Chefs.fi-uutiskattaus – Jaana Husu-Kallio: Korona ei muuta sitä tosiasiaa, että jokaisen on syötävä joka päivä

Suomen Keittiömestarit ry:n alueyhdistyksissä sattuu ja tapahtuu, lue tuoreimmat mestareiden ja Kokkimaajoukkueen uutiset. Suomen Keittiömestareiden kummi Jaana Husu-Kallio kirjoittaa, että poikkeusolot ovat nostaneet huoltovarmuuden ja ruoka-alan ammattilaisten merkitystä. Puheenjohtaja Ulla Liukkonen toteaa, että ammattia on harjoitettava nyt himmennetyin valoin.

Suomen Keittiömestareiden kummin Jaana Husu-Kallion tervehdys

Suomalaiset arvostavat ruokaa ja ruuan ammattilaisia

Jaana Husu-Kallio.

Vuosi 2020 jää historiaan monen murheen ja hankaluuden täyttämänä meille kaikille suomalaisille.

Erilaiset korona-viruksesta johtuvat rajoitukset ja toisaalta lisätoimenpiteet itsemme ja läheistemme suojaamiseksi ovat kuitenkin pieniä hankaluuksia verrattuna lukuisia perheitä kohdanneisiin vakaviin sairastumisiin sadoista kuolemantapauksista puhumattakaan. Terveydellisten kysymysten rinnalla pandemian taloudelliset vaikutukset ovat mittavat. Maksettavaa tulee riittämään usealle sukupolvelle, valitettavasti.

Taloudelliset vaikutukset ovat kohdistuneet myös Suomessa kovimmin tietyille sektoreille. Ravintola-ala on yksi eniten kärsineistä.

Teidän, suuresti arvostamieni keittiömestareiden tilanteet ovat varmasti keskenään erilaisia, mutta suurta vahinkoa erilaiset rajoittavat toimenpiteet ja itse virus leviämisuhkineen on varmasti kaikille aiheuttanut. Valtio on pyrkinyt käytettävissä olevin keinoin auttamaan taloudellisten menetysten kompensoinnissa erilaisia yrityksiä. Lomautukset ja irtisanomiset ovat kuitenkin säilyneet otsikoissa.

Samaan aikaan myös meillä Suomessa ruuan arvostus on kuitenkin kasvanut. Huoltovarmuuden merkitys korostuu juuri ruuan kohdalla, sillä joka päivä on jokaisen syötävä. Kotona tai mökillä etätöitä tekevä on huomannut, miten helppoa ja mukavaa olikaan ennen pandemiaa mennä työkavereiden kanssa yhdessä syömään muiden valmiiksi laittamaa ruokaa. Pelkkä voileipä keittiössä ei vastaa hyvää, lämmintä lounasta. Yhteiset päivälliset huippumammattilaisten valmistamana ovat unelma, jonka toivomme palaavan osaksi arkea ja juhlaa.

On hienoa, että kotona laitetaan yhdessä ruokaa, opitaan uutta ja kaivetaan esiin vanhoja reseptejä. Samalla opimme arvostamaan ruuan raaka-aineita, niiden tuottajia sekä kaikkia teitä ammattilaisia, joiden palveluksia voimme toivottavasti entistä enemmän ja helpommin pian hyödyntää. Uskon, että sillä ruuan arvostuksella lisäämme myös covid-19-epidemian jälkeen yhdessä syömistä kodin ulkopuolellakin nauttimalla samalla hyvästä seurasta.

Toivotan teille rakkaat ruuan huippuammattilaiset parempaa uutta vuotta, uskoa ja valmiuksia jatkaa tärkeää työtänne. Pandemiavuodesta otamme kaikki varmasti oppia tulevaan, mutta tärkeää on katsoa yhdessä eteenpäin. Tarvitsemme teitä.

Jaana-kummi

Kirjoittaja, Suomen Keittiömestareiden kummi Jaana Husu-Kallio on suomalaisen gastronomian, ruoka-osaamisen ja ruokakulttuurin edistäjä ja puolestapuhuja. Husu-Kallio toimii kansliapäällikkönä maa- ja metsätalousministeriössä.

––––––––––––––––––––––

Pääkirjoitus

Hyvät Chefsin lukijat,

Ulla Liukkonen. Kuva: Timo Porthan.

Elämme vaikeita aikoja, korona jatkuu ja alaamme koetellaan. Olemme joutuneet elämään kädestä suuhun. Yritykset ovat saaneet tukirahaa, mutta nyt rahat ovat loppuneet. Saamme harjoittaa ammattia ja elinkeinoamme, mutta himmennetyin valoin. Koulumaailmassa olisi elintärkeää saada käytännön opetusta työelämässä, mutta niitäkin on vaikea saada.

Vuosi takaperin saimme vielä kokoontua Tampereen Liittopäivillä. Iltapuku on nyt vaihtunut yöpukuun. Uusia tuotepaketteja on tehty, mutta niiden toteuttamisessa kestää.

Nyt kesälomalla ollessa on hienoa itselle, kun pääsee erilasiin Teams-palavereihin ja siellä puhutaan paljon Suomen ruokaviennistä ja ruokamatkailusta.

Ensi kesänä Suomi tulee olemaan suomalaisten matkailumaa – kotimaiset turistit halua­vat liikkua. Rajat ovat kiinni, mutta ihmiset haluavat kuitenkin matkustaa, pois arjesta.

Pyöräily ja ulkona liikkuminen tulevat lisääntymään. Moni onkin kaivanut sukset vintiltä ja lähtenyt ulos hiihtämään ja liikkumaan.

Tehkää suomalaista ruokaa ja tuokaa oman ruokakuntanne vahvuudet esiin. Jos sisälle ravintolaan ei pääse, voi valmistaa retkeily- ja eväspaketteja. Muistakaa myös ottaa toiset huomioon, verkostoitukaa eri toimijoiden kanssa ja tehkää yhdessä.

Yhdistykset, tehkää yhdessä matkoja ja tarjotkaa koulutusta. Muistakaa ottaa myös nuoret mukaan. Rakentakaa siltaa, älkää hajottako. Kovat ajat ovat menossa, mutta toinen toistaan tukien me selviämme.

Pysykää terveenä ja muistakaa myös lähimmäisiänne. Voimia myös yhteistyökumppaneillemme, kuin myös kokkimaajoukkueelle.

Ulla Liukkonen, puheenjohtaja

––––––––––––––––––––––

Young Chefs Club

Young Chefs Club -koulutuspäivä

Suomen Keittiömestarit ry:n nuorille kokeille suunnatun Young Chefs Clubin seuraava koulutuspäivä järjestetään huhtikuussa Turussa. Koulutus pidetään Turun ammatti-instituutissa yhteistyössä Atrian kanssa. Tule mukaan keväiseen koulutuspäivään tutustumaan ruuanvalmistuksen teoriaan ja käytäntöön Atrian keittiömestareiden johdolla.

YCC-koulutuspäivien majoittuminen on kahden hengen huoneissa Turun keskustassa Aurajoen rannalla sijaitsevassa museolaiva Laivahostel S/s Boressa, joka toimii myös Turun ammatti-instituutin oppimisympäristönä. Koulutuspäivien järjestäjä huolehtii majoitusvarauksista ilmoittautumistilanteen mukaan.

Koulutuspäivä on osallistujille maksuton. Koulutuksen kustannuksista (lounas, koulutuspäivä, illallinen ja majoitus) vastaavat yhteistyössä Atria ja Suomen Keittiömestarit ry.

Koulutuspäiville mahtuu mukaan 20 osallistujaa. Ole ensin yhteydessä alueyhdistyksen puheenjohtajaan ja sovi osallistumisesta/hausta mukaan yhteistyössä alueyhdistyksen kanssa. Lisätiedoissa voit olla yhteydessä suoraan Young Chefs Clubin tuutoriin Riikka Mantilaan.

Koulutuspäivän osallistujat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä, huomioiden kuitenkin ensisijaisesti, että jokaisesta alueyhdistyksestä pääsee vähintään yksi nuori mukaan tapahtumaan.

Oletko kiinnostunut osallistumaan Young Chefs Club -toimintaan? Ole yhteydessä alueyhdistyksen puheenjohtajaan ja täyttäkää yhdessä hakemuslomake. Young Chefs Club -hakemuslomake löytyy Suomen Keittiömestarit ry:n verkkosivuilta www.chefs.fi.

Aika ja paikka: Tiistai 13.4.2021, Turun ammatti-instituutti, Lemminkäisenkatu 18 D, 20520 Turku. Lisätiedot: Riikka Mantila, Young Chefs Club -mentori, Suomen Keittiömestarit ry, 044 907 3074 tai 044 023 0573, riikka.mantila@turku.fi.

www.chefs.fi/young-chefs-club

––––––––––––––––––––––

Ruokakulttuuripalkinto jaossa

Mikko Kemppainen. Kuva: Eva Tordera Nuño.

Tammikuussa 2021 etsittiin merkittävintä ja ajankohtaisinta suomalaista ruokakulttuuritekoa, ilmiötä tai tekijää. Alfred Kordelinin säätiön Jaakko Kolmosen ruokakulttuuripalkinnot myönnetään vuosittain tunnustuksena suomalaisen ruokakulttuurin edistämisestä. Tänä vuonna palkinnot ovat suuruudeltaan 5 000 euroa.

Hakemuksista tuli käydä ilmi miten ja millä tavalla henkilö tai organisaatio on merkittävällä tavalla edistänyt suomalaista ruokakulttuuria tai toiminut suomalaisen ruuan ja ruuantuotannon, kotimaisten laadukkaiden raaka-aineiden tuottamisen ja niiden käytön, ruokaperinteiden, suomalaisen ruokakulttuurin ja näiden tunnettavuuden edistämiseksi.

Suomen Keittiömestarit on mukana ehdottamassa palkinnon saajia ja SKM:n edustajana rahaston toimikunnassa on Keittiömestariyhdistyksen sihteeri Mikko Kemppainen. Hän kiittää Keittiömestareiden alueyhdistyksiä hakemuksista ja kertoo, että kevään aikana selviää, kenelle ruokakulttuuripalkinto myönnetään.

––––––––––––––––––––––

Pohjois-Pohjanmaa

Aktivoidaan jäseniämme

Kirjoittaessani tätä artikkelia, näen työhuoneeni ikkunasta upean auringonpaisteen ja pakkasta ulkona on 21 astetta. Onko tuo valo se kuuluisa valo siellä tunnelin päässä?

Olemme eläneet täällä Pohjois-Pohjanmaalla niin kuin muuallakin Suomessa, sekä rajojen ulkopuolellakin kovia aikoja nyt yli vuoden verran koronasta johtuen. Ala on ollut suurennuslasin alla ja päättäjät ovat tehneet kovia alaan kohdistuvia päätöksiä. Ovatko ne sitten olleet oikeita vai ei, siitä voidaan olla montaa mieltä.

Pohjois-Pohjanmaalla yhteinen tekeminen on edelleen pysähdyksissä. Vain hallitus on pitänyt kokouksia ja valmistellut sääntömääräisiä tulevia kokouksia.

Olemme keskustelleet hallituksessa jäsenten aktivoinnista koronan aikana. Kun kokoontuminen ei ole edelleenkään mahdollista livenä, on pohdittu erilaista tekemistä tämän päivän sähköisten välineiden avulla. Erilaisia koulutuksia, henkilökuvaesittelyjä, uratarinoita, yhteistyökumppaneiden esittelyä, ammatillista erikoisosaamista, yritysesittelyjä sekä laitekoulutuksia on pohdittu toteutettavaksi. Suunnittelu vaatii vielä täsmennyksiä hieman ennen toteutuksia.

Pidetään pyörät pyörimässä ja huolta toinen toisistamme.

Esa Koppelo, puheenjohtaja

––––––––––––––––––––––

Pirkanmaa

Vuosikatsaus

PKM:n hallituksen viikkokokous 9.2.2021 ja
kansallinen kalakeittopäivä Suomalaisella klubilla.

Maaliskuussa rysähtänyt korona tyhjensi pirkanmaalaisten kalenterit niin kuin kaikkialla muuallakin. Kevään iso tapahtuma Kalamarkkinat peruttiin, samoin kuin loppuvuoden muutkin tapahtumat. Elokuussa pidettiin kuitenkin vuosikokous Viikinsaaren 120-vuotiaassa ravintola Viikinsaaressa, jota emännöi keittiömestari Anette Mellin.

Joulua kohti PKM suunnitteli osallistumista joulun myyntitapahtumiin. Tuotteita resepteineen ja materiaaleineen saatiin valmiuteen, mutta viime hetkellä korona puuttui peliin. PKM:ssä ei vieläkään lannistuttu. Vuodelle 2021 on suunnitteilla monen moista, mikäli korona suo.

PKM:n hallituksen viikkokokous järjestettiin 9.2.2021 ja kansallinen Kalakeittopäivä Suomalaisella klubilla.

Anne-Mai Selin

––––––––––––––––––––––

Kymi

Kuulumisia

Kymen Keittiömestarit siirtyi loppuvuoden 2020 aikana kokoustamaan nettiyhteyksin. Kaikki sujui vaivatta ja osallistuminen kokouksiin oli runsaampaa, kuin paikan päällä olevien kokous­ten osalta. Onhan meillä jäseniä laajalla alueella ympäri Suomea, ja myös kotimaan rajojen ulkopuolella. Todella mukava olikin kuulla kauempana asuvien ääntä ja vaihtaa kuulumisia, ja mikä parasta heille, päästä vaivattomasti vaikuttamaan yhdistyksen toimintaan. Tästä varmasti tulee normaali käytäntö myös sitten kun rajoitukset poistuu.

Kymen Keittiömestarit jatkaa vuonna 2021 samalla kokoonpanolla kuin vuonna 2020. Suunnitelmissa on olla mukana paikkakunnan tapahtumissa viemässä hyvän ruuan sanomaa, ja itse ruokaa tapahtumien vieraille. Unohtamatta hersyvää huumoria, mikä meillä aina on mukana.

Toivotamme kaikille mukavia talvisia päiviä, jaksetaan hetki vielä noudattaa rajoituksia ja ohjeistuksia.

Näitä herkkuja odotellessa.

Pekka Tuhkanen

––––––––––––––––––––––

Karjala

Kalakeittotempaus

Kuva: Elsu Pasanen.

Karjalassa tempaistiin ennen virallista Kalakeittopäivää 9.2. kokkaamalla avotulella herkullista muikkukalakeittoa. Tempauksessa olivat mukana tulen äärellä kokkaamassa Anu Narinen, Ulla Liukkonen, Ulla Siik ja Elsu Pasanen. Keittoa höystettiin Napue Ginillä, tilliöljyllä ja Koskenlaskijalla. Keiton kanssa nautittiin itsetehtyä ruisleipää. Jälkiruokana lettuja, lakkoja ja manteli/vaahterasiirappia sekä pannukahvia. Kalakeitto valmistui Jaakkiman Opiston kodalla.

––––––––––––––––––––––

Etelä-Suomi

Vuosikokous

Eskyn hallitus päätti jo tammikuussa, että vuoden 2021 vuosikokous pidetään etäyhteyksin. Tällä halusimme varmistaa kaikkien jäsenten osallistumismahdollisuuden yhdenvertaisena. Jäsenistöömme kuuluu runsaasti riskiryhmäläisiä. Tulehan siis mukaan Zoomiin 20.3. klo 12.00. Kutsulinkin saat sähköpostiisi sihteeriltä kokous­kutsun yhteydessä. Mikäli sinulla ei ole sähköpostia käytössä, ole yhteydessä sihteeriin esimerkiksi nettisivujen palautelomakkeen kautta.

Vuosikokous on yhdistyksemme korkein päättävä elin. Vuosikokous antaa vastuuvapauden edellisen vuoden hallitukselle, päättää jäsenmaksuista ja valitsee uuden hallituksen viemään yhdistystämme eteenpäin. Tänä vuonna saamme uuden puheenjohtajan, kun Jari Kumpulainen ilmoitti, ettei aio asettua ehdolle. Kiitämme Jaria aktiivisesta puheenjohtajuudesta ja toiminnasta. Myös hallituksen jäseniksi ja sihteerin pestiin haetaan toimijoita. Näyttää siltä, että jälleen kerran pääsemme äänestämään hallituksen kokoonpanosta. Vuosikokouk­sen yhteydessä on perinteisesti juhlittu illallisen merkeissä. Heti kun pandemiatilanne sen sallii, pyritään yhteinen illallinen jäsenistölle järjestämään.

PRO-ehdokkaita löytyy jälleen jäsenistöstämme. Onnea Mikko ja Juha!

Marraskuussa muistamme perinteisesti jäseniämme, jotka ovat täyttäneet pyöreitä vuosia kuluneen vuoden aikana. Suunnitelmissamme oli illallinen yhteistyössä maineikkaan ravintolakoulu Perhon kanssa. Pandemiatilanne kuitenkin esti tämän. Muistimme pyöreitä täyttäneitä jäseniämme Knivon veitsillä. Veitset toimitettiin postitse.

Uskomme vahvasti, että pääsemme vielä yhdessä tapaamaan. Tampereen Talouskoulun säätiöltä saimme apurahan, jonka avulla voimme esimerkiksi järjestää koulutustilaisuuksia jäsenistöllemme ja tukea tulevia ammattilaisia. Tiedotamme käyttökohteista verkkosivuilla, tiedotteissa ja toimintakertomuksessa.

Syksyllä on yhdistyksemme vuoro järjestää alan yhdistysten yhteinen rapujuhla. Tiedotamme tilaisuudesta lähempänä.

Aija Laaksonen, sihteeri

––––––––––––––––––––––

Päijät-Häme

Noutoruokaa ja joulumieltä

Päijät-Hämeen mestarit maskeissa.

”Jos nyt jätätte joululaatikot tekemättä, on meidän perheemme joulu menetetty.” Tämä oli viesti Päijät-Hämeen Keittiömestareille useammalta lahtelaiselta perinteisten joulumarkkinoiden peruuntuessa tänä poikkeuksellisena joulunaluksena. Mestareiden joulupuuhailuihin on jo yli 20 vuoden ajan kuulunut joululaatikkotalkoot ja jouluruokien myynti Lahden suurhallin markkinoilla. Perinnettä ei haluttu unohtaa tänäkään jouluna, joten lähdettiin pohtimaan, miten voisimme toteuttaa urakan tämän päivän haasteissa.

Pitkän pohdinnan tuloksena syntyi suunnitelma joululaatikoiden tuotannosta, pakkaamisesta ja myyntitapahtuman järjestämisestä kaikkien turvamääräysten mukaan. Ison padan ääressä mestaritontut hääräsivät hyvässä järjestyksessä, harkiten ja turvavälejä noudattaen. Myyntipäivänä Gastropub Myllyn katetulla terassilla ohjeistettiin asiakkaita malttiin ja kärsivällisyyteen.

Hyvällä joulumielellä saimme tyytyväisille asiakkaille jouluherkut jakoon ja lahtelaisten joulupöytä oli jälleen pelastettu. Näillä eväin voimme taas hyvillä mielin jatkaa työtämme päijäthämäläisen ruokakulttuurin vaalijoina ja tulevien keittiöammattilaisten tukijoina.

Yhdessä tekemisessä on voimaannuttava vaikutus näinä vaikeina aikoina, totesi puheenjohtaja Markku Ojaja ja kiitteli jäsenistön ja yhteistyökumppaneiden aktiivisuutta. Alkavaan ruokavuoteen lähdemme toiveikkain mielin ja yhteisiä kohtaamisia odotellen.

Jukka Turta

––––––––––––––––––––––

Suomen Kokkimaajoukkue

Arvoisat Chefsin lukijat,

Vaikeat ajat sen kuin jatkuvat, mutta meidän vain täytyy purra hammasta yhteen, sillä tulemme selättämään tämän pandemian. Suomella on vielä Kokkimaajoukkue ja kiitän kovasti kaikkia kumppaneita, jotka uskovat tulevaan ja myös meihin, vaikka kaikki kärsivät. Olen ollut yhteydessä eri puolille maailmaa – ja kaikkialla asiat ovat huonosti tai jopa huonommin kuin meillä.

Pohjoismaissa, johon ainakin vielä Suomi kuuluu – ja tulee myös kuulumaan, maajoukkueet ovat enemmän tai vähemmän säästöliekeillä. Norjalla tulee kolme uutta joukkuetta, Ruotsi rekrytoi uudet joukkueet maaliskuun aikana, Tanskalla on joukkue ja Islanti hakee joukkuettaan.

Meillä Suomessa tilanne on samoin kuin muilla Pohjoismailla. Meillä on joukkueessa kokelaita, mutta emme ole vahvistaneet joukkuetta vielä. Olemme tavanneet jo viime vuoden puolella ja läpikäyneet kilpailuja, teoriaa, työskentelyä jne., mutta olemme painottaneet vahvasti joukkuehenkeä ja sen luontia kokonaisuudessaan. Joukkueen sisäistä olemista täytyy vahvistaa, jotta saamme riittävästi luottamusta toinen toisiimme.

Olemme uusineet meidän kotisivut ja aloittelemme myös ”kaupankäyntiä”, sillä maailma muuttuu aika tavalla. Meidän Facebook-sivustokin kaapattiin jonkun toimesta, juuri kun olimme tekemässä uudistusta. Pikkuhiljaa alamme päästä asioihin uudelleen kiinni.

Meillä on uutena joukkueen johtajana Katja Tuomainen, Valtioneuvoston keittiöpäällikkö, ja olen henkilökohtaisesti otettu hänen pedanttisuudestaan, kommunikointiosaamisestaan, teamin vetämisestä, ammattitaidosta jne.

Toivottavasti saisimme näin yhteistyöstä kiinnostuneita kumppaneita liikkeelle. Toivomme myös, että työyhteisöt tukevat maajoukkueessa olevia jäseniä, sillä työnantajat ovat yksi meidän toiminnan kulmakiviä.

Toivon sydämeni pohjasta tsemppiä kaikille ja toivottavasti emme joudu enää hallituksen peukalon alle.

Kokkimaajoukkueen uudet verkkosivut

Suomen Kokkimaajoukkueen sivut ovat uudistuneet. Olemme myös avanneet verkkokaupan. Katso lisätiedot www.ctof.fi. Seuraa kuulumisiamme myös Facebookissa ja Instagramissa: @culinaryteamfinland, @kokkimaajoukkue.

Tapio Laine, tapio.laine@ctof.fi

Julkaistu Aromissa 3/21.

Sulje mainos Tilaa Aromi