Esimerkkejä on lukuisia. Fredman Group yhdisti digitalisaation ja ammattikeittiön, loi älykeittiön. Verkossa toimiva, pizzojen kotiinkuljetukseen erikoistunut yritys kokeili pizzojen kuljetusta droonilla. Mercedes Benz visioi runsas vuosi sitten uudenlaista jakeluautoa, josta ruokatuotteet voitaisiin toimittaa asiakkaan ulko-ovelle auton katolla olevan lennokin avulla.

Aina ei tarvita teknologiaa. Kouvolassa päiväkotiryhmän kiintopisteenä on liikkuva bussi. Se kuljettaa lapsia ympäri lähiseutua, ja vie heidät syömään lähettyvillä olevaan kouluruokalaan.

Yrittäjä, säveltäjä ja puhuja Perttu Pölönen on yksi poikkitieteellisen ja -taiteellisen ajattelukyvyn edistäjä ja sanansaattaja. Piilaaksossa, NASA:n tutkimuskeskuksen yhteydessä sijaitsevasta yliopistosta Singularity Universitysta valmistunut futuristi herättelee kuulijoitaan yksinkertaisilla esimerkeillään ja havainnoillaan. Hän näkee muutoksen mahdollisuutena. Lempeänä ja lohdullisenakin, kun oivallamme oleellisen. Disruptio, nykyisenlaisen toimintatavan mullistava keksintö, ei suinkaan ole tämän päivän oivallus. Idean, tuotteen tai palvelun kehityskaari on kulkenut jo vuosisatoja samaa rataa. Tietyssä kehitysvaiheessa aina joku, usein alaa sivusta seuraava taho järisyttää totuttua toimintatapaa keksinnöllään.

Läheltä on vaikea nähdä kauas. Pahin uhkamme ei olekaan kilpailijamme, vaan karrikoiden bunkkerin pimeydessä koodaava nörtti. Pölösen mukaan pitäisikin miettiä, miten teemme 10 kertaa parempaa tulosta sen sijaan että tähtäämme 10 prosentin kasvuun. Ratkaisua voi hakea pohtimalla, mitä tulevaisuudessa arvostetaan ja mistä ollaan valmiita maksamaan.

Yksi skenaarioista on se, että jääkaapit poistuvat kotikeittiöistä. Miten ala vastaa muutokseen? Miten se näkee itsensä osana tulevaisuutta? Syövätkö ihmiset jatkossa ruokansa kotiin kuljetettuna ja mikä saa heidät käymään ravintoloissa. Mistä he ovat valmiita maksamaan? Onko tavoitteena tyydyttää nälkä vai herättää hinku? Mikä sen herättää?

Helsingissä järjestetyssä Sauce Forumissa pohdittiin alan globaalia muutosta, trendien vaikutusta ja valmistauduttiin tulevaan. Fredman Groupin hallituksen puheenjohtaja Peter Fredman kiteytti tapahtuman sisällön näin: bisneksen ja kustannussäästöjen lisäksi kyse on vastuullisuudesta kuten ruokaturvallisuuden varmistamisesta ja ruokahävikin vähentämisestä. Vastuullisuus ei ole tehokkaan ja tuloksellisen liiketoiminnan vastakohta. Ruokaturvallisuudesta huolehtiminen on ravintola-alan yritykselle panostusta asiakaskokemukseen ja elintärkeää riskienhallintaa.

Alan päättäjiltä ja ammattilaisilta toivotaankin poikkeuksellista viisautta, rohkeutta – ja raja-aitoja ylittävää yhteistyökykyä. Turha muutoksen kourissa on pyristellä. Satakoon taivaalta pizzaa tai sirkkoja. Kun hyppää mukaan kehityksen etujoukkoihin, voi vaikuttaa tulevaisuuteen ja voi olla mukana rakentamassa siitä mieleistään.

Heli Koivuniemi

vastaava päätoimittaja

heli.koivuniemi@aromilehti.fi