Käsityöoluiden mahalasku

Alkon pienpanimoviikot otettiin riemuiten vastaan, kun ne lanseerattiin vuonna 2013. Silloin ne onnistuivat tuomaan Alkon omaan valikoimaan ja tietysti laajemminkin merkittävän ja mielenkiintoisen lisän. Entä nyt, viisi vuotta myöhemmin?

Tämänvuotiset käsityöoluet lanseerattiin maanantaina 5. helmikuuta. Kuukauden tapahtuma on realiteettien valossa supistunut viikon mittaiseksi – oluet riivitään hyllyistä sellaista vauhtia, että koko kuukaudeksi niitä ei riitä.

Panimoiden mielikuvituksella ei taaskaan ole ollut rajoja, kun ne ovat vastanneet Alkon pyyntöön toimittaa erikoisoluita. Tyylien kirjo ilahduttaa, mutta kokemuksesta jo tietää, että iso osa on sellaisia, jotka olisi voinut jättää tekemättä. Maistelu vahvistaa asian.

Perjantain lehdistöpruuvissa maisteltavina oli 19 olutta kaikkiaan 22 käsityöoluesta. Vain muutama herätti innostukseni.

Aina varma laadun tekijä Bryggeri Helsinki sortuu tällä kerralla Wald Forest Pale Alellaan kikkailuun, joka kääntyy itseään vastaan. Rosmariini ja kuusenkerkkä tuovat metsäisyyttä, joka haiskahtaa tunkkaiselta. Pitkällisen tuuletuksen jälkeen olut muuttuu miellyttävämmäksi, mutta Bryggerin mittapuulla sitä ei voi sanoa onnistuneeksi.

Fiskarsin Panimo on luonut Drikkekammerat Alen, jossa on käytetty norjalaista perinnehiivaa Kveikiä. Siitä huolimatta tai sen takia tuttu talon maku puskee nenään vahvempana kuin koskaan, eikä maistaminen paranna tilannetta. Tunkkainen ja pahvinen lopputulos ei tee kunniaa kenellekään.

Rocking Bear Tuorsniemi Bitter Ale jatkaa tunkkaisten ja pahvisten oluiden sarjaa. Oikea virhemakukoulu tarjolla tällä kerralla!

Yhdentekevien sarjaan joutuu Honkavuoren Tupla-IPA. Saimaan Pilsner vaikuttaa väljähtyneeltä. Jopa laadustaan tunnetun Vakka-Suomen Panimon Prykmestar Kölschbierissä maistuu vain talon maku, eivät oluttyylin ominaispiirteet.

Kattauksen tummat oluet eivät nostata moitteita. On toki hieman yksitoikkoista maistella peräperään useampi porter, stout ja imperial stout, mutta Teerenpeli ja Orava Brewing ovat onnistuneet juotavuudessa, Tuju ja Malmgård taas aromien lataamisessa pulloon. Helmiäkin joukossa on. Mufloni Hermansson Barley Wine, tyylikkäästi isossa pullossa, on upea tyylinmukainen olut.

Mallaskosken True Double IPA on tekijänsä Jyri Ojaluoman näkemys siitä, millainen DIPA on puhtaimmillaan. Varsinainen taidonnäyte, joka pyöristyy hiljalleen pullossa. Vertailukohtana on pari viikkoa sitten panimolla suoraan tankista saatu näyte, jossa humalat puraisivat astetta kirpakammin.

Suomenlinnan Panimo teki käsityöolutviikolle Kealakekua-nimisen NEIPA-henkisen IPAn. Ah mikä sameus ja raikkaus, kaikki kohdallaan! Kuivahumalointi hallitaan myös Suomenlinnan prosessissa.

Kaiken kaikkiaan käsityöoluiden laatu ei näillä esimerkeillä hurraahuutoja nostata. Olen ihmetellyt ennenkin, ja ihmettelen edelleen, miten selkeästi virhemakuiset oluet pääsevät Alkon valikoimiin. Puulaaki kuitenkin korostaa laadunvalvonnan roolia. Olisiko aika tehdä myös aistinvaraista arviointia, ei pelkästään laboratoriomittauksia?

Nyt on ihmetelty markettien hyllyjen äärellä, missä ovat 5,5-prosenttiset oluet. No tietysti Alkon erikoisviikoilla. Jännä ratkaisu sekin.

Pisimmän korren tässä kisassa vetävät ravintolat, jotka onnistuvat tarjoamaan monipuolisen kattauksen panimoiden tuoreimpia tuotteita hanoissaan. Hananvaltaukset ovat kuluttajan kannalta hauskin tapa tutustua (uuden) panimon tuotteisiin. Kunhan ette hilloa kegejä liian kauaa kellareissanne!

Kirjoittaja on olut- ja ruokatoimittaja.