Kaura jyrää kasvipohjaisten tuotteiden markkinoilla

Kasvipohjaisten tuotteiden markkina jatkaa kasvuaan koronasta huolimatta. Kasvipohjaisten juomien lisäksi gurttituotteet, kauravispit ja -ruuanlaittovalmisteet tuovat kahviloiden ja ravintoloiden valikoimiin joustavuutta ja mahdollisuuksia. Parhaimmillaan yhdellä tuotteella taklataan monta ruokavaliohaastetta.

Kasvijuomien markkina on kasvanut viime vuosien aikana hurjaa vauhtia. Erityisesti kasvua on ollut nähtävissä kauratuotteiden osalta. Fazer Lifestyle Foodsilla brändi- ja kategoriajohtajana työskentelevän Susanna Kallion mukaan kukaan ei varmastikaan muutama vuosi sitten uskonut, että kauratuotteet tulevat markkinaan näin kovalla ryminällä.

– Kaurapohjaiset tuotteet ovat nyt viime vuosina tulleet muiden kasvipohjaisten kuten soija-, riisi- ja mantelituotteiden rinnalle.

Kallion mukaan markkinan kasvu on jatkunut koronan aikana poikkeustiloista huolimatta.

– Seuraamme markkinan kasvua Pohjoismaissa tutkimuslaitos Nielsenin luvuista. Emme etukäteen uskoneet, että kasvu pysyisi kovana korona-aikana.

Toisin kuitenkin kävi. Nielsenin luvuista* selviää, että vuoden takaisesta kasvipohjaisten meijerituotteiden ostot ovat kotitalouksissa kasvaneet arvossa 13 prosenttia, ja keväällä viikkojen neljä ja kaksikymmentäkahdeksan välillä kasvua on ollut Suomessa jopa 21 prosenttia.

Kasvijuomissa kasvu on ollut vielä huomattavampaa koronan aikana: viime vuodesta 14 ja koronakevään aikana jopa 31 prosenttia.

– Voidaan ajatella, että korona on jopa kiihdyttänyt kasvipohjaisten tuotteiden markkinaa ja sen kasvua. Kategoria on jatkanut kasvua siitä huolimatta, että kyseiset tuotteet ovat maitopohjaisia tuotteita arvokkaampia. Vastuullisuus, raaka-aineen alkuperä ja terveellisyys ovat olleet korkeamman hinnan sijaan sel­keästi mielessä.

Kahvin kanssa rasvan määrä ratkaisee

Kahvila- ja ravintolapuolella kasvu näkyy kysynnän muutoksena. Kaura on nykyään ykkösenä myös horeca-kentällä.

– Meidän kahvilakumppaneilta olemme saaneet sellaista signaalia, että kaura on kurvannut muiden kasvituotteiden rinnalle ja jopa ohi.

Erityisesti erikoiskahvien valmistukseen suunnitellut kaurajuomat ovat kahviloissa suosituimpia. Näiden baristatuotteiden resepti poikkeaa peruskauramaidosta muun muassa siten, että niiden rasvapitoisuus on korkeampi.

– Konkreettisin ero on tosiaan rasvan määrässä, mikä mahdollistaa sen, että kaurajuoma vaahtoaa hyvin ja sillä voidaan tehdä latte artia. Kahvilan konseptista ja sijainnista riippuen jopa 40 prosenttia asiakkaista tilaa nykyisin erikoiskahvinsa kaurajuomalla valmistettuna.

Yhdellä tuotteella palvellaan useampaa asiakasryhmää

Ravintola- ja kahvilakäyttöön on toki muitakin kasvipohjaisia tuotteita kuin kasvijuomia. Erityisesti allergioiden ja erikoisruokavalioiden näkökulmasta on kannattavaa pohtia, miten voidaan yhdellä tuotteella palvella mahdollisimman montaa asiakasryhmää.

– Kahvilamaailmassa ei välttämättä pystytä valmistamaan erikseen laktoositonta, gluteenitonta ja vegaanista vaihtoehtoa.

Kasvipohjaisilla tuotteilla voidaan parhaimmillaan valmistaa tuote, joka palvelee niin vegaania kuin gluteenitonta tai maidotonta ruokavaliota noudattavaa ja niin sanottua tavallista kuluttajaa.

– Nyt on mielestäni nähtävissä, että kasvipohjaisten tuotteiden käyttö on kahvilapuolella leviämässä erikoiskahveista muihinkin tuotteisiin. Esimerkiksi Fazer Cafésta löytyy pistaasikierre ja kanelisolmu, jotka tehdään kaurajuomaan.

Kahvilan herkkukahvit kruunaa sifonissa toimiva kauravispi, kun taas tuorepuurot ja smoothiet valmistuvat helposti kauragurtista tai -juomasta.

– Ne ovat monikäyttöisiä ja niistä tulee kiva makeus ilman sokeria, koska kaurassa on luontaisesti makeutta. Niillä saadaan terveellisiä vaihtoehtoja erityisesti kahviloiden aamupalatarjontaan.

Kauraruoka puolestaan toimii suolaisissa piirakoissa ja keittojen valmistuksessa.

Kasvipohjaisia tuotteita myös soijasta

Turussa tuotteensa valmistava Planti on moniin Suomessa kasvipohjaisia juomia valmistaviin toimijoihin verrattuna poikkeus, sillä sen portfoliosta löytyy kauran lisäksi soijapohjaisia tuotteita. Plantin omistaman Kavlin markkinointivastaavan Martina Grandellin mukaan myös riisipohjaisia juomia valmistettiin vielä muutama vuosi sitten.

– Riisi on neutraali ja allergiavapaa pohja, eli se sopii esimerkiksi moniallergikoille. Sen menekki on kuitenkin laskenut kauran suosion myötä, ja sen tuotanto lopetettiin meillä jokin aika sitten.

Grandellin mukaan suomalaiset ovat tottuneet kauran makuun, mikä selittää sen suosiota. Nykyään siitä voidaan myös valmistaa hyvin monipuolisesti erilaisia tuotteita. Soijan puolesta puhuu puolestaan sen luontainen proteiinipitoisuus, joka on lähes lehmänmaidon tasolla.

– Sen puolesta soija on hyvä raaka-aine tiettyjen tuotteiden valmistukseen.

Kotimaisuus ja lähituotanto ovat kuitenkin tällä hetkellä kuluttajille tärkeitä teemoja, jotka osaltaan siivittävät kauran voittokulkua. Kaura-, soija- ja riisituotteiden lisäksi markkinoilla on myös pähkinäpohjaisia juomia, joita valmistetaan muun muassa mantelista, cashew-pähkinöistä ja kookoksesta.

Alueellisia eroja löytyy – käyttö korostuu suurissa kaupungeissa

Myös Plantilla kasvipohjaisten tuotteiden kysyntä on huomattu. Grandellin mukaan alueellisia eroja kuitenkin löytyy.

– Pääkaupunkiseudulla kysyntä on suurempaa kuin maakunnissa.

Kasvipohjaiset juomat ovat helpoin tapa lähteä rakentamaan kasvipohjaisten tuotteiden valikoimaa. Tuottajilla on myös paljon reseptiikkaa tarjolla, joista saa ideoita erilaisten tuotteiden hyödyntämiseen.

– Kuluttajan tottumukset ja vaatimukset ovat muuttuneet. Tuntuu kuitenkin, että ravintolat ja kahvilat ovat ottaneet tosi hyvin kasvipohjaiset tuotteet valikoimiin. Pyrimme myös tarjoamaan paljon ideoita ja reseptiikkaa näiden käyttöön.

Grandellin mukaan kuluttajat kyselevät tällä hetkellä erityisesti kasvipohjaisten kahvilatuotteiden, kuten välipalojen, smoothieiden ja tuorepuurojen perään. 

– Ketjut ovat ottaneet nämä hyvin valikoimaan, mikä tekee valikoimasta yhtenäisen. Ketjupuolella löytyy tiettyjä tuotteita, kuten smoothieta ja tuorepuuroja, jotka on helppo tehdä kasvijuomapohjaisina niin, että ne sopivat kaikkiin ruokavalioihin.

Ketjujen kautta kasvipohjaiset tuotteet näkyvät myös laajemmin koko maassa. Vaikka kasvipohjaisten tuotteiden käyttö korostuukin Grandellin mukaan suurissa kaupungeissa, löytyy kasvipohjaisia vaihtoehtoja kahviloista ja ravintoloista myös maan kattavasti.

Valinnanvaraa kahvin kylkeen

Plantilla kaura- ja soijajuomat valmistetaan raaka-aineesta uuttamalla. Viime vuosina on kehitetty erityisesti kahvilakäyttöön tarkoitettuja juomia. Aikaisemmin Grandellin mukaan erikoiskahvien valmistukseen käytettiin tavallista kauramaitoa, jonka vaahtoutuvuus ei ole yhtä hyvä matalasta rasvapitoisuudesta johtuen.

– Meidän Kaurajuoma kahviin -tuotteessa on 2,8 % rasvaa kun peruskaurajuomassa on 0,9 % rasvaa, eli se on aika paljon kevyempi. Kahviin soveltuvat tuotteet ovat huomattavasti täyteläisempiä.

Grandell iloitsee siitä, että markkinoilla on kahviin sopivia tuotteita nyt sekä kaura-, soija ja pähkinäpohjaan valmistettuna.

– On mukavaa, että on eri vaihtoehtoja.

Planti

Planti kuuluu säätiöomisteiseen norjalaiseen Kavli-elintarvikekonserniin.

Kavlin voitosta osa jaetaan säätiön periaatteiden mukaisesti hyväntekeväisyyteen.

Konsernilla on ympäristö- ja vastuullisuusohjelma, jota työstetään jatkuvasti.

Tuotteisiin käytettävä kaura on kotimaista.

Soijatuotteiden raaka-aineet testataan tarkan sertifiointiohjelman mukaisesti.

Fazer

Fazerilla vastuullisuustavoitteena on vähentää päästöjä ja ruokahävikkiä, kiinnittää huomiota raaka-aineiden alkuperään ja lisätä kasvipohjaisten tuotteiden osuutta. Tavoitteet ulottuvat vuoteen 2030 saakka.

Useamman kerran vuodessa tehdään Fazer Aito -valikoiman vastuullisuutta parantavia päivityksiä tuotantoon, raaka-ainevalintoihin ja pakkausmateriaaleihin liittyen.

Fazer Aito -toimenpiteitä arvioidaan muun muassa ulkopuolisen toimijan kanssa toteutetun hiilijalanjälkilaskelman perusteella.

*Lähteet: Nielsen Homescan kotitalouspaneeli, kasvipohjaiset meijerituotteet, 12 kk ja 6 kk päättyen viikkoon 28/2020.

Julkaistu Aromissa 9/20.

Sulje mainos Tilaa Aromi