Suomen uusimman fine dining -ravintolan keittiö varustaa Suomen parhailla raaka-aineilla. Keittiömestarit Hans Välimäki ja Eero Vottonen hakevatkin keittiönsä toimittajiksi vain parhaita raaka-aineita tuottavia erikoismestareita, joihin he rakentavat henkilökohtaiset yhteydet.

- Monta laadukasta tuottajaa on tullut jo tutuksi, mutta koska Suomi on laaja maa, josta löytyy valtavasti piilotettua osaamista, haluamme tutustua myös meille uusiin toimijoihin, kertoo Palacen Chef de Cuisine Hans Välimäki ideasta kutsua eri kokoluokkien tuottajia esittäytymään.

Jo yli 30 pien- ja suurtilatuottajaa on ilmoittautunut mukaan tilaisuuteen.  Vanhalle Ylioppilastalolle on tulossa laaja kirjo raaka-aineita kotimaisista kasviksista, marjoista, viljoista ja juureksista mitä erilaisempiin lihoihin ja kaloihin.

Ensiluokkaisten raaka-aineiden lisäksi keittiömestarit ovat kiinnostuneita niiden tuotantotavoista, kasvuolosuhteista ja kasvattajien työtään kohtaan osoittamasta intohimosta. Ravintola Palacen omien tarpeiden täyttämisen lisäksi Välimäki ja Vottonen tarjoavat myös muille ravintoloitsijoille ja hyvän ruoan ystäville mahdollisuuden tutustua kotimaisiin tuottajiin.

- Mitä enemmän Suomessa syödään laadukkaista kotimaisista raaka-aineista valmistettua ruokaa, sitä paremmat kehitysmahdollisuudet suomalaisella alkutuotannolla on, visioi Välimäki.

Palacen maatilamarkkinat järjestetään 17. lokakuuta Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla (Mannerheimintie 3) kello 11 alkaen. Ruoka-alan ammattilaisille ja harrastajille vapaa pääsy.