, jotta kahvilasta muovautuisi tilapäisesti take away-kahvila. Näin ravintolaa tarvinnut sulkea. Aso omisti keväällä 2020 Martinlaaksossa sijaitsevan sushi-ravintolan. Hän sai toiminnan pysymään kannattavana ja ravintolan lopulta myydyksi – siten hänellä jäi enemmän aikaa perheelleen. Nykyisin Aso ei tee enää suorittavaa työtä. Hän omistaa aikansa kahdelle lapselleen, jotka ovat hänelle tärkeimpiä koko maailmassa.

– On toki väärin sanoa, että korona on hyvä juttu, Aso toteaa ja jatkaa: mutta on se saanut myös ihmisiä muuttumaan ja esimerkiksi ravintoloiden hygieniaan kiinnitetään nyt entistä tarkemmin huomiota.

Koronakriisissä on hänen mielestään toki huonoja puolia. Yksinäiset ihmiset ovat entistäkin yksinäisempiä.

– Moni pelkää sairastumista, eikä tee enää mitään, vaan pysyy yhä enemmän itsekseen.

Päivät venyivät usein 18-tuntisiksi työpaikkojen väliä sukkuloidessa."

Ason mielestä korona oli hänelle yrittäjänä tavallaan onni onnettomuudessa. Se tyhjensi kalenterin kaikista palavereista ja hänelle jäi aikaa keskittyä ravintolansa ja kahvilansa pyörittämiseen. Aso on myös erittäin kiitollinen sekä kauppakeskus Redille että Robert’s Coffeelle viime keväänä saamastaan tuesta. Erityisen kiitollinen hän on kahvilaketjun entiselle toimitusjohtajalle Petri Parviaiselle. Franchise-yritysten johto on yleensä kiinnostunut vain luvuista, mutta Robert’s Coffeen johto oli Ason mielestä varsinkin kriisivuonna aidosti kiinnostunut yrittäjiensä hyvinvoinnista ja piti aktiivisesti yhteyttä ja tarjosi apua.

Aso pyrkiikin jakamaan saamaansa hyvää eteenpäin. Keväällä hän osti muun muassaa ruokaa perheille, joita korona koetteli raskaimmin. Jouluisin hän pyrkii muistamaan vähäosaisia ihmisiä. Aso toivoo, etteivät ihmiset olisi niin itsekkäitä, vaan katsoisivat avoimesti ympärilleen. Ikävä kyllä aina löytyy heitä, joilla menee vielä huonommin eli aina voi olla avuksi – edes pienellä eleellä. Ajatuksena, että kaikki voisivat paremmin.

Tulevaisuudessa Asolla siintää, jälleen kerran, mielessä haave omasta baarista. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan halua uhrata työnsä vuoksi liikaa aikaa pois lapsiltaan. Aso ei näe itseään toisen alaisena. Hän kokee olevansa siihen liian itsenäinen ja rohkea. Hänen on saatava toimia mahdollisimman vapaasti ja ottaa tietoisia riskejä.  Ravintola-alan hän kokee muuttuneen joustamattomaksi. Monessa asiassa tuntuu, että maalaisjärki on kadonnut. Varsinkin näinä aikoina sitä tarvittaisiin. Tästäkin syystä Aso kokee, että yrittäjänä on helpompi työskennellä.

Kirjoittaja työskentelee porvoolaisen Bistro Sinnen myynnissä ja markkinoinnissa.

Sulje mainos Tilaa Aromi