Lontoon kesäkuulumisia

Lontoo on kyllä eittämättä Euroopan ravintolapääkaupunki. Hyvää ruokaa saa kosolti muuallakin, mutta ei missään ole tarjolla yhtä laajaa kattausta kaiken maailman keittiöitä. Kaupungin liikekeskusta on paisunut etenkin itään ja pohjoiseen vauhdilla, ja jotkut matkasivustot kutsuvat jo Camdenin ja Hoxtonin kaupunginosiakin keskustaksi.

Samaan aikaan perinteisemmät keskustan vetonaulat, Covent Garden ja Soho ovat uudistuneet vuosikymmenessä mallikkaasti. Olikin ihme, miten kauan Sohoa saivat koristaa punaiset lyhdyt ja strippibaarit, joskin aikoinaan maailman laadukkaimmat sellaiset. Sohon kuninkaaksi kutsuttu Paul Raymond, joka oli perustanut nämä kaikki viihdepalatsit sekä julkaisi suunnilleen kaikkia englantilaisia miestenlehtiä, kuoli 2008. Fiksuna miehenä hän oli vähitellen 60–80-luvulla ostanut joka toisen kiinteistön Sohossa, mikä toi hänelle myös poliittista valtaa. Jälkipolvi peri hurjan omaisuuden, mutta ei aio jatkaa bisneksiä. Täten koko Soho on päässyt uudistumaan ja kiinteistöjä on tullut paljon myyntiin alueen uusille yrittäjille, jotka rakentavat pääasiassa toimistoja ja ruokaravintoloita. 

Sohon pienet liiketilat ja hurjat kävijämäärät ovat passeleita yhteen tai ainakin hyvin rajoitettuun tuotteeseen keskittyneille konsepteille, kuten esimerkiksi Flat Iron, joka myy vain edullista pihviä muutaman lisukevaihtoehdon kera. Lisäksi tarjolla on vain 2,5 punnan pieni makea. Suosittu konsepti onkin jo monistettu seitsemään eri osoitteeseen. Kävin syömässä myös Barrafinassa, espanjalaistyyppisessä tapas-ravintolassa, missä syödään baaritiskillä. Michelin-tähtibaari on hieman hintavampi johtuen paljolti kalliimmista raaka-aineista. Ruokaa sai baariruokailuksi odotella aika kauan, mutta maistuihan se. Jonottajia kerääntyi jo alkuillasta, vaikka Barrafinallakin on jo kaksi ravintolaa.

Korvapuustia ja lonkeroa Sohon Nordic Bakerystahan on saanut jo kohta 20 vuotta, ja saa edelleen. ”Jokainen, joka on ollut jotain 1900-luvulla, on syönyt The Ivy -ravintolassa”, lukee ravintolan vanhassa keittokirjassa. Jo ehkä legendaariseksi kutsuttava ravintola on myös avannut pari uutta Ivya, mikä on ollut tervetullutta, koska alkuperäiseen on kovin vaikea saada varausta. Itselleni paikka säilyy aina muistoissa, koska siellä silmämme kohtasivat ensimmäisen kerran Claudia Schifferin kanssa. Covent Gardenin yksikkö hieman karisti alkuperäisen glamouria, kun jatkuva turistivirta kävi ovella kyselemässä jos jotain, neuvoa tai vessaa. Ruokalista on edelleen mielenkiintoinen, moderni englantilainen ja laatu volyymeista huolimatta mainio.

Toinen laatuklassikko, kantonilainen Hakkasan on laajentunut jopa 12 ravintolan kansainväliseksi liiketoiminnaksi. Sohon ravintolapaljous on alkanut lipsua Oxford Streetin pohjoispuolelle Maryleboneen, minne Ivyn omistajatkin ovat avanneet yhtä tyylikkään italialaissävytteisen Harry’s Bar -ravintolan. Paikka on kunnianosoitus Venetsian Harry’s Barille, joskin onnekseni hinnat ovat lähes puolet edullisempia kuin Venetsiassa, osin kiitos edullisen puntakurssin. Venetsian Harry’s Barin omistavalla Ciprianilla on myös nimeä kantava klubi Lontoossa, mutta se on avoinna vain jäsenille. Minun kehumani sijaitsee James Streetillä, miellyttävän ravintolarykelmän välissä. Jokaisella ravintolalla on kadulla myös terassi, mikä on harvinaista Lontoon keskustassa.

En ole ikinä ehtinyt perehtyä Chinatownin erikoisuuksiin. Nyt sen liepeille on avautunut useita korealaispaikkoja, joihin kaikkiin jonotettiin kadulla kuuliaisesti.

Intialaisella ruualla on Englannissa jo pitkät perinteet ja suosio takana. Cinnamon Clubia lukuun ottamatta harva on tarjonnut katuruokaa kunnianhimoisempaa kokkausta. Nyt trendinä näyttäisi olevan intialaisen keittiön yhdistäminen englantilaisiin perinteisempiin resepteihin. Mayfairiin on avattu hiljan Bombay Bustle, ja Ivyn lähellä sijaitsee Tandoor Chop House, minne en sisälle mahtunut.

Mahduin sen sijaan pari vuotta vanhaan, todella tyylikkääseen skandiravintola Aquavitiin. Ilmeisesti New Yorkin Aquavitilla ei ole tekemistä tämän kanssa. Kukapa Pohjoismaissa olisi uskonut, että lihapullilla ja toast skagenilla voi saada Michelin-tähden?

Lihapullat oli niin taidokkaasti tehty, että niitä oli vaikea uskoa itsetehdyiksi, vaan teollisiksi. Todella hyvää, mutta ei kai parempaa kuin Helsinki-Vantaan kentällä muistikuvani mukaan. Viileän puusisustuksen lisäksi heillä on hieno akvaviittikärry, jossa on tarjolla jäissä toistakymmentä akvaviittia sekä muutama itse maustettu snapsi, mitkä tarjoillaan tyylikkäästä jäädytetystä metallisesta kala-astiasta. Jälkiruuaksi tarjolla on Fika-kärry, mikä saa myös hymyn huulille.

Ennen niin villiin itä-Lontooseen ei tarvinnut lähteä kuin ehkä opiskelijabileisiin. Nyt jos haluat siellä hyvin illastamaan, on parempi tehdä varaus monta viikkoa ennemmin. The Clove Club ja Lyle’s pääsivät hiljan World’s best 50 -listalle, Hawksmoor, St. John ja uusi The Brat täydentävät alueen tarjontaa.

Kilpailu on kovaa ravintola-alalla Lontoossakin. Viime vuonna ravintoloita sulki eniten sitten vuoden 2003. Joskin vuosina 2015 ja 2016 niitä avattiinkin poikkeuksellisen paljon. Kiinteistöinvestoijat suhtautuvat positiivisesti ravintoloihin, sillä ne saavat projekteihin eloa ja kiinnostusta.

Aivan kuin tässä ei olisi tarpeeksi tekemistä Lontoossa. Kesä tuo lukuisia food marketteja ympäri kaupunkia, puhumattakaan muista tapahtumista. Hyde Parkissa järjestetään joka viikonloppu isoja konsertteja ja Wimbledonin aikaan moneen puistoon oli pystytetty kisakatsomoja, joiden yhteydessä on tietenkin ruoka- ja juomatarjontaa sekä muita ajanviettotapoja.

Elo-syyskuun vaihteessa järjestetään jälleen hurjalta kuulostava Meatopia-lihafestivaali. Tilaisuuteen kerääntyy keittiömestareita, lihantuottajia ja alan harrastajia juhlimaan savussa, sillä kaikki kokkaus tapahtuu vain avotulella. Menneinä vuosina on Suomestakin ollut delegaatio esittelemässä kykyjään. Myös hieman idempänä sijaitsevassa Tobacco Dockissa järjestettävä tapahtuma kuulostaa mainiolle, ehkä jo ensi vuonna ehdin mukaan itsekin. Majoitusta voisi tuolloin tiedustella lähistöllä ankkurissa olevasta Sunborn-hotellilaivasta. Taustalla toimii käsittääkseni Klaus K:ssa vaikuttanut Mark Skvorck puolisoineen, mikä selittänee miksi jahdin sviiteistä löytyy suomalainen sauna.

Kirjoittaja toimii ravintola-ammattilaisena Zürichissa. Aiempina kausina hän on edustanut Helsingin ohella Kööpenhaminan, Lontoon ja Pietarin ravintoloissa.