Huippukokit ja baarimestarit valtaavat ulkoilmabisnesfestarin

Ulkoilmatapahtumana festarihengessä toteutettavan SHIFT-tapahtuman ruoka- ja juomatarjoilun hoitaa Food & Funin tuomat kotimaiset ja kansainväliset keittiö- ja baarimestarit. Raaka-ainevalikoima on mittava, ja kokonaisuus poikkeaa normaalisti bisnes- ja festaritapahtumissa järjestettävästä tarjoilusta.

 Yritystapahtumana käynnistyneessä ja nyt festarihengessä järjestettävässä SHIFTissä ei nähdä tänä vuonna perinteistä festariruokaa- ja juomaa, vaan keittiömestareiden valmistamia, omalle tyylilleen uskollisia monipuolisia annoksia. Turun Linnan tapahtuma-alueelle keittiön tuottaa Food & Fun ja illan juhliin Kakolan alueelle baarin sekä Taittingerin shampanja-loungen.

SHIFTissä on odotettavissa järjestäjien mukaan ruokakattaus, jota ei yritystapahtumissa aiemmin ole nähty.

– Halusimme tuoda tekemisemme vähän erilaiseen ympäristöön ja tilanteeseen. On hienoa päästä rakentamaan tapahtumaa SHIFTin porukan kanssa. Teemme sivutapahtuman ensimmäistä kertaa, ja odotan innolla tulevaa festivaalia ja yhteistyötä, Food & Fun-tapahtuman tuottaja Jouni Kuru kertoo.

Tulevaisuuden ruokaa lautaselle

Ruokapuoli toteutetaan Food & Fun -hengessä turkulaisten ravintola-alan ammattilaisten ja vierailevien tähtien kanssa Helsingistä, Pariisista ja Islannista. Ruoka tarjoillaan Electroluxin koneistamasta Puustelli Miinuksen pop up-keittiöstä, jonka kalusteet on valmistettu ekologisista ja 100-prosenttisesti kierrätettävistä materiaaleista.

Ruoan teemana on tulevaisuuden ruoka, mikä näkyy raaka-aineissa ja ruoanlaittotavoissa.  Myös maksaminen tähtää tulevaisuuteen. Ruoka- ja juomaliput voi maksaa myös mobiilisti MobilePayn MyShopilla ilman ylimääräisiä päätelaitteita.

Turkulaisen kasvisravintola Kuoren toisen omistajan Marjaana Pohjolan ruokalistalla puolet annoksista ovat vegaanisia. Kasvisruokaa tekevän ravintolan keittiö on saanut viitteitä Aasiasta, Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta kuitenkin lähialueen raaka-aineita käyttäen. Myöhemmin julkistettavista annoksista yksi on lisäksi gluteeniton ja vehnätön.

Turkulainen Leipomo Gryn valmistaa luomuraaka-aineista leipävalikoiman SHIFTin osallistujille. Juureen leivotuissa tuotteissa näkyy osittain myös tulevaisuuden viljelyskasvit. Turkua edustaa Voiveljien keittiöpäällikkö Jarno Seppä, joka tuo oman makumaailmansa ruokatarjontaan kahdella erilaisella annoksella. Seppä on ollut seitsemän vuotta Smörin keittiömestarina ja vuoden alusta Voiveljien ravintoloiden keittiöpäällikkönä.

Finnjävelin keittiömestari, vuoden kokki 2015 Ismo Sipeläinen tarjoaa cevicheä lähikalasta ja Uudessakaupungissa tuotetuista energianeutraaleista Kotipellon puutarhan luomuyrteistä.

– On ollut erittäin mukavaa tehdä yhteistyötä tapahtuman puitteissa kumppaneiden kanssa ja ennen kaikkea uusien ja hieman erilaisista lähtökohdista tulevien raaka-aineiden parissa. Uudenlaiset kasvatusmetodit, kuten nollaenergiatuotanto, näkyvät myös ruoanvalmistuksessa sillä, energian säästäminen maksimoidaan koko ketjussa, Sipeläinen kertoo.

Bjarni Siguroli Jakobsson, vuoden kokki 2012 Islannissa ja Culinary Olympics -kokkimaajoukkueen kapteeni kehittelee uusia ravintolakonsepteja ja on kesän islantilaisella lohijoella yksityisenä keittiömestarina. Jakobsson tuo mukanaan annokseensa kylmästä ja puhtaasta Atlantin valtamerestä kerättyä islantilaista merilevää. Annoksissa käytetään tuoreita ja lähellä tuotettuja raaka-aineita ja pääpaino on uusissa tulevaisuuden viljelykasveissa kuten tattarissa, quinoassa, hirssissä ja härkäpavussa.

– Suomen ilmasto ja sen myötä elinkeinotoiminta on muuttunut ja tulee vielä muuttumaan. Tämä tuo omia haasteita viljelyyn, mutta laajentaa myös mahdollisuuksia monien uusien kasvien viljelyssä. Viljelykierto on ekologisempi maaperälle ja parantaa satoja. Asiakkaiden vaatimukset sekä kulutustottumukset kehittyvät ja kotimaisen maatalouden on mukauduttava tähän, kertoo Marjo Keskitalo Luonnonvarakeskuksesta.

Tuhat ja yksi yötä lasissa

Food & Fun rakentaa tapahtuman yhteyteen myös cocktailbaarin, jossa tarjoillaan vierailevien baarimestarien tekemiä drinkkejä.

Teemana yhdistyvät vankilaympäristö ja Kakolan pihan teema Tuhat ja yksi yötä. Food & Fun tuo baaria pyörittämään brittiläisen, nykyään Pariisissa asuvan Steve Guvenin ja Icebreaker-kollektiivia edustavan islantilaisen Jóhann B. Jónassonin. Guven ja Jónasson ovat yhdessä Leó Ólafssonin kanssa suunnitelleet sisäpihan teeman mukaisen drinkkilistan.

Guven on työskennellyt Tony Conigliaron kanssa ja liittyi Zetter Townhousen tiimiin 2012 ja päätyi johtamaan Seymour's Parlouria vuonna 2016. Nyt hän avaa uuden Le Fou-baarin Pariisiin.

Jónasson on baarimestarina Frederiksen Ale Housessa Reykjavikissa. Hän voitti Nordic Tropic-cocktailkilpailun 2016 ja oli Islannin edustaja Stoli Elit Art of Martini-kilpailussa. Ólafsson vieraili Turussa vuonna 2016 Tiirikkalassa Food & Funin merkeissä. Hän on mukana suunnittelussa, mutta jää Islantiin kilpailemaan World Class -kilpailun karsinnoissa.

– Haluan yhdistää ympäri maailmaa baarimestareita ja ravintola-alan ihmisiä, jotka ovat intohimoisia alan ammattilaisia. Tavoitteena on tehdä tapahtumia ja jakaa ideoita, kertoo Ólafsson Icebreakersista, jota hän vetää ja jota Jónasson edustaa.

Food & Fun ja SHIFT pähkinänkuoressa

  • Food & Fun tuo vierailevia keittiö- ja baarimestareita kokkaamaan erilaisia annoksia ja tekemään drinkkejä SHIFT-businessfestivaaliin 31.5.-1.6.2017.
  • SHIFT on kaksipäiväinen Turun Linnassa ja Kakolassa järjestettävä moni- ja poikkialainen kasvuyritystapahtuma, joka tuo yhteen eri alojen yritykset, yrityspäättäjät, rahoittajat, hallitusammattilaiset ja toimihenkilöt tavoitteenaan oppia toisiltaan yli toimialarajojen.
  • Toista kertaa järjestettävään tapahtumaan odotetaan yli 2 000 osallistujaa.
  • Tapahtuman takana on voittoa tavoittelematon yhdistys Shift ry.

 

Vierailevat keittiömestarit

  • Marjaana Pohjola, Kasvisravintola Kuori, Turku
  • Jarno Seppä, Voiveljet, Turku
  • Ismo Sipeläinen, Finnjävel, vuoden kokki 2015, Helsinki
  • Bjarni Siguroli Jakobsson, vuoden kokki 2012 Islannissa ja kokkimaajoukkueen kapteeni, Reykjavik

 

Vierailevat baarimestarit

  • Steve Guven, Le Fou, Pariisi
  • Jóhann B. Jónasson, Frederiksen Ale House, 2016 Nordic Tropic cocktail -voittaja, Reykjavik

Suunnittelussa mukana

  • Leó Ólafsson, Icebreakers, Reykjavik