Joka kolmas pettyy kotiin toimitettuun annokseen

Itse noudetut ruoka-annokset vastaavat odotuksia paremmin kuin kotiin tai työpaikalle toimitetut annokset. Parannusta kaivataan erityisesti annosten esillepanoon ja pakkausten lämmönpitävyyteen.

Noutoruokapalvelut ovat olleet kovassa nousussa korona-aikana ravintolarajoitusten, etätyösuositusten ja ihmiskontaktien välttämisen vuoksi. Haaga-Helia ammattikorkeakoulun tutkimuksen mukaan tyypillisimmin ravintoloista noudetaan tai tilataan pizzaa, sushia, hampurilaisia ja aasialaista ruokaa. Kotiin toimitetuissa annoksissa korostuvat jonkin verran salaattiruuat ja itse noudetuissa annoksissa sushi ja hampurilainen.

Itse noudettu ruoka tilataan yleisimmin menemällä ravintolaan, tilaamalla puhelimitse ravintolasta tai tilaamalla tuote ravintolan omasta verkkokaupasta tai Woltin kautta. Ravintolan sijainti lähellä kotia koetaan tärkeämmäksi kuin ravintolan sijainti matkan varrella.

Wolt ja Foodora ovat käytetyimmät tilauskanavat kotiin tai työpaikalle toimitetuissa annoksissa. Toimitettujen ravintola-annosten tyypilliset valintaperusteet ovat palvelun hyvä hinta-laatusuhde, ruoka-annoksen hyvä maku, hyvät aikaisemmat kokemukset, ravintolan maine sekä tilauksen teon helppous.

Tutkimuksen osallistujista joka kolmas oli pettynyt kotiin tai työpaikalle toimitettuihin annoksiin. Parannuksia toivottiin erityisesti esillepanoon, jälkimarkkinointiin ja pakkausten lämmönpitokykyyn.

Itse noudetut annokset vastasivat odotuksia kotiin toimitettuja annoksia paremmin, ja lähes 85 prosenttia vastaajista suosittelisi itse noudettua ravintola-annospalvelua. Itse noudettujen ruoka-annosten kehittämiseksi toivottiin kuitenkin esillepanon kehittämistä, edullista hintaa, jätteiden vähentämistä ja niiden parempaa kierrättämistä sekä nettisivujen kehittämistä.

Koronapandemian hellitettyä noin 40 prosenttia vastaajista aikoo vähentää kotiin toimitettujen annosten tilaamista. Tutkimus ei kuitenkaan kerro, johtuuko tämä huonoista kokemuksista, mahdollisuudesta syödä jälleen ravintolassa paikan päällä vai jostain muusta syystä.

Tutkimus toteutettiin sähköpostikyselynä 13.–19.4.2021 Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Hospitality-kehityspaneelissa. Lähes puolella vastaajista on matkailu- ja ravintola-alan työkokemusta yli kymmenen vuotta.

Noudettuun ruokaan esitettyjä parannusehdotuksia:

  • Esillepanon kehittäminen
  • Jätteen vähentäminen
  • Markkinointipanostukset
  • Monipuolisuus
  • Pakkausten kehittäminen
  • Erillinen take away -menu (yksi linkki menuun)

Julkaistu Aromissa 6/21.

Sulje mainos Tilaa Aromi