Sivustolla yksin- tai pienyrittäjät, artistit ja freelancerit voivat myydä tai myydä ennakkoon omia palvelujaan.

– Artisti, jonka keikka on peruttu, voi myydä vaikka kotikonsertteja tai streamauksia. Stadilainen, joka ei matkustusrajoitteiden vuoksi pääse katsomaan mummoaan Ouluun, voi ostaa hänelle kotikonsertin, tai catering -yrittäjä jonka isot ryhmätilaukseet peruttiin, voi ryhtyä myymään kotiin kuljetettavia lounasannoksia. Konsultti, jonka puhetilaisuudet peruttiin, voi myydä henkilökohtaista online-sparrausta. Kaikkia palveluita voi tarjota myös lahjakortteina jotka voi lunastaa vaikka vuoteen 2021 mennessä. Vain luovuus on rajana, toteaa Mesenaatin Tanja Jänicke.

Sivustolla on julkaistu muutaman päivän aikana yli 20 Korona Aid -kampanjaa ja lisää on jonossa. Rahoitusta on kerätty yhdessä noin 30 000 euroa. Tavoitteena on saada joukkorahoituksella apua kassaan sadoilla tuhansilla euroilla.

– Myös ravintola-ala on nyt vaikeuksissa ja pahiten koronatilanne iskee tietenkin pieniin yksityisyrittäjien pitämiin ravintoloihin, kapakoihin sekä keikkapaikkoihin. Ensimmäisenä Korona Aid -haasteeseen tarttui jyväskyläläinen Vakiopaine -kuppila, joka on kerännyt muutamassa päivässä Korona Aid -sivulla kanta-asiakkailtaan tukea yli 17 000 euroa. Nyt kannustamme muita ravintola-alan toimijoita rohkeasti kokeilemaan samaa. Fanit pitävät mielellään kantakuppilansa pystyssä, etenkin jos siihen voi vaikuttaa muutaman juomatta jääneen tuopin hinnalla, kertoo Mesenaatin Pauliina Seppälä.