Etelä-Savossa Woikoski Feelingin vieraana

Bouillabaissea Savon sydämessä? Kyllä vain, ja vieläpä nerokkaasti paikallisista kaloista toteutettuna. WHD Gårdin Juureskellarin kesäkeittiö on tikissä!

Savolaiset osaavat vieraanvaraisuuden, totean alkukesän kokemusten perusteella. Heinäkuun helteitä odotellessa käväisin tutustumassa Mäntyharjun Nurmaalla WHD Gårdiin.

Woikosken nimi saattaa soittaa kelloa – sehän tarkoittaa kaasua. Toisin kuin moni muu yritys, Oy Woikoski Ab ei ole karsinut toimintojaan vaan kehittänyt uutta. WHD Gård toimi 1930-luvulta lähtien tehtaan mallitilana. Kokeilussa oli muun muassa sokerijuurikas ja mallitilan kautta alueen pientiloille löysi tiensä Ayshire-karja.

Tehtaan naapurissa sijaitsevalla tilalla aloitettiin kymmenisen vuotta sitten kokous- ja matkailupalvelut ryhmille, mutta parin viime vuoden aikana ravintola- ja majoituspalvelut ovat avautuneet myös satunnaisten retkeilijöiden käyttöön.

– Kaikki sai alkunsa siitä, kun omistajamme Clas Palmbergin vaimo Sari kysyi, saako hän paikata vuotavan tallin katon. Lupa heltisi, kunhan se hoituisi ”halvalla ja nopeasti”, kertoo emäntämme Iida Kekkonen.  

Tallin katto ei enää vuoda, ja järvenrantatilalla on tapahtunut paljon muutakin. On rakennettu majoitustilaa ja luotu yksi elinkeinohaara hevosten kuntouttamisesta ja valmentamisesta. Työntekijöistä muodostuu tiivis perhe, ja esimerkiksi Iida Kekkonen asuu tilalla hevosensa Sylvi Kekkosen kanssa. Työsuhde-etuihin kuuluu mahdollisuus treenata kouluratsastusta maajoukkuevalmentaja Janne Bergin opissa.

Juureskellari: hyperpaikallisia raaka-aineita

WHD Gårdin ravintola Juureskellari on keittiömestari Juho Hämäläisen temmellyskenttä. Ja miten hän nauttiikaan pienen ravintolan ja tilausravintolatoiminnan vetämisestä paikallisten raaka-aineiden ehdoilla! Luonnon antimet ja oman puutarhan sato muodostavat ruokalistan rungon.

Hämäläisen historiaan kuuluvat muun muassa työvuodet Tertin kartanossa, missä Sami Tallberg on käynyt opastamassa keittiötä villikasvien pariin.

WHD Gårdissa päivän lounasannos voi olla hirviburger, ja kymmenen hengen seurueelle voi olla tarjolla vaikkapa omalla tilalla kasvatettua fasaania, jota pyydetään jahdeissa.

– Pidämme aina menun avoinna, jotta voimme tarjoilla seurueille jotain spesiaalia, mitä riittää vain heille, Iida Kekkonen huomauttaa.

Kesäruokaa

Kesäisenä sunnuntaina listan houkuttelevin annos on ehdottomasti bouillabaisse. Hetkinen, bouillabaissea Savon sydämessä?

Onneksi Hämäläinen tietää mitä tekee. Tarjolle tulee tyylikkäästi varhaisperunoita ja graavisiikaa yhdellä lautasella ja lohta ja savumuikkuja toisella lautasella. Paikallisen elämyksen täydentävät naattiporkkanat ja nokkostahna sekä kahvipannusta kaadettava kalaliemi.

Suutuntumien ja makujen monipuolisuuden puolesta vertaus bouillabaisseen toimii. Parasta kesäruokaa!

Myös hirviburger ranskalaisineen maittoi. Kylkeen olisi tietysti kuulunut paikallinen olut, mutta koska burger oli kuljettajan annos, tyydyimme hankkimaan Nilkko Brewingin tuotteita kotiin Voikiskasta.

Jälkiruoissa oli todella persoonallinen ote. Lakupuuro Kouvolan lakritsista ja ruusulla terästetty raparperihilloke oli sen verran tuhti, että siitä toipumiseen kaipasikin vielä vähän marjoja. Tyttäremme suosikki oli mansikoita ja vaahtokarkkia -annoksen vaahtokarkki, ja marjat jäivät äidille.

Juureskellarin 24 paikkaa tuplaantuvat kesäkelillä, kun myös terassi kutsuu syömään. Yläkerran juuri valmistuneella olutterassilla kelpaa istua iltaa. WSET-diploman 2- ja 3-tasot jo suorittanut Iida Kekkonen hioo parhaillaan yhteistyötä uuden viinimaahantuojan kanssa – heinäkuussa maisteltavina ovat Into Winesin viinit niin ruoan kanssa kuin tastingeissakin.

Automuseo: kiinnostava kurkistus historiaan

WHD Gårdin kenties tunnetuin kohde on Woikosken Automuseo, joka kertoo niin (kotimaisen) kilpa-autoilun historiaa kuin kaikkien tehtaaseen liittyvien ajoneuvojen myötä savolaista teollisuushistoriaakin.

Kilpa-autoilu on tehtaan toimitusjohtajan Clas Palmbergin rakkain harrastus. Toiseksi rakkain lienee autojen keräily: monet Woikoskeen tiiviisti liittyvät autot on aikoinaan myyty pois, mutta Palmberg on metsästänyt ne takaisin.

Ajopeleihin liittyy hurmaavia tarinoita, kuten nyt sekin, että eräs patruunan rouva kehui Helsingissä käytyään, että olipa hyvä menopeli, yhdellä vaihteella pärjäsi. Rouva ajeli Mercedes-Benz 230 Cabriolet’lla kakkosella kaupunkiin ja takaisin!

Tarkemmin Woikosken menneisyyteen pääsee tutustumaan tehdasmuseossa muutaman kilometrin päässä. Sen naapurissa toimii Saiman torppa -niminen kesäkahvila.

Woikoski Feeling täydentyy Kirjokiven Kartanossa, jossa on tarjolla majoitusta kartanohengessä. Tänä kesänä matkailijoita palvelee myös kartanoravintola, jossa voi nauttia illallista.

woikoskifeeling.fi

Juho Hämäläinen (vas.).
Juho Hämäläinen (vas.).

Kirjoittaja on vapaa olut- ja ruokatoimittaja.