Vuoden viimeinen Aromi Date järjestettiin Kalliossa sijaitsevassa IPI Kulmakuppilassa, jonka toimintaa on esitelty myös joulukuun numerossa. Suosittu kahvila tarjoaa harjoittelupaikan Lyhty ry:n kahvilatyöpajatoiminnassa mukana oleville kehitysvammaisille, jotka avustavat ohjaajiensa kanssa kahvilan päivittäisissä tehtävissä. Tutuksi tulevat niin kassatyöskentely, baristan hommat, brunssin tekeminen kuin blokkaaminenkin.

– Tämä on loistava harjoitteluympäristö heille, sillä moni oppii parhaiten saadessaan riittävästi toistoja. Osa pystyy tekemään itsenäisesti jo esimerkiksi erikoiskahveja. Olen onnistunut työssäni silloin, kun joku muu ravintola-alan toimija haluaa palkata jonkun pajalaisista, kertoi Marja Visti-Koskinen Lyhty ry:stä.

IPIn ruokatuotteet suunnittelevalla keittiömestari Markku Luolalla riittää kiirettä marraskuun lopussa, sillä hän vastaa tänäkin vuonna 1. joulukuuta järjestettävän Ylipormestarin itsenäisyysjuhlan tarjoiluista yli 6 200 neljäsluokkalaiselle. Apunaan hänellä on 50 Stadin Ammattiopiston oppilaita.

Tarjolla on nykyisin valmiiksi lautasille aseteltuja ja sormin syötäviä herkkupaloja, joiden kyytipoikana nautitaan kuohuviinilasista kuplivaa marjamehua. Tänä vuonna teemana ovat luomu, kasvikset ja ruokaruno. Menussa esiintyvät porkkana, peruna, tomaatti ja mansikka ovat saaneet oman makurunonsa, joiden takana on kirjailija ja entinen kokki Heikki Niska.

– Kun aloitin 17 vuotta sitten, lapsille tarjoiltiin colaa ja pizzaa kertakäyttöastioista. Ensimmäinen muutokseni olivat oikeat astiat. Kyseessä on hieno juhla ja se on tärkein määräävä tekijä, on kyse sitten aikuisesta tai lapsesta. Tämä on hyvä tapa tutustuttaa lapset ravintolakulttuuriin, Luola muistuttaa.

Myös 21. tammikuuta ensimmäisen kerran järjestettävä Perheet Safkaa -tapahtuma haluaa olla mukana edistämässä lapsi- ja perheystävällisempää ravintolakulttuuria. Family Mattersin järjestämässä tapahtumassa ovat mukana Aito, Bronda, The Cock, Elite, Juuri, Löyly, Muru, Presto, Salutorget, Shelter, Strindberg, Teatteri ja Töölönranta.

– Haluamme, että lapset ovat luonnollinen osa ravintolakulttuuria. Tapahtuman vastaanotto on ollut todella hyvä. On ollut positiivinen yllätys, että ravintoloiden tapahtumapäivän varauslistat alkoivat heti täyttyä. Osa paikoista on jo loppuunmyytyjä, kertoivat Family Mattersin perustajat Petra Gergov-Koskelo ja Minna Koskelo.

Nauravia nakkeja ei tulla näkemään mukana olevissa ravintoloissa, sillä tarkoituksena on, että ravintolat tarjoavat oman näköistään ruokaa. Perheen pienimmille on tarjolla joko puolikkaita annoksia tai heitä varten räätälöityjä vaihtoehtoja, jotka noudattavat paikan tyyliä. Ravintolat ovat saaneet itse määritellä kattausajan, joka toimii heillä parhaiten. 

– Unelmamme on, että perheystävällisyys ei tulevaisuudessa edellytä omaa tapahtumaa, vaan muutos olisi pysyvä ja perheet ja lapset ravintoloissa olisivat tuiki tavallinen näky.

Aromi Daten päätti Suomisen Maidon Erkki Mikolan puheenvuoro, jossa hän valotti vuonna 2014 lanseeratun Jymy-jäätelön tarinaa ja markkinointia. Hänen mukaansa luomu kiinnostaa kuluttajia koko ajan enemmän, sillä ihmiset ovat heränneet selvittämään mitä heidän syömänsä ruoka sisältää. Kuluttajat etsivät merkityksellisyyttä ja arvoja, joihin voivat uskoa ja kiinnittyä. Pelkät tuoteominaisuudet eivät riitä.

– Halusimme tarjota kotitekoisen veroista jäätelöä isommassa mittakaavassa. Kyseessä on puhtaasti suomalainen tuote ilman kemiallista kuormaa. Valttejamme ovat myös aidot maut ja intohimoiset tekijät.

Tulevan Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi yritys lanseeraa 9.–11. joulukuuta Pohjoisesplanadilla toimivassa pop upissa Jymy 1917 Mäntyluomujäätelön, jossa maistuu suomalainen metsä.