Legendaarinen One Pint Pub on Helsinki Beer Festivalin Vuoden olutravintola 2018.
Legendaarinen One Pint Pub on Helsinki Beer Festivalin Vuoden olutravintola 2018.

Korttelikapakka One Pint Pub aateloitui Vuoden olutravintolaksi

Ruoholahden legendaarinen One Pint Pub on Helsinki Beer Festivalin Vuoden olutravintola 2018. One Pint on kunnon pubi, jonka hyvän fiiliksen luo uskollinen asiakaskunta.

Asiakaskunta luo ”Pintin” hyvän fiiliksen. After work -kulttuuri on voinut Ruoholahdessa hyvin ilman happy houria, ja sekaan mahtuu aina, niin paikalliset asukkaat, alueen isojen toimistojen työntekijät kuin ohikulkumatkalla olevat hyvän oluen ystävätkin. Kesällä kanavarannan terassi laajentaa asiakaskuntaa entisestään.

Vuonna 1996 avattu One Pint Pub on toiminut samalla idealla vuosikymmeniä. Korttelikapakka sai uuden alun viisi vuotta sitten tapahtuneen omistajavaihdoksen myötä. Pekka Montin perheineen, toisen sukupolven edustaja Aleksi Montin etunenässä, pitää pubista huolta kuin rakkaasta lapsestaan. One Pint Pubin voi sanoa uudistuneen onnistuneesti, mutta samalla se jatkaa paikan pitkiä perinteitä.

One Pint Pubiin on aina lähdetty matkankin takaa erinomaisen olutvalikoiman houkuttamana. Laadukas, monipuolinen ja vaihtuva valikoima on osin oman maahantuonnin ansiota, kuten One Pintissa on totuttu. Hanoissa on hyvin esillä kotimaisen ja virolaisen pienpanimoskenen kirjo, klassikoita unohtamatta. One Pint Pubin oman maahantuonnin helmiä edustavat nykyisin virolaiset panimot Tanker etunenässä.

Perinteet jatkuvat siinäkin mielessä, että pubin taustavoimat ovat mukana tapahtumajärjestämisessä. Salla Siukonen ja Aleksi Montin kuuluvat Espoon ensimmäisen olutfestivaalin Ota olut! -tapahtuman järjestäjiin. Vuonna 2016 startanneelle tapahtumalle onluvassa jatkoa jälleen tänä vuonna yhteistyössä otaniemeläisten opiskelijoiden kanssa.

Vastikään uutisoitiin, että Pekka ja  Aleksi "Allu"  Montin ryhtyvät panemaan olutta Paloaseman Panimolla Nummella. Panimotoiminta laajentaa entisestään pienen pubin kokoaan suurempaa jalanjälkeä.

One Pint Pubiin liittyy sen pitkän historian ansiosta lukuisia kaupunkilegendoja. Onpa tiskin takaa joskus murahdettu sellainenkin vastaus kysymykseen ”Saako täällä polttaa?” kuin ”Minä saan, sinä et.” Näppärän sijaintinsa ansiosta One Pint Pub asettuu niin pyhäinpäivän hautausmaaretken etapiksi kuin pyörälenkin taukopaikaksikin. Ja kuten alussa todettiin, se on yllättävän monen työmatkan varrella!

Vuoden olutravintolan valitsivat oluttoimittajat Anikó Lehtinen, Sakari Nupponen, Jussi Rokka ja Mikko Salmi yhdessä olutharrastaja Hannu Nikulaisen kanssa. Raadin puheenjohtajana toimi Mariaana Nelimarkka.

Raati tähyili myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, tänä vuonna tuloksetta.

- Haluamme tuoda esiin huolemme maakuntien kuivumisesta. Hyviä paikkoja ja tarjontaa on toki kaikkialla – jopa kaupan hyllyssä – mutta tullakseen valituksi Vuoden olutravintolaksi pitää tarjota jotain spesiaalia. Se erikoisuus voi olla vaikkapa vakiintunut asiakaskunta, jonka ansiosta pubilla on henki, Sakari Nupponen sanoo.

PS. Ihmettelet ehkä, miksi julkaisen blogissani tiedotteen sanasta sanaan. Siksi koska kirjoitin sen itse ja siinä on kaikki kohdillaan.

Kirjoittaja on olut- ja ruokatoimittaja.