Jussi Lehtonen, Tiina Kontkanen, Kalle Tanner ja Pekka Terävä.
Jussi Lehtonen, Tiina Kontkanen, Kalle Tanner ja Pekka Terävä.

Pelkistetyllä linjalla: Nude korostaa viinin ja ruoan liittoa

Klassinen keittotaito nousee kunniaan Olo Groupin uudessa ravintolassa Nudessa.

Muistatko vielä alkuperäisen Olon? Olo Groupin kohtu Kasarmikadulla palautuu klassisen keittotaiteen kotipaikaksi, kun yrityksen kolmas ravintola Nude avaa ovensa suunnitelmien mukaan lokakuussa.

Tila on käynyt läpi täydellisen muodonmuutoksen vesivahinkojen korjauksen yhteydessä, ja uudella Nudella on yhteensä noin sata asiakaspaikkaa. Ne jakautuvat pääsalin ohessa viinibaariin, kabinetteihin ja loungeen.

Vuoden kokki Kalle Tanner saa oman ravintolan

Harva Vuoden kokki on onnistunut titteliä kantaessaan avaamaan oman ravintolan. Villa Störsvikistä bongattu Kalle Tanner onnistuu tässä – tosin ainoastaan siksi, että nimi oli paperissa jo ennen kisaa.

Tannerilla on ollut hyvin aikaa hautoa menua. Hän on innoissaan ajatuksesta, että ravintolassa mennään aidosti viini edellä.

– Ruoka sovitetaan viineihin. Ajatuksemme on laittaa tarjolle à la carte eli listalta voi tilata yksittäisiä annoksia, ei välttämättä menukokonaisuuksia, Tanner kertoi työmaalla.

Ensituntumaa makuihin antoivat elegantit pikkuannokset: haudutettu kuningasrapu ja savustettu ankanmaksa tarjoiltiin tomaattiliemen ja tilliöljyn kanssa. Kylmäpuristettu rypsiöljy Malmgårdin tilalta antoi luonnetta kylmäsavustetusta lohesta ja Carelian Caviarista rakennetulle annokselle.

– Raaka-ainepohja ja makumaailma on tämäntyyppinen, ehkä. Ainakin jääkypsytetty lohi tulee olemaan listalla mukana eri muodoissaan, onhan se Pekka Terävän kehittämä tuote, Tanner jutteli.

Pekka Terävälle Nuden avaus merkitsee ennen kaikkea paluuta juurille:

– Klassinen keittotaito on ollut poissa markkinoilta parikymmentä vuotta. Tuomme sen takaisin!

Nuden kotimaisuusaste on korkea, mitä tulee designiin. Mitä tulee raaka-aineisiin tai tyylisuuntauksiin, ismejä vältellään.

– Esimerkiksi eettisyys on ollut meidän juttumme jo vuodesta 2006, se on DNA:ssamme, sitä ei tarvitse korostaa sen enempää, Terävä totesi.

Ravintoloitsijana ja salivastaavana Tannerin rinnalla aloittaa pitkän palveluksen Olossa tehnyt Jussi Lehtonen. Tiina Kontkanen tulee apulaisravintolapäälliköksi.

Kim Moliisin ammattitaito viinivalintojen runkona

Olo Groupin oma viinimaahantuonti ja viinikauppa on organisoitu Bottle Scouts -nimen alle, ja sitä vetää kokenut viinikettu Kim Moliis. Nude-ravintolasta tulee Bottle Scoutsin leikkikenttä, jossa kokeillaan ja herkutellaan oman maahantuonnin viineillä.

– Meidän ajatuksemme on tuoda viinejä ruokapöytään. Sama idea toteutuu Nudessa: ei ismejä, vaan herkullista viiniä ja ruokaa, klassisesti hyvä maku edellä, rennosti ja helposti. Meillä on kuitenkin rohkeutta valita laadullisesti kiinnostavia viinejä, Moliis linjaa.

Moliis aikoo luoda Nudeen ja verkkokauppaan identtisen valikoiman, minkä myötä viininystäville tarjoutuu miellyttävä mahdollisuus maistella viinejä ennen verkkokaupassa asiointia.

– Tämä on kehityslaboratoriomme: saamme palautetta ja voimme kehittää toimintaa sen perusteella.

Yksi kiinnostava yksityiskohta juomalistalla on olut. Pekka Terävällä on meneillään kulinaarisen oluen luomisprojekti Malmgårdin Panimon kanssa, ja sen tulokset valmistuvat nautittaviksi sopivasti Nuden avautumiseen mennessä.

Kalle Tanner.
Kalle Tanner.
Kim Moliis.
Kim Moliis.

Kirjoittaja on vapaa olut- ja ruokatoimittaja.