Halu tietää ei rajoitu tuoreeseen lihaan

Uusi elintarvikelaki sinetöi vastuullisuuden osana ravintolamaailmaa, mutta vain osin.

Helsingin Sanomat uutisoi 14. tammikuuta siitä, kuinka ravintoloiden täytyy alkaa kertoa avoimesti lihojen alkuperämaista kuluvan vuoden vappupäivästä lähtien. Tarkemmin naudan, sian, lampaan, vuohen sekä siipikarjanlihan alkuperämaa, kun ne saapuvat ravintolaan tuoreena, jäähdytettynä ja jäädytettynä. Lain on toki ensin saatava EU:n komission hyväksyntä.

Uusi laki lohduttaa tiedostavaa kuluttajaa, mutta myös hämmentää. Tässä tulee asianlaidan hämmentävä puoli: kyseinen laki ei koskisi kalaa eikä ”puolivalmisteita tai kypsennettyinä tai esikypsennettyinä ravintolaan tulevia pihvejä”.

Latva-artisokkaa Tammelasta.

Tuotettu, niin missä?

Ruuan alkuperämerkinnät ovat alkaneet kiinnostaa yhä useampaa meistä. Sanapari ”tuotettu EU-alueella” ei enää tyydytä. Halutaan tietää, onko ruoka-aine mahdollisesti kotimainen, jopa paikallinen. Näin ruoka saa hähmäisten ja romantisoitujen mielikuvien sijaan konkreettisemmat kasvot.

Ruuan alkuperämerkinnät tuottavat totta kai lisätyötä ja byrokratiaa. Eikö se ole kuitenkin vain kaikkia pidemmällä tähtäimellä hyödyttävä seikka? Emmekö me tosiaan halua tietää, mitä syömme, ja kuka sen on meille teurastanut tai kasvattanut?

Kun yhden serviisin asiakkaat sairastuvat kaikki vatsatautiepidemiaan, on sen aiheuttaja yksi monista, mutta uuden lain myötä ainakin osa taudinaiheuttajien vaihtoehdoista on tiedossa.

Poissa silmistä, yhä mielessä

Uusi asetus velvoittaisi siis ravintolat merkitsemään tarjoilupaikoillaan lihojen alkuperämaat selvästi ja näkyvästi. Näkökulmia tähän on kärjistettynä kaksi. Lain voi nähdä liiketoimintaa kuormittavana tekijänä. Vastaavasti sen voi tulkita puhtaasti asiakaspalveluna.

Osaamme jo etsiä vitriinistä ruokavalioidemme mukaisia lyhenteitä: G niin kuin gluteeniton, V niin kuin vegetaarinen, VL kuten vähälaktoosinen (mikä tuntuu olevan koko Suomen kansaa yhdistävä ruokavalio) ja Veg niin kuin vegaaninen. Miksei siis ruokalistalla seisovan lammaspadan perässä voisi lukea U niin kuin Uusimaa, tai mikä parempi, Hul. Tupa niin kuin Huljalan tupa, tai Gob.Gård niin kuin Gobbas Gård?

Alkuperän ilmoittamatta jättäminen ei poista kysymystä asiakkaan mielestä. Pahimmassa tapauksessa se vain vahvistaa epäilyjä ja kiihottaa mieltä.

Poikkeus vahvistaa kysynnän

Mustakaalia Piemontesta. 

On toki ymmärrettävä ja todettava, että lounasravintolat eivät kilpaile samassa sarjassa kuin illallisravintolat. Se miten jälkimmäiset myyvät annoksiaan nimenomaan raaka-aineiden laatu edellä, kilpailevat lounasravintolat asiakkaistaan edullisuudellaan.

Tässäkin risteyksessä on kuitenkin oppimisen paikka. Jotkut lounasravintolat ovat jo alkaneet ilmoittaa ylpeänä tarjoamansa kahvin paahtaman kahvipaahtimon. Tästä seuraava askel olisi vielä kirjoittaa kahvitermarin kylkeen ”Etiopia, Sidamo”.

Samaa avointa periaatetta kun noudattaa ruokien kanssa, on ruokailija informoitu jo sellaistenkin kysymysten kannalta, jotka eivät ole ehtineet vielä edes muodostua.

Arda Yildirim – aitoja kohtaamisia sekä rakkaudella valmistettua ruokaa ja juomaa peräänkuuluttava vapaa ruokatoimittaja ja -kriitikko.