Loppusyksyn juomakirjoissa käsitellään viskiä ja olutta

Uudet olut- ja viskikirjat nojautuvat henkilökohtaisiin kokemuksiin. Mutta riittääkö se lukijalle tai pukinkonttiin?

Viskiharrastajan perusteos

Jarkko Nikkanen: Viskimaailma, Readme, 544 s.

Jarkko Nikkasen uusin järkäle Viskimaailma sisältää yli 500 sivua ja painaa lähes kaksi kiloa. Lahjakirjan mitoissa ollaan ainakin ulkoisesti.

Viskimaailma on Nikkasen neljäs viskikirja kuuden vuoden sisään. Joko siis kyseessä on äärimmäisen tuottelias tietokirjailija tai sitten edellisten kirjojen sisältöä on kierrätetty. Jälkimmäinen osuu oikeaan. Viskimaailma sisältää kymmenkunta identtistä tai hyvin samantyylistä lukua kuin oli Nikkasen parin vuoden takaisessa kirjassa. Toki niitä on päivitetty ajan tasalle, kuten jatkuvasti muuttuva viskimaailma edellyttää.

Viskien valmistusta koskevaan artikkeliin on nostettu havainnollistavana esimerkkinä Laphroaigin valmistusprosessi ja tynnyreihin pureutuva artikkeli on nyt kattavampi kuin koskaan ennen. Ihmettelisin suuresti, mikäli Nikkaselta ei lähivuosina ilmestyisi kokonaan tynnyreihin keskittyvää teosta.

Eri viskityylit on esitelty tiiviisti neljällä sivulla. Se toimii hyvin, sillä tuotantoalueiden historiasta on kerrottu varsin kattavasti Nikkasen edellisessä kirjassa.

Suomi ja viski -artikkeli ei sekään lähde liikkeelle historian alkuhämäristä, vaan kirjoittaja syöksyy rohkeasti nyt-hetkeen antaen äänen kotimaisille tislaajille ja viskibloggaajille. Hieman töksähtelevästä luettavuudesta huolimatta luku on kirjan kiinnostavinta kärkeä.

Uutta ovat myös kaikki lähes 700 viskien makukuvausta. Niitä lukiessa huomaa, että myös kirjoittajan maku ja ilmaisuvoima ovat kehittyneet vuosien saatossa.

Viskimaailma on kattava ja ajan tasalla oleva hakuteos, joka sammuttaa yhtä lailla viskiharrastajien ja alan ammattilaisten kuin myös suuren yleisön tiedonjanon.

 

Kunniakas juhlakirja

Mikko Salmi: Viskiä ja Teerenpeliä, Teerenpeli, 128 s.

Viskiä ja Teerenpeliä on kunnianhimoinen omakustanne, joka juhlistaa Teerenpeli-ravintoloiden 25-vuotista taivalta. Kirja alkaa ravintolayhtiön perustajan Anssi Pyysingin esittelyllä, mistä päästään pintaraapaisulla vaimon tapaamiseen ja ensimmäisen ravintolan perustamiseen. Teksti on kuin suoraan Anna-lehdestä; lapsiperheen kiireitä ja taloudellisia haasteita, joista tarinan päähenkilöt sankarillisesti selviävät.

Kaksikielisen kirjan rakenne on yksinkertainen. Ensin on artikkeli suomeksi ja sen jälkeen sama teksti englanniksi käännettynä. Itse suosisin kaupunki- ja matkailukirjoista tuttua tyyliä, jossa eri kielillä kirjoitetut kappaleet etenevät rinta rinnan vierekkäisillä palstoilla.

Omistajan esittelyn ja henkseleiden paukuttelun jälkeen päästään Mikko Salmen matkassa Skotlannin Spay-jolle, Espanjan Jereziin ja Suomen Lahteen. Tarina etenee kuin höyrylaiva, eikä sen leppoisasta kyydistä halua hypätä pois. Salmen teksti on helppolukuista, hiottua ja huolellista. Valmiissa teoksessa törmäsin vain pariin pieneen kirjoitusvirheeseen, mikä on omakustanteelle hatunnoston arvoinen suoritus.

 

Olutmatkailun tilkkutäkki

Anikó Lehtinen & Maria Markus: Olutreissu, readme, 288 s.

Olutreissu – Matkaopas oluiden maailmaan käy läpi 11 eurooppalaista kaupunkia olutmatkailijan näkökulmasta. Kirja listaa lukuisia baareja ja ravintoloita jokaisesta kaupungista. Kapakoiden listamainen esittely on erikoinen ratkaisu painetussa teoksessa, sillä osa tiedoista on vanhaa jo syntyessään, eikä tila riitä kohteiden taustoittamiseen. Viimeistään vuoden kuluttua kirja löytynee kauppojen alelaareista muutaman euron hintaan.

Kirja listaa kaupungit aakkosjärjestyksessä Amsterdamista Varsovaan. Puhelinluettelosta tutun järjestyksen asemesta olisin ryhmitellyt matkakohteet toisin, läheltä kauaksi tai tutusta tuntemattomaan.

Kirjasta paistaa malttamattomuus ja yletön kiire. Oikoluvun puute ja lukuisat kirjoitusvirheet haittaavat pahoin lukukokemusta. Kuvitus on tylsää ja toistaa itseään, kansitaide kuin aikamatka 1980-luvulle.

Monin paikoin tiedot kaupungeista ja ravintoloista ovat hyvin puutteellisia. Esimerkiksi Lontoossa trendikkäät mikropubit on jätetty kokonaan käsittelemättä ja Bermondsay Beer Milella kerrotaan olevan "kymmenkunta" taproomia. Todellisuudessa niitä on tällä hetkellä 17, oli varmaan jo artikkelin kirjoittamisvaiheessa. Lontoon ravintolatietoihin olisi kannattanut lisätä katuosoitteen lisäksi postinumero, sillä sen avulla suunnistaminen kaupungissa on kaikkein helpointa.

Mutta on kirjassa hyvääkin, muun muassa Lissabonin ja Berliinin eloisat kaupunkikuvaukset oli ilo lukea – niistä välittyi hienosti kirjoittajien intohimo aihettaan kohtaan. Se ei kuitenkaan riitä, kun teoksen asiasisältö jää muilta osin valitettavan ohueksi.

Peter Tammenheimo on vapaa olut- ja matkailutoimittaja, joka viihtyy hyvin myös viinien, väkevien juomien ja happamien cocktailien seurassa.

Kuva: Sebastian Trzaska