Keväällä koronavirusepidemiaa pyrittiin hillitsemään siirtämällä toisen asteen ja korkeakoulujen lisäksi peruskoululaiset etäopetukseen. Opetushallituksessa kotitalousopetuksesta ja kouluruokailusta vastaava opetusneuvos Marjaana Manninen kokee, että tuolloin monien silmät aukesivat sille, miten suuri merkitys kouluruokailulla todellisuudessa on.

– Me kouluruokailua kehittävät ja sen parissa toimivat tahot olemme kyllä tienneet, miten tärkeä rooli maksuttomalla ruokailulla on. Nyt sen näkivät muutkin.

Perheiden kukkaroa ja aikaa säästävä kouluateria ei ole ainoastaan vatsantäytettä, vaan se myös rytmittää koulupäivää.

– On tärkeää ymmärtää, että arjessa pitää olla taukoja ja rutiineja, jotka luovat turvallisuutta ja rakenteita niin oppilaan kuin aikuisenkin elämään.

Tehokkaasti toteutettu kouluruokailu myös mahdollistaa koulupäivien pitämisen lyhyempinä verrattuna maihin, joissa ruokailu tapahtuu esimerkiksi kotona.

– Ajankäytöllisesti on hyvin tehokasta, että meillä on tällainen valmiiksi valmistettu ateria. Sen ansiosta koulupäivän tunnit saadaan pakattua huomattavasti lyhyempään ajanjaksoon.

Ei myöskään sovi unohtaa, miten paljon koulussa tarjottu ateria helpottaa perheiden arkea. Aamulla ei tarvitse pakata eväitä tai miettiä, miten lounas järjestetään. Kun päivän aterioista yksi on hoidossa, muiden toteuttaminen on helpompaa.

– Se ateria on vielä äärimmäisen merkittävä, koska kyseessä on suomalaiseen arkirytmiin hyvin keskeisesti kuuluva lounas. Opimme jo varhaiskasvatuksen ja koulun aikana, että hyvään, täysipainoiseen lounaaseen kuuluu salaatti, kasvislisäkkeet, lämmin pääruoka, ruokajuoma ja leipä.

Mannisen mukaan tämä konsepti on sisäistetty niin tarkkaan, että myöhemmin elämässä halutaan nauttia kunnon lounas työpäivänkin aikana.

– Nyt kun tämä iso lounaskokonaisuus on jäänyt joiltain perheenjäseniltä saamatta joko työpaikalla tai oppilaitoksen tarjoamana, on jouduttu uudestaan miettimään arjen rutiinit, jotta lounas saadaan toteutettua. 

Laissa määrätty ateria

Erityisesti peruskoulussa etäopetukseen siirtyminen aiheutti haasteita kouluruokailun näkökulmasta, koska sen tarjoaminen on kirjattu lakiin. Laki määrittelee peruskouluikäiselle tarkoituksenmukaisesti järjestetyn ja ohjatun täysipainoisen, maksuttoman aterian kaikkina koulutyöpäivinä.

– Se tarkoittaa sitä, että ne peruskoulussa opiskelevat oppilaat, jotka siirtyvät etäopetukseen, ovat edelleen oikeutettuja ateriaan. Sitä ei voi poissulkea tarveharkintaisestikaan oppilaan siirtyessä pois kouluympäristöstä, vaan tämä nähdään niin vahva oikeutena ja osana koulutuksen kokonaisuutta, että se ateria pitää oppilaalle joka tapauksessa tarjota.

Manninen kehuukin ruokapalvelun ammattilaisia toiminnan osaajiksi, jotka haastavassa, nopeasti eteen tulleessa tilanteessa kehittivät uusia ratkaisuja.

– Välittömästi alkoi tulla erilaisia vaihtoehtoja: alettiin kehittää lounaspaketteja ja miettiä missä ruokaa voidaan jakaa, miten sitä voidaan kuljettaa ja miten niitä olemassa olevia rakenteita voidaan hyödyntää ja käyttää toisella tavalla kuin mihin on totuttu.

Haasteitakin riitti. Jouduttiin pohtimaan, miten järjestetään ruoka pitkien etäisyyksien päähän, tai miten huolehditaan, että mahdollisesti koko päivän yksin viettävä lapsi osaa laittaa toimitetun ruuan tarjolle. Lopulta päädyttiin siihen, että kokonaisesta ateriasta ei tingitä.

– Valmiiksi valmistetun aterian merkitys nousi keskiöön. Ei riitä, että korvataan se jollain voileivällä tai raaka-aineella ja oletetaan, että joku osaa sen valmistaa. Meillä on myös sellaista voimauttamisen tarvetta perheissä sen suhteen, miten tällainen täysipainoinen ateria saadaan aikaiseksi.

Ei pelkkä tankkaustilanne

Vaikka kouluruokailulla on Suomessa pitkät perinteet, ei se ole pysynyt muuttumattomana. Vuonna 2014 kouluruokailu tuotiin perusopetuksessa entistä vahvemmin osaksi päivittäistä opetusta, kasvatusta ja koulutusta.

– Aikaisemmin kouluruokailu on nähty päivittäisenä ateriasuorituksena, mutta nyt se on selkeä osa päivittäistä oppimista ja hyvinvointia edistävää toimintakulttuuria.

Kouluruokailu liitettiinkin opetussuunnitelman perusteiden kohtaan, jossa käsitellään hyvinvointia ja oppimista tukevia asioita. Mannisen mukaan opetussuunnitelman perusteissa onnistuttiin entistä paremmin kuvaamaan kouluruokailun merkitystä sekä sitä, minkälaisia asioita tavoitellaan yhdessä syömisen aikana.

– Kouluruokailussa on aiemminkin ollut ravitsemus- ja tapakasvatukseen liittyviä tavoitteita, mutta nyt olemme kiteyttäneet ruokakasvatuksen, joka on laajempi tapa ajatella: kyse ei ole pelkästään terveellisestä ravitsemuksesta vaan ruuasta kulttuurisena kokemuksena.

Tämän kokemuksen myötä oppilaille syntyy ymmärrys siitä, kuka ruokaa valmistaa ja miten se tarjoillaan. Keskiössä on myös se, mitä ruokaa kyseisessä kulttuurisessa ympäristössä on tapana tarjoilla ja mistä se on saanut vaikutteita.

– Se on entistä enemmän oppilaslähtöistä ja linkittyy selkeämmin siihen kulttuurin, jonka muodostavat koulun sijainti ja siellä työskentelevät oppilaat ja opetushenkilöstö.

Kouluruokailusta onkin tullut kiinteä osa ruokakasvatusta, joka yhdistää ohjausta ja kasvatustyötä ja josta kaikki kouluympäristössä toimivat aikuiset ottavat vastuuta.

– Tämä lähtee jo varhaiskasvatuksesta liikkeelle: ruokailu ei ole vain tankkaustilanne vaan se on oppimisympäristö, jossa opitaan asioita yhdessä.

Perusopetuksessa kasvatustyö jatkuu maksuttomassa kouluruokailussa, jota säädellään lailla. Toisella asteella ruokailu on edelleen maksutonta. Korkeakouluun siirryttäessä aterialla on edelleen tärkeä rooli. 

– Se ei ole täysin maksuton, mutta opiskelijalla on mahdollista saada se huomattavasti normaalia edullisempaan hintaan, koska valtio maksaa tukea opiskelijaruokailun järjestämiseen. Tämän ansiosta meillä on pitkä jatkumo oppilas- ja opiskelijaruokailun kokonaisuudessa.

Kaikki syömään vuoteen 2030 mennessä

Perheiden arjen helpottamisen, koulupäivien rytmittämisen ja kasvatuksellisen näkökulman lisäksi kouluruokailu vahvistaa myös muuta oppimista. Mannisen mukaan kouluruokailu vastaa siihen, että opitun tiedon ja käytännön välillä ei ole ristiriitaa.

– Esimerkiksi terveystiedossa ja kotitaloudessa opetetaan terveellisestä ravitsemuksesta ja elämäntavoista, jolloin kaiken koulun muun toimintakulttuurin on oltava mallina näistä asioista. Sillä tavalla saadaan aikaan se, että oppilaalle kaikki on johdonmukaista jatkumoa, eikä synnytetä tietoisia ristiriitoja opetuksen ja arkielämän välille.

Kouluruokailu mahdollistaakin oppilaille tiedon soveltamisen, hyvien kysymysten esittämisen ja vastauksien löytämisen. Manninen kutsuukin kouluruokailua sosiaaliseksi innovaatioksi. Kouluruokailua kehitetään edelleen, ja vuoteen 2030 asti laaditun strategian tavoite on selkeä.

– Meillä on yhteinen suunta ja tavoite, johon omalla toiminnallamme tähtäämme. Ja sehän on se, että kaikki syövät.

Jos koulussa ei tulla ruoka-aikaan syömään, joku on mennyt Mannisen mielestä pieleen.

– Silloin pitää tarkistaa, missä kohtaa pitää vähän terästäytyä ja pohtia, voiko siinä palasessa vähän kehittyä tai tehdä jotain toisin, jotta taas saadaan kaikki syömään. Kun oikaisuliike on hoksattu, jokainen voi kysyä itseltään: ”Mitä minä voin tehdä?”