Kateuteen ei kuole, ja sen myöntäminen on viisautta

Nostaako hirvittävä perisuomalainen kateus päätään työyhteisössäsi? Ihmekös tuo, kateus kun ei ole erityisen hirvittävä tai suomalainen ominaisuus, vaan universaali perustunne, jonka kaikki joskus tuntevat. Kateutta ei tarvitse hävetä, vaan tunteen kanssa voi tulla ulos kaapista ja myöntää: ”Minäkin haluan!”

Minna Martin.

Kaikki inhimilliset tunteet tähtäävät perustarpeiden tyydyttämiseen. Kateus ei ole sen kummempi, vaikka suomalaisessa kulttuurissa kateutta pelätään, suorastaan kammoksutaan. Eikä ihme, lähimmäisen omaisuuden himoitseminen ja tavoitteleminen kielletään esimerkiksi Raamatun kymmenessä käskyssä peräti kahdesti.

Psykologi, psykoterapeutti Minna Martinin mukaan kateus auttaa ihmistä tunnistamaan omia perustarpeita.

– Kun ihminen huomaa, että työkaverilla on jokin taito, ominaisuus tai omaisuutta, jonka itsekin haluaisi, voi tulla paremmin tietoiseksi omista tarpeistaan.

Useimmat ihmiset tuntevat kateuden kirpaisun ensimmäistä kertaa varhaislapsuudessaan omia sisaruksia kohtaan, joiden kanssa käydään kamppailua vanhempien huomiosta, rakkaudesta ja hellyydestä. Ainoat lapset voivat kadehtia muiden perheiden lapsia, jotka saavat seuraa ja vertaistukea sisaruksistaan.

Kateus kulkee mukana myös työelämässä. Vaikka se mielletään vertaissuhteissa ilmeneväksi tunteeksi, myös esihenkilö voi kadehtia alaistaan.

– On aivan tavallista, että esimies havaitsee oman uransa olevan jo loppusuoralla, ja alaisen nuoruus tai muut ominaisuudet herättävät kateutta. Tärkeä kysymys onkin, toimiiko esimies asemansa vaatimalla tavalla ovia avaten ja alaisensa potentiaalia vahvistaen?

Kateus ei Martinin mukaan ole epämukavuudestaan huolimatta haitallinen tunne, kun sen tunnistaa ja asettaa oikeisiin mittasuhteisiin. Sillä voi olla ikäviä seurauksia, jos esimies alkaa pantata tietoa tai muulla tavalla estää kyvykkään alaisen etenemistä.

– Erityisen alttiita kateudelle ovat sellaiset auktoriteetit, jotka eivät tunnista tai myönnä omaa kateuttaan. Silloin kollegan ja alaisen menestys aktivoi itsessä olevan huonouden tai vaille jäämisen tunteen, joka voi olla hyvinkin varhainen kokemus. Vertaissuhteissa taas on tyypillistä, että pistetään kapuloita kollegan rattaisiin, puhutaan pahaa selän takana tai muuten suljetaan porukan ulkopuolelle.

Hyvällä johtamisella on kuitenkin mahdollista ennaltaehkäistä ei-rakentavaa kateuden ilmapiiriä työyhteisössä. Taitava esimies osaa tuoda esille alaisten vahvuuksia eri osa-alueilla tasapuolisesti.

– Kannustavassa ilmapiirissä on sisäistetty ajatus, että työnteossa ei ole kyse kilpailusta, eivätkä kaikki ihmiset ole kaikessa yhtä hyviä – eikä tarvitsekaan.

Susanna Lundellin Kateus työyhteisössä (Työterveyslaitos, 2008) -teoksesta selviää, että juuri kova kilpailuhenki on omiaan lisäämään vertailua, mikä toimii maaperänä kateudelle ja voi aiheuttaa tiedon panttaamista ja salailua.

Kehu ja kannusta – myös menestyksen hetkellä

Suomalaisessa kulttuurissa kateus on lähestulkoon kirosana. Lundell suosittaa ei-rakentavan kateuden vastalääkkeeksi terveestä omanarvontunnosta kumpuavaa arvostusta muita ihmisiä kohtaan. Helpommin sanottu kuin tehty – kulttuurissamme kaihdetaan sekä omien henkselien paukuttelua että muiden vuolasta kehumista.

Minna Martinin mukaan esimerkiksi Yhdysvalloissa kateuden sävyt ovat moninaisemmat.

– Amerikkalainen kateus on perusolemukseltaan varsin avointa: hei, mäkin haluan tota, mäkin alan tavoittelemaan tuota samaa asiaa. Lisäksi amerikkalaiset osaavat kokemukseni mukaan myötäelää toisen menestyksen ja ilon hetkellä paremmin kuin suomalaiset. Saisimme kehua ja kannustaa paljon enemmän, eikä vain silloin kun toisella menee huonosti.

Martin kertoo esimerkin omalta työuraltaan.

– Työskentelin yrityksessä, ja esimies tuli kertomaan, että olen saanut tulospalkkion tekemästäni mielenterveystyöstä. Esimies kuitenkin sanoi samaan hengenvetoon, että olisi hyvä, että asiasta ei kerrota muille. Menin vessaan ja tuuletin omalle peilikuvalleni – että sellainen uran huippuhetki. Jälkeenpäin ajatellen on aika erikoista, että yhtäältä halutaan antaa tunnustusta, mutta toisaalta ei haluta että kukaan työpaikalla tietää asiasta.

Kateuden myöntämiseen ei kuole

Vanhan sanonnan mukaisesti ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu. Martin muistuttaa, että mikäli tunteella on negatiivinen kaiku, siitä mieluiten vaietaan kokonaan.

– Mikään tunnetaito ei synny tyhjästä. Lapset voivat tunnistaa vain ne tunteet, jotka vanhemmat ovat tunnistaneet ja sanoneet ääneen. En usko, että suomalaiset ovat sen kateellisempia kuin muutkaan, mutta meidän on kenties erityisen vaikea toipua tunteesta. Kateuden tuntemiseen liitetään kulttuurissamme paljon häpeää, on tuomittavaa olla kateellinen. Se ei kuitenkaan ole sen rumempi tunne kuin muutkaan – kaikki me tarvitsemme rakkautta ja huomiota, ja sen täyttymistä kateus palvelee.

Kukin voi muuttaa työkulttuuria aidosti kannustavampaan suuntaan omalla toiminnallaan. Martin kehottaa puhumaan kateutta ulos, siis myöntämään aidosti, kun toisella on jotakin, mitä itsekin haluaisi.

– Omaa keskeneräisyyttä on toki vaikeaa myöntää. Kun omasta kateudesta uskaltaa puhua, saattaakin huomata, että ei tuo työkaverin auto oikeastaan olekaan minulle niin tärkeä, en taida halutakaan sitä.

Suomalaisten kateuden pelkoa saattavat selittää myös historialliset syyt. Martin uskoo, että kyseessä on erityisesti suurten ikäluok­kien sukupolvikokemus.

– Suomessa on vielä jokunen vuosikymmen sitten annettu lapsia perheistä pois, ja olemme kokeneet sotien jälkeen paljon yhteiskunnallista huono-osaisuutta. Kun kokee puutetta ensisijaisista perustarpeista kuten ravinnosta, voi toisen ihmisen menestys olla konkreettisesti itseltä pois. Ei sellaisessa kulttuurissa kehuta ja kannusteta kaveria, eikä lapsia kasvateta pitämään meteliä itsestään. Ehkäpä uusilla sukupolvilla on rakentavampi suhtautuminen kateuteen.

 

Case: ”Meitä on kadehdittu, ja me olemme kadehtineet”

”Tapasimme puolisoni kanssa ulkomailla samassa ravintola-alan koulussa. Aloimme seurustelemaan, ja jo koulussa aistin jonkinlaista kateutta parivaljakkoamme kohtaan. Puolisoni on hyvä työssään, ja minä olen hyvä omassani – muodostimme jo silloin hyvän tiimin.

Kun olemme asettuneet Suomeen, olen huomannut, että erityisesti puolisoni täällä asuvat samalla alalla toimivat maanmiehet ovat suhtautuneet meihin kateellisesti. Hän on menestynyt maahanmuuttajataustasta huolimatta, ja lisäksi hänellä on paikallinen yhtiökumppani, jonka on helppo hoitaa asioita.

On vaikea sanoa, mistä kateuden huomaa. Ei ole olemassa mitään tiettyä ilmettä tai lausetta, josta kateus paistaisi läpi. Tämä on tapauskohtaista, mutta yleensä minulle tulee yksinkertaisesti tunne, että tuo ihminen ei ole aidosti iloinen menestyksestämme, eikä hän ole puolellamme.

Ravintola-alalla on kova kilpailu, ja koska puolisoni on aiemmin työskennellyt Michelin-tähtiravintoloissa, haaveilemme siitä että saisimme omalle paikallemme vielä joku päivä tähden. Silti someaikana tuntuu välillä, että jotkut saavat palkintoja ja tunnustuksia siksi, että ovat tunnettuja ja koko ajan esillä.

Teemme puolisoni kanssa niska limassa töitä saadaksemme jonain päivänä tähden, ja kun se ei kanna hedelmää, iskee kateus ja katkeruuskin. Silloin mietin, miksi tuo tuolla pääsee helpommalla kuin me, vaikka ravintolamme on joka ilta täynnä ja teemme aivan helvetisti töitä menestyksen eteen.

Hyväksyn kateuteni, ja osaan myös sysätä sen sivuun ja keskittyä omaan tekemiseen. Järjellä tiedän myös, että toisten menestys ei ole meiltä pois. Jotkut ovat katkeria koko elämänsä, enkä halua sellaista itselleni. Uskon, että jos tähden joskus tulevaisuudessa mahdollisesti saa, siitä nauttii kaksin verroin. Kun saimme hyvän lehtiarvostelun, se tuntui aivan mahtavalta, koska takana oli monta vuotta kovaa työtä, ja epäonnistumisiakin.

Vaikka välillä olen huomannut, että vanhat työ- ja opiskelukaverit kadehtivat meitä, suurin osa läheisistä ihmisistä toivoo meille kuitenkin aidosti hyvää.

Yritän itsekin pistää hyvää eteenpäin työssä asiakkaiden kanssa. Saatan esimerkiksi kehua asiakkaan kenkiä tai laukkua ja vitsailla, että ei haittaa yhtään jos hän unohtaa ne ravintolaamme. Se on ice breaker, joka toimii joka kerta.”

 

Tässä juttusarjassa ravintola-alalla työskentelevät kertovat nimettömänä kokemistaan tunteista työelämässä.

Julkaistu Aromissa 2/20.

Tunnetutkimuksen pioneeri, psykologi Paul Ekman luokitteli 1900-luvulla perustunteiksi ilon, hämmästyksen, surun, pelon, vastenmielisyyden ja vihan. Nämä tunteet esiintyvät kaikissa kulttuureissa, ja ne voi tunnistaa ihmisille yhteisistä kasvojenilmeistä. Tässä juttusarjassa käsitellään perustunteista iloa, surua, vihaa sekä pelkoa. Ekman täydensi tunnelistaa 1990-luvulla tunteilla, jotka ovat ihmisille yhteisiä, mutta jotka eivät välttämättä välity kasvojenilmeistä. Näistä tunteista käsitellään tässä juttusarjassa kateutta, syyllisyyttä ja häpeää.

Lue lisää tunteidensäätelystä! Katja Myllyviita: Tunne tunteesi (Duodecim, 2016).