Alkuvuodesta julkaistussa kouluruokailusuosituksessa korostetaan yhteisöllisyyden, oppilaiden osallisuuden, terveellisyyden ja kestävän kehityksen merkitystä.

Onkin hyvä miettiä, mitä hyvinvointioppiminen tarkoittaa. Toisaalta, mitä kunnalta, sen työntekijöiltä ja koko yhteisöltä odotetaan, kun ruokapalvelun rakenteita uudistetaan.

Miten ruokapalvelua olisi uudistettava, jotta se pystyy vastaamaa ajan haasteisiin? Mitä se tarkoittaa ruokapalvelun työntekijöille tai koko oppimisympäristölle?

Yhtä, valtakunnallisesti oikeaa tapaa kouluruokailun järjestämiseen on mahdotonta löytää. Paikalliset ja maantieteelliset erityispiirteet luovat reunaehtoja ja omia haasteitaan.

Ruoka on vahvasti tunneasia. Kun samaan soppaan heitetään lapset, ruoka, lainsäädäntö ja politiikka, ollaan hirmumyrskyn keskipisteessä. Jokaiselta löytyy oma, vankka ja tinkimätön mielipiteensä. Heiltäkin, joilla ei ole arjen todellisuudesta käsitystä.

Julkisessa keskustelussa korostuvat kokonaisuuden kannalta epäolennaiset asiat. Yksittäisen kouluruoka-annoksen hinta on kiinnostava tieto, mutta se ei kerro koko totuutta kunnan edessä olevista haasteista tai päätökseen vaikuttavista asioista. Voi pohtia, onko olennaisempaa se, että lapset osallistetaan ruokailuhetkeen ja että heille luodaan sosiaalisen kanssakäynnin ansiosta pohja menestyä kansainvälisesti kuin se, että heillä on mahdollisuus sipaista voita leivälleen.

Tästä vinkkelistä katsottuna herääkin kysymys: pystyvätkö päättäjät tekemään tunnekuohun vallassa taloudellisesti merkittäviä ja alkuperäiset tarkoitusperät huomioivia päätöksiä? Kuka ja mikä olisi oikea taho valvomaan toisaalta lasten ja toisaalta kuntalaisten eli veronmaksajien etua?

Nyt monissa kunnissa ollaan pattitilanteessa. Uudistaa pitäisi, investointipaineet ovat valtavat, muttei löydy yhteistä näkemystä riittävän rohkeille päätöksille.

Varmaa on, että henkilöstön hyvinvoinnin eteen tehty työ kumpuaa asiakkaisiin eli lapsiin. Tehtiinpä kunnissa suuria tai pieniä kouluruokailuun liittyviä päätöksiä, on muutoksesta kyettävä tiedottamaan asianmukaisesti. Henkilöstölle on annettava tarpeellinen koulutus, ja lähiesimiesten on seurattava muutoksen edistymistä askel askeleelta. Ongelmien esiintyessä on tehtävä nopeat korjausliikkeet. Muutoksessa eläminen on oppimista, johon jokaisen on ennakkoluulottomasti osallistuttava.

Heli Koivuniemi
vastaava päätoimittaja
heli.koivuniemi(at)aromilehti.fi