Lihan alkuperä ja kotimaisuus kiinnostavat – Aromi vieraili pihvirotuisten pihatossa Oripäässä

Pihvirotuisten sonnien loppukasvatukseen erikoistuneella tilalla tuli selväksi, että kotimaisen naudanlihan tuotannossa eläinten terveyteen, elinoloihin ja ruokintaan liittyviä valintoja ohjaavat eettiset periaatteet.

Atrian teettämän Kokkibarometri-tutkimuksen mukaan horeca-alalla lihan jäljitettävyys kiinnostaa entistä enemmän, ja kotimaisen lihan arvostus nousee edelleen. Pihvirotuisten sonnien kasvatukseen keskittyneellä Lankisen tilalla pihvirotuisten nautojen kasvatus alkoi 80-luvulla.

Ensimmäiset pihvirotuiset naudat tulivat Suomeen 1950-luvun alussa. Tiina Varho-Lankinen kertoo, että Lankisen sukutilan historia ulottuu vuoteen 1907.

– Tilaa johtaa tällä hetkellä poikani Olli Lankinen viidennessä sukupolvessa. Tila tuli sukumme omistukseen yli sata vuotta sitten ja sen kehityskaareen on kuulunut kotieläintuotantoa, kasvinviljelyä ja metsätaloutta.

Tällä hetkellä Lankisen tilalla on viisi kasvattamoa, joissa elelee samanaikaisesti noin 700 sonnia. Sonnivasikat saapuvat tilalle pääasiassa eteläsuomalaisilta emolehmätiloilta. Ikää vasikalla on silloin suunnilleen puoli vuotta. Pihvirotuisten nautojen kasvatuksessa olennaista on se, että vasikat viettävät emojensa kanssa laiduntaen ensimmäiset elinkuukautensa.

– Ensimmäisen puoli vuotta vasikka saa ravinnon pääasiassa emoltaan. Ternimaito on vasikalle parasta ravintoa ja edistää eläimen terveyttä. Emolehmätiloilla huolehditaan ter­veysasioista ja voimme luottaa siihen, että saamme hyvin pidettyjä eläimiä.

Terveitä eläimiä

Eläinten hyvinvointiin liittyvät asiat on Suomessa tarkkaan säädelty. Tilalle tulee vain terveitä eläimiä, ja eläimistä pidetään hyvää huolta muun muassa elinolojen avulla.

– Sonnit oleilevat kuivikepohjalla, joka on naudalle hyväksi. Eli ritiläpohjaisia kasvattamoita meillä ei ole, sillä ne eivät ole pihvirotuisen naudan jaloille hyväksi. Kuiviketta tarvitaan paljon. Me käytämme olkea ja turvetta, joka on imukykyinen ja hapan.

Sonnit ovat ulkotilassa ympäri vuoden.

– Ulkotila on naudalle luontainen, turkki kasvaa sen mukaisesti. Tärkeitä seikkoja ovat kuiva makuualusta ja vedoton tila. Ilmanvaihto on ulkona automaattisesti hyvä. Umpinaisessa rakennuksessa jouduttaisiin ilmastoimaan.

Jos eläintä joudutaan lääkitsemään, siitä pidetään tarkasti kirjaa. Sonnit ovat pääasiassa täysin antibioottivapaita.

– Jos eläin loukkaantuu ja tarvitsee lääkitystä, niin silloin sitä tietysti lääkitään. Tiedämme myös, jos emotilalla on annettu sonnille antibioottia sairauden vuoksi.

Omassa laumassa

Sonnit elävät laumoissa, jotka muodostuvat tilalla.

– Arvojärjestystä täytyy noudattaa eli omassa laumassa ollaan koko kasvatusajan.

Oma lauma vaikuttaa eläimen hyvinvointiin, mikä luo pysyvyyttä ja vähentää stressiä.

Sonni on loppukasvattamossa noin vuoden.

– Eläin lähtee täältä meiltä noin 700–800 kiloisena teurastamolle ja silloinkin oman laumansa mukana.

Varho-Lankinen painottaa eroavaisuuksia globaalin ja kotimaisen lihantuotannon välillä. Suomessa nautoja ei ruokita lainkaan soijalla.

– Kun eläin ruokitaan soijalla ja maissilla, jotta se kasvaisi mahdollisimman nopeasti,  vaikuttaa se myös makuun.

Tarjonnan pitäminen tasaisena on ajoittain haastavaa.

– Se johtuu emolehmien poikimisaikataulusta. Kesällä on yleensä myynneissä hieman taukoa, sesonki alkaa syyskuun puolessa välissä. Silloin teurastamolle lähtee joka viikko noin 15 sonnia. Tilalla varastoidaan lihaa ”nahan alla” tarpeen vaatiessa.

– Lihan pitäminen nahan alla tarkoittaa sitä, että pidämme sonneja täällä tilalla hieman pidempään, vaikka meidän kannalta optimaalinen aika laittaa teurastamolle olisi jo ohitse.

Nurmi sitoo hiilidioksidia

Lankisen tilalla kasvatetaan useampaa rotua.

– Emolehmätila on yleensä erikoistunut yhteen rotuun. Meillä kasvatetaan useampaa rotua: Charolaisia, Limousinea, Simmentalia, Herefordia ja Aberdeen Angusia.

Suomalaisen naudan maku tulee Varho-Lankisen mukaan ruokinnan ja hyvien kasvatusolosuhteiden kautta. Varho-Lankinen kertoo, että sonnit ruokitaan aperehulla, jonka perustana on nurmirehu. Energia- ja valkuaislisänä käytetään tuoresäilöttyä ohraa ja kauraa sekä härkäpapua. Kaikki rehuraaka-aineet tulevat omilta pelloilta tai lähialueen viljelijöiltä.

– Sonnien ruokinta perustuu nurmeen. Meillä sonnit ruokitaan seoksella, joka sisältää 70 prosenttia säilörehua ja 30 prosenttia viljaa ja härkäpapua. Seokseen lisätään kivennäisaineita. Suomessa ei käytetä soijaa nautojen ruokinnassa ja kaikki rehuraaka-aineet ovat gmo-vapaita.

Rehu korjataan kesän ja syksyn aikana tulevaa vuotta varten ja säilötään tilalla. Omasta pellosta tulee säilörehu, osa viljasta ja härkäpapu ostetaan lähistöltä.

– Sonnit syövät yhteensä noin neljä miljoonaa kiloa säilörehua vuodessa, miljoona kiloa viljaa ja toistasataa tuhatta kiloa härkäpapua.

Nurmiviljely on tärkeää myös ilmaston kannalta, sillä se sitoo hyvin hiilidioksidia.

– Tällä hetkellä tehdään tutkimustyötä muun muassa siltä osin, millä nurmilajikkeilla hiilen sitoutumista maaperään voitaisiin vielä parantaa.

Tilalla edistetään myös kiertotaloutta.

– Lantaa menee omille sekä naapureiden pelloille. Meidän ei tarvitse ostaa lainkaan fosforilannoitetta. Lisätyppeä levitetään keväisin nurmen alkuunlähtöä varten. Työskentelemme resurssiviisaasti, tilat ovat yksinkertaiset, samoin kaikki prosessit. Me olemme päässeet siihen, että yksi mies hoitaa yhdellä koneella eläinten ruokinnan ja hoitamisen. Pääpaino on aina eläimissä ja niiden hoitamisessa. Rakennukset on tehty eläinten ehdoilla.

Peltoviljelyssä käytetään yhteiskoneita naapureiden kesken sekä urakointipalveluja.

– Teemme säilörehua kolme kertaa vuodessa ja siihen käytämme oman kylän urakoitsijaa. Yhteistyön avulla saamme kustannuksia alemmas. Lihan myyntihintaan kun emme voi vaikuttaa. Kaikki lähtee omasta tehokkuudesta, virheitä ei voi tehdä. Tuen osuus on iso, eikä sanktioihin ole varaa.

Rehellisyys maan perii

Varho-Lankinen peräänkuuluttaa aitoutta ja rehellistä viestintää.

– Mieheni ja minä nautimme lihan aromista, jota ei välttämättä ole vaikkapa australialaisessa lihassa. Tästä meillä on yksi hieman harmittava ravintolakokemus. Jos mainostetaan vastuullisuutta ja lähiruokaa, niin silloin sen pitäisi myös sitä olla.

Varho-Lankisen mielestä meillä olisi paljon potentiaalia lisätä rotukarjan kasvatusta.

– Meillä ei ole ylilaidunnusta, koska eläintiheys on harva. Lypsykarjatilojen määrä vähenee ja tuotanto tehostuu. Sen seurauksena vasikkamäärä pienenee koko ajan. Emolehmiä lisäämällä saisimme naudantuotantoa lisättyä. Suomessa on ihanteelliset olosuhteet, ja laiduntaminen lisää luonnon monimuotoisuutta.

Suomalainen lihantuotantoprosessi kuluttaa vettä huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi Etelä-Amerikassa. Kuumissa ja kuivissa maissa tarvitaan vettä muun muassa maissin ja soijan kastelemiseen.

– Meillä Suomessa on myös hyvät vesivarannot, eikä rotukarjan kasvatus riistä keneltäkään juomavettä, kuten maailmalla voi tapahtua. Nämä eivät ole yksinkertaisia asioita, vaikka niitä yksinkertaistetaan. Helposti puhutaan aina yhdestä asiasta yhdestä näkökulmasta, vaikka asia on monisäikeinen.

Keinolihat lienee tulevaisuutta ruuantuotannossa, mutta Varho-Lankinen on sitä mieltä, että Suomen mittakaavassa kannattaisi hyödyntää kuitenkin olemassa oleva potentiaali lihankasvatukseen.

– Meillä on puhdas ilma, riittävästi peltomaata ja osa siitä on sellaista, mikä ei oikein sovellu muuhun kuin nurmituotantoon. Olisi hienoa, että maaseutu näyttäisi Suomessa maaseudulta tulevaisuudessakin.

Suomalainen syö naudanlihan pääasiassa jauhelihana ja fileenä.

– Harmittaa, että paistit ynnä muut osat naudasta ovat jääneet vähemmälle. Patoja ja muita vastaavia arkiruokia ei oikein enää valmisteta. Esimerkiksi Keski-Euroopassa naudan ruhon kaikki osat osataan käyttää monipuolisemmin. Suomessa olisi tässä petrattavaa, Varho-Lankinen sanoo.

– Luutakaan ei oikein osata enää hyödyntää esimerkiksi keitoissa.

Lankisen tilan liha teurastetaan HK-Scanin teurastamolla Paimiossa ja se päätyy Tammiselle rotukarjalihaksi.

Tiina Varho-Lankinen toivoo, että suomalaisen maaseudun mahdollisuudet osattaisiin hyödyntää entistä paremmin.
Tiina Varho-Lankinen toivoo, että suomalaisen maaseudun mahdollisuudet osattaisiin hyödyntää entistä paremmin.
Sonnit syövät apetta 17–20 tonnia päivittäin. Lankisen tilalla on toiminnot pystytty tehostamaan siten, että yksi ihminen pystyy valmistamaan rehuseoksen ja ruokkimaan eläimet.
Sonnit syövät apetta 17–20 tonnia päivittäin. Lankisen tilalla on toiminnot pystytty tehostamaan siten, että yksi ihminen pystyy valmistamaan rehuseoksen ja ruokkimaan eläimet.
Tilalla varastoidaan nurmirehua, härkäpapua ja viljaa.
Tilalla varastoidaan nurmirehua, härkäpapua ja viljaa.
Olkea varastoidaan paaleissa lähes kymmenen metrin korkuisissa pinoissa.
Olkea varastoidaan paaleissa lähes kymmenen metrin korkuisissa pinoissa.

Horeca-ala suunnannäyttäjä

Lihatukku Harri Tammisella uskotaan eettisesti tuotettuun, hyvälaatuiseen lihaan. Tammisella on viime vuosina tuotu markkinoille uusia leikkuita ja laajennettu sitä kautta valikoimaa.

– Vaikka Suomessa syödään edelleen kohtuuttoman paljon jauhelihaa, niin syöntilaatu on muuttunut todella paljon. Aikaisemmin fileepihvi oli täysin kalvotonta lihaa, vaikka maku syntyy luusta ja rasvasta. Myös valmistustapa vaikuttaa makuun. Me leikkaamme rotukarjasta muun muassa tomahawkia, flank steakia, flat iron steakia ja petite tenderiä, joita on saatavilla myös horeca-alalle, kertoo toimitusjohtaja Pasi Tamminen.

Tamminen toivoo, että maukkaammat ruhonosat löytäisivät myös kuluttajien pöytiin.

– Ravintoloilla on tietysti tärkeä rooli uusien osien lanseerauksessa. Kun kokki on valmistanut ensin raaka-aineesta erinomaisen annoksen, niin kuluttajat uskaltavat helpommin lähteä sitä sen jälkeen kokeilemaan. Näin esimerkiksi naudan rinnan käyttö on yleistynyt. Toivoisin, että myös rasvapäälliset osat kasvattaisivat menekkiään.

Tamminen on maailmalla matkatessaan päässyt tarkastelemaan rotukarjatilojen olosuhteita.

– Esimerkiksi Denverissä vierailin tilalla, missä kasvatettiin samanaikaisesti 130 000 nautaa. Suomessa Lankisen tila edustaa kokonsa puolesta suurimpia tiloja 700 sonnillaan. Siinä on koossa eroa.

Tammisen mielestä eettisyyteen liittyviä asioi­ta ei voi edes verrata Suomen ja vaikkapa Pohjois-Amerikan kesken.

– Mittakaava on niin toisenlainen. Suomi on tässä asiassa kivikaudella, hyvässä mielessä. Suomessa tilat ovat todella pieniä. Eläimiä voidaan kohdella yksilöllisesti. Ne asuvat vapaasti ulkosalla pihatossa. Nautaeläin sopii hyvin Suomen ilmastoon ja talveen ja meillä on puhdas ja terve eläinketju. Suomessa pystytään kasvattamaan rotukarjaa terveysturvallisesti, taudit pysyvät poissa, kun tilat ovat pieniä. Toki myös perusvalvonta on tiukkaa ja huolellista.

Tamminen muistuttaa, että ihmiset ovat luonnostaan sekasyöjiä.

– Liha on edelleen loistava proteiinin lähde. Kun syöt lihaa, panosta laatuun ja tee vastuullisia valintoja. Selvitä alkuperä, myös jauhelihasta.

 

Vastuullisuus TOP 5 keskiarvo

  1. Kotimaisten raaka-aineiden arvostus nousee merkittävästi. 4,50
  2. Kotimainen liha on tulevaisuudessa yhä suurempi kilpailuvaltti. 4,39
  3. Kotimaan ruuantuotanto on vastuullista. 4,32
  4. Liha on pystyttävä jäljittämään tilalle asti. 4,32
  5. Tulevaisuudessa yhä useammin vastataan kysymyksiin lihan alkuperästä. 4,27

 

Julkaistu Aromissa 2/21.

Sulje mainos Tilaa Aromi