Kasari on täällä taas. Neiti kevät vuosimallia 2016 kulkee vaaleanpunaisissaan, kattaa tipunkeltaista ja nautti ruokansa pastellivärisiltä lautasilta. Marraskuisena päivänä helsinkiläiset pr-toimistot ja Fiskars-konserni kertoivat medialle keväästä 2016, ja pöydät notkuivat uutuusjuttuja: oli Itämeriystävällistä kirjolohta, 60-luvun kuosisia Tivoli Audion äänentoistolaitteita, käteviä keittiöuutuuksia Heirolilta, rakoista palohaavoihin kaiken korjaavaa pihkasalvaa, sähäköitä aurinkolaseja ja paljon, paljon muuta.

Paljon muuta

Maailmaan vyöryy uutta tavaraa pelottavalla vauhdilla. Vaikka yritän elää sulassa sovussa kamojeni kanssa, on se joskus haastavaa. Sitten on raivauksen vuoro. Seuraa katharsis, puhdistus. Tätä kestää vain pienen hetken. Minulla on nimittäin heikkous. En voi vastustaa hilavitkuttimia ja elektroniikkaa. Ai löytyykö kodistani makkarakone? Totta kai. No entä jäätelökone? Kaksin kappalein. Pastakone – tietysti.  Tietokoneita, Smart- ja Apple-teeveitä on kertynyt matkan varrella useampi, vanhoja ja uusia kameroita ja läppäreitä lojuu ympäriinsä. Langattomat ja aktiivikaiuttimet? Eikö kaikilla ole? iMe käyttää myös Nokiaa. Olen toivoton.

Paranee vanhetessaan

Toisin kuin elektroniikka, joka pettää ja vanhenee, kunnon ruoanvalmistuskamat kestävät ja jopa paranevat käytössä: Sarpanevan padat, mummon rautapannut ja -kasarit, käsintehdyt kauhat ja kapustat. Yksinkertaisesti ihania. Sitten minulla on välineitä, joita en osaa käyttää: liemipumppu, sitrusrauta ja… enkä keksi enempää. Viime viikolla heitin metallinkeräykseen härpättimen, jota en koskaan ollut käyttänyt. – Kun en ole taitanut eikä siinä ollut ohjetta. 

Pastakauhaahan osaa käyttää jokainen. Sen avulla nostettuna pitkäkään pasta ei luikertele kauhasta pois ja mahdollinen neste tippuu kauhan pesän reiästä kattilaan. (Yrittäkääpä muuten kauhoa pastaa tavallisella kauhalla. Siinä ei tule kuin paha mieli.) Näin olin asian käsittänyt, mutta sitten Fiskarsin tiedotus räjäytti pankin.

Mitta täyteen

Muistan hetken. Istuin ikkunalaudalla rivissä Suomen parhaiden ruokatoimittajien kanssa. Tiedottaja tarinoi uudistuneista keittiökapustoista ja lausui sivulauseessa … ”ja sarjaan kuuluu pastakauha, jonka reiällähän voi mitata yhden hengen pasta-annoksen”. Kauhalla? Mitata? Mitä? Minullahan on – uonnollisesti – tähän ihan oma väline: levy, jossa on reikiä yhden, kahden tai kolmen hengen pastamäärille. (Tätä välinettä en tosin koskaan muista käyttää ja keitän aina pastaa liikaa.)

Menin tunnustamaan vieruskaverille, että en ollut koskaan tajunnut kauhan reiän olevan pastamäärän mittaamiseen. ”Olenpa nuija”, sanoin. ”En minäkään ole tajunnut”, kuului vastaus. ”Nuija ja tosinuija”, nauroimme katketaksemme. Muut yhtyivät ilonpitoon. Sitten pohdimme asiaa. Jos me – restonomit, kotitalousopettajat, elintarviketieteiden maisterit ja alan rautaiset ammattilaiset – emme osaa hyödyntää keittiövälineiden ominaisuuksia täysin, missä vika? Elektroniikassa kuluttaja antaa enemmän anteeksi: harva väittää osaavansa kaikki laitteensa ominaisuudet. Mutta että kauha! Noloa.

Paljon puhutaan muotoilusta arjen helpottajana. Innovaatioita syntyykin koko ajan eikä vähiten vanhenevan väestön kasvavan apuvälinetarpeen myötä. Mutta ei vanha kunnon käyttöohje tai kuva käyttötavastakaan huono vaihtoehto ole. Tarkastin kotona: Fiskarsin Fuctional Form -pastakauhassa lukee ”1 portion spaghetti” mutta mustalla tekstillä mustassa materiaalissa. Koska minulla on näitä(kin) kauhoja useampi, voi vertailun vuoksi todeta, että Ikean teräksisessä pastakauhassa reikää ei avata.

Esitänkin toiveen kaikille muotoilijoille: vääntäkää arkielämää helpottavat innovaationne rautalangasta. Loppujen lopuksi, me kuluttajat olemme aika blondeja kaikki!