Provence ylitti ruokaturistin odotukset

Suotuisa ilmasto ja kaunis valo houkuttelivat kulttuuriväkeä jo 1800-luvulla Etelä-Ranskan Provenceen. Vuosisatojen vaihtuessa matkustustahti on kiihtynyt ja nykyään Etelä-Ranskasta voi nauttia jo meikäläinenkin. Kauniiden maisemien ja romanttisen arkkitehtuurin lisäksi alue on siunattu joillakin maailman parhaimmistoon kuuluvilla maataloustuotteilla, sillä eihän sitä ihminen pelkällä taiteella elä.

Luulin, että Provence on tätä nykyä täynnä hiljaisia, hieman elähtäneitä pikkukyliä. Voi olla, että matkustaessa jopa toivoin pientä hengähdystaukoa elämyksistä. Ehkä tällaisia löytyykin, mutta ei ainakaan Aix-en-Provencesta. Nopea junayhteys Välimereltä takaa turistivirtaa kauniiseen kaupunkiin, missä on kaikki suurimmat shoppailubranditkin. Kesällä sisämaan lämpötilat voivat kivuta korkeaksi eikä tuulettomien aukioiden terassit keskipäivällä houkuttelisi lounastamaan, ellei varjoa, tuulettimia tai supermarkettien hedelmäosastolta tuttuja vedensumutuslaitteita olisi tarjolla. Ehkä laitteella on joku hieno nimikin. Ravintolat sinänsä ovat toinen toistaan houkuttelevampia yhdistellen ranskalaista maalaisromantiikkaa ja nykytrendin mukaisia industrial-kuriositeetteja. Epicurien-nimiset ravintolat tuntuvat lähes kylässä kuin kylässä ympäri maailman olevan paikkakuntansa parhaimmistoa. salaattilounaan jälkeen maistuu kuin maistuukin kahvi hurmaavan Cafeism-paikan valmistamana.

Saavuin Avignoniin, tuohon maailman tomaattiteollisuuden kattojärjestön pääkaupunkiin, juuri kun siellä oli teatterifestivaalit. Rhonen varrella sijaitseva siisti, ehkä hieman konservatiivisen oloinen kylä oli täyttynyt julisteista, flyereista ja katutaiteilijoista. Sattuipa vielä olla itsenäisyyspäiväviikonloppukin, joten rauhaa oli turha kaipailla. Kuuluisin vierailukohde Avignonissa on Palais des Papes, missä katolisen kirkon johtajat pitivät majaa 1300-luvulla. Linna on mielenkiintoinen kohde, ja kiertokävelylle mukaan saatava virtuaalipadi kertoo tarinanpätkiä vuosisatojen varrelta. Veronkantoholvi kuin Roope Ankalla konsanaan oli kiinnostava paikka. Piilotettu lisäkellari aarteineen löytyi vasta 1970-luvulla. Lisäksi minua kiinnosti eniten Paavin leipäuuni ja juhlasalin yhteyteen rakennettu keittiö. Tai se keittiö on vain noin 25-neliöinen huone, minkä keskelle rakennettiin iso nuotio, missä juhlaruoka voitiin valmistaa. 13-metrinen savupiippu suippenee suoraan huoneen seinistä.

Arles on huomattavasti pienempi kaupunki, muttei juurikaan rauhallisempi. Vincent Van Gogh maalasi täällä muutamassa vuodessa noin 300 teosta, mistä kuuluisin lienee Café, le soir. Taulusta tuttu keltainen kahvila on edelleen olemassa, ja sitähän minäkin oikeastaan tulin katsomaan. Ilmeisesti itse kahvila-ravintola on vuodesta 1888 muuttunut, eikä siellä kulinaristisista syistä ole pakko tätä nykyä käydä. Pastista toki saa, mutta kukaan ei tiedä kuinka monta Pastista Vincent taiteensa parissa nautti, tai absinttiahan se taisi siihen aikaan olla.

Internet kehui Café Factory Republique -kuppilaa, joten päätin kyläillä välipalan merkeissä. Hauska pieni paikka oli sisältä ahdettu vintage-mööbeleillä ja retromainostauluilla, mitkä aina vetoavat minuun. Pienellä terassilla oli ainakin 10 erityylistä tuolia. Uskomattoman ystävällinen, pyylevä aikuinen ranskalaismies kätteli, halaili ja pussaili muutamia asiakkaitaan tuodessaan rosé-viiniä ja hervottoman kokoisia patonkeja pöytään. Ohimennessään hän kaatoi olutpullon tarjottimelleen, mistä hieman läikkyi pöydälleni. Hetken päästä hän toi minulle kompensaatioksi tuon oluen, vaikkei vahinkoa tapahtunutkaan. Ehdin mietiskellä, miten toiset ovat luonteeltaan niin hurjan vieraanvaraisia ja tuttavallisia, ja toisille taas stressaava tarjoilutyö ei sovi ollenkaan. Vasta kun menin kassalle maksamaan, ja hän yritti muistaa, että mitäs minä nyt olinkaan tilannut, tajusin että herrahan on lauantai-iltapäivänä täysin jurrissa. Maalaispatépatonki oli hyvää, kuten olutkin.

Jos käy Arlesissa turisteja jo nyt, on lisäystä odotettavissa kunhan Frank Gehry saa valmiiksi 56-metrisen Luma Arles -taidekeskuksen. Rooman valtakunnan entinen piirinpääkaupunki valloittaa tällä haavaa historiallisella keskustallaan ja keskikokoisella amfiteatterilla. Antiikkikauppoja on ravintoloiden ohella yllättävän paljon, ja niissä kauniita tuhkakuppeja. Oikein harmittaa ettei polta.

Mainio viinikauppa ja -baari Le Buste et l’Oreille valikoitui seuraavaksi taukopaikaksi. Hyvän soittolistan myötä tauko venyi Louis Vuittonin matkaopas-pop up -kaupan teoksia selaillessa. Olisivathan nekin tyylikkäitä kotona, jos olisi kirjahylly. Monien kaupunkioppaiden haaste nykypäivänä on ajankohtaisuus, sillä niin hurjaan tahtiin paikat muuttuvat. Ranskalaisten natuviinien lisäksi paikka erikoistuu paikalliseen pienpanimokulttuuriin.

Illalliselle suunnistin Le Métronome -ravintolaan. Kehuttu bistro houkutteli minua flirttailullaan musiikkimaailmaan. Vastapäätä sijaitseva lehmän mahalaukkuun keskittyvä Pépette ei houkutellut. Métronomen salin seinillä komeilee useampi kymmenen levyn kantta ja kun näin Kissin, Motörheadin ja Van Halenin julisteet keittiön vieressä, olin myyty. Ruoka ja palvelu oli hyvää, mutta geneerisestä funksouldiscosta koostunut soittolista ei kohdannut odotuksiani. Olin melkein ainut, joka söi sisällä, olisi ehkä voinut toivoa musiikkia. Ravintolan pieni terassi oli saapuessani täyteen varattu. Imastointilaitteen vuoksi tarjoilija pyrki pitämään etuoven koko ajan suljettuna. Utelias terrieri livahti kuitenkin pari kertaa sisään tervehtimään keittiöhenkilökuntaa, joka tosin hääti sen nopeasti. Rue des Porcelets, missä Métronome sijaitsee, on vieri vieressä täynnä ravintoloita kapeine terasseineen. Lähtiessäni katu oli täynnä kuhinaa, kaikki terassit täynnä ihmisiä ruokailemassa ja seurustelemassa. Terrieri vieraili näköjään lähes joka ravintolassa, kun vain mahdollisuus ilmeni. Pieni orkesteri viihdytti asiakkaita lämpimänä kesäiltana torvimusiikillaan, kolme pikkupoikaa tanssahteli mukulakivillä orkesterin edessä, kunnes äiti karjui pöytään syömään. Pienin pojista viipyili vielä musiikin viedessä, kunnes trumpetisti töräytti pilke silmäkulmassa soinnun suoraan hänen kasvoilleen. Poika pyllähti kadulle ja palasi hymyillen illallisen ääreen. Tämä taisi olla sitä paljon peräänkuulutettua elämäniloa.

www.cafeism.fr

lebusteetloreille.com

lemetronome.business.site

www.arlatan.com

 

 

Kirjoittaja toimii ravintola-ammattilaisena Zürichissa. Aiempina kausina hän on edustanut Helsingin ohella Kööpenhaminan, Lontoon ja Pietarin ravintoloissa.