Rakastettuni Islanti

Islannissa on muutama satatuhatta ihmistä ja valtavasti virtaa. Karismaattiseen pääkaupunki Reykjavikiin ja sen jokavuotiseen Food & Fun -tapahtumaan on helppo hullaantua, ja etäsuhteen aiheuttamat sydänsurut kaihertavat rinnassa vielä kuukausienkin päästä.

Muistele hetki henkilöhistoriasi ihastuksia ja rakkauksia. Tuleeko mieleesi se eräs, joka jätti jälkensä, muuttikin sinua hieman? Se, joka kohteli ympärillään olevia ihmisiä välinpitämättömästi, kulki omia polkujaan elämääsi ja siitä pois, mutta jaksaa edelleen kiehtoa ainutlaatuisuudellaan? Oman rakkaushistoriasi Clark Gable tai Humphrey Bogart.

Sellainen tapaus on myös Atlantin ja Norjanmeren ympäröimä Islanti: karu ulkoa, kuuma sisältä. Turismi on Islannin kasvavia elinkeinoja, ja sen vetovoiman perässä maahan matkustetaan Suomestakin yhä enemmän. Niin tekee meidän matkaseurueemme, ja niin teki myös oppaamme Laila Kelloniemi, joka on asunut Islannissa parisen vuotta. Mikä on Islannissa parasta?

– Luonto, ihmisten monialaisuus ja yhteiskunnan tasa-arvoisuus. Eräs ystäväni on maan johtavia lakimiehiä, tv-käsikirjoittaja, pääministerin erityisavustaja ja lastensuojelulautakunnan puheenjohtaja. Väkeä on vähän, joten on luontevaa että ihmiset pätevöityvät useampaan kuin yhteen ammattiin, Kelloniemi summaa.

Seurueemme viettää pitkän maaliskuisen viikonlopun syöden, juoden ja luonnon ihmeitä ihaillen, ja Islanti solahtaa sydämiimme salakavalasti, niin kuin suurilla rakkauksilla on tapana.

Vaihe 1: Ensihuuma

Kun Icelandairin koneen siipi leikkaa kameran linssin läpi Islannin vitivalkoista rantajäätikköä, mieleeni tulvahtaa tuttu ajatus sinkkuajoiltani: mä haluun ton. Ja siinä jäätikköjen, tulivuorien, islanninhevosten ja kuumien lähteiden maa todella on, valmis otettavaksi.

Lentokenttäbussissa Icelandairin maajohtaja Pekka Mäkinen kertoo, että parhaillaan täydessä vauhdissa oleva Food & Fun -ravintolafestivaali järjestetään nyt 15:nnen kerran. Tapahtuma sai alkunsa vuonna 2002, kun maan matkailuelinkeino laahasi ja Islannissa mietittiin ratkaisua uusien turistivirtojen suuntaamiseksi saarelle. Päädyttiin ajatukseen festivaalista, jossa maailman parhaat kokit kutsutaan valtaamaan Reykjavikin ravintolakeittiöt viikoksi. Kokit saavat räätälöidä itse menunsa, jokainen menu maksaa saman verran, ja tarkoituksena on suosia islantilaisia raaka-aineita, kuten lammasta, kalaa ja mereneläviä.

Konsepti on nerokas: festivaalista hyötyvät koko matkailuelinkeino, yksittäiset kokit, paikalliset, turistit sekä tietysti ravintolat. Kuten talouskriisin aikana usein kuulee sanottavan, pienen maan vahvuus on sen ketteryydessä, ja sitä islantilaisilta löytyy. Myös Suomen Turussa järjestetty festivaalikonsepti on hyvä osoitus ruokakulttuurin ja liiketoiminnan yhteensulautumasta, jossa kaikki voittavat. Ah, miten älykästä ongelmanratkaisua!

Vaihe 2: Suhde syvenee

Viemme matkatavaramme hotellille ja naureskelemme sisustuksen suurpiirteisyydelle. Remontti on toteutettu vähän sinne päin: lattiamattojen saumojen väliin on jätetty huolimattomia rakoja, toinen hotellin kahdesta hissistä on epäkunnossa ja respahenkilökunta ohjeistaa meitä ristiriitaisesti. Mutta mitä sanottiinkaan Raamatussa rakkaudesta: kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii!

Oppaamme tulee hakemaan minut hotellilta ja vie maauimalaan, jonka vesi pysyy pakkassäästä huolimatta höyryävän kuumana geotermisen maaperän ansiosta. Suurin osa Islannin energiasta tuotetaan uusiutuvalla geotermisellä energialla, joka syntyy maaperässä radioaktiivisten aineiden hajoamisprosessissa. Kyseessä on siis lähes energiaomavarainen maa – onnenpekkoja nuo islantilaiset.

Islannin ja allekirjoittaneen välisen rakkaussuhteen esiliinana toimii, kuten monta kertaa aikaisemminkin, oppaamme, joka on myös serkkuni ja yksi rakkaimpia ystäviäni. Hän on lupautunut lähtemään oppaaksemme myös eteläisen Islannin Golden Circle -kierrokselle. Kun saavumme maauimalaan, pulputamme tavalliseen tapaamme vilkkaasti suomea.

Kassavirkailija kysyy heti, olemmeko Suomesta.

– Siinä tapauksessa teidän on ehdottomasti kokeiltava saunaamme!

Virkailija neuvoo meidät muista pukuhuoneista erilliseen tilaan, jossa on lisäksemme vain yksi nainen. On epäselvää, kuinka eksklusiivisesta palvelusta on kyse, mutta ainakaan meiltä ei veloiteta ylimääräistä.

Varsin mukiinmenevän saunakokemuksen jälkeen pulahdamme kuumaan altaaseen. Pakkasilman ja hyöryävän veden kontrasti tuntuu päihdyttävältä, ja uppoudumme parantamaan maailmaa.

– Islannin sääsolosuhteet ovat niin rankat, että ilman kuumia lähteitä ja uimaloita ei tämä kansakunta olisi varmaan selvinnyt. Maa on kuitenkin asutettu jo 900-luvulla, kauan ennen sähkön keksimistä, Islannin yliopistossa historiaa opiskellut serkkuni selittää.

Matkalla takaisin hotellille bongaamme ainakin neljä kissaa, ja Kelloniemi pysähtyy rapsuttamaan paria niistä. Kissat kehräävät tyytyväisinä.

– Kissoja on joka paikassa ja ne ovat hyvin kilttejä. Tulet huomaamaan.

Vaihe 3: Loveen lankeaminen

Myöhään illalla seurueemme siirtyy Sjávargrillid-nimiseen ravintolaan nauttimaan Suomen kilpailuedustajan, Vuoden Kokki 2015 Ismo Sipeläisen Food & Fun -menun. Sipeläinen ja tämän assistentti Simo Pietarinen tulevat tervehtimään seuruettamme.

– Meistä on pidetty täällä todella hyvää huolta. Joka ilta serviisin jälkeen Sjávargrillidin omistaja on hoitanut meille pöytävarauksen jostain keskustan ravintolasta, Sipeläinen ja Pietarinen kertovat.

Vieraassa keittiössä kokkaaminen ei kuitenkaan ole aivan mutkatonta: kun äidinkieli kotikeittiössä on yhteinen ja työkaverit tuttuja, ei ohjeistamista tarvita niin paljon.

– Täällä ottaa oman aikansa tottua ohjeistamaan ihmisiä kiireessä yksityiskohtaisesti ja englanniksi.

Sovimme poikien kanssa treffit jollekin toiselle illalle ja siirrymme nauttimaan ruoasta. Sipeläisen pääruoka on tämänastisen elämäni herkullisin turska-annos. Seurueemme jaksaa ihmetellä kalan karamellisoitua paistopintaa ja suussasulavaa lihaa. Jälkiruoaksi tarjotaan makeita blinejä mustaherukan ja islantilaisen hapanmaitotuotteen, Skyrin kanssa. Sipeläinen ei suotta kanna Vuoden Kokin manttelia.

Illallisen jälkeen suuntaamme katsastamaan Reykjavikin perjantai-illan satoa. Ja sitähän riittää! Päädymme tanssimaan Hurraa!-nimiseen baariin, jossa nuoret islantilaiset miehet soittavat 1990-luvun cover-hittejä ilman paitaa. Miehet ja naiset tanssivat riehakkaasti, eikä suomalaisesta baarikulttuurista tuttua kyräilyä näy mailla eikä halmeilla. Mieleen muistuvat Pekka Mäkisen sanat:

– Islantilaiset tykkäävät nauttia elämästä ja pitää hauskaa. Yöelämä alkaa myöhään, mutta sen nähdäkseen kannattaa vähän valvoakin.

Seuraavana aamuna hotelliaamiaisella eräs seurueemme jäsen kertoo salsanneensa ruotsalaismiesten kanssa aamuviiteen asti. Kumoamme aitoislantilaiseen tapaan shottilasilliset kalanmaksaöljyä kitusiimme ja lähdemme kaupungille nauttimaan ravintolafestivaalin viimeisestä päivästä.

 

Vaihe 4: Alaston totuus

Viikonlopun aikana saamme maistaa niin monta variaatiota Skyristä, lammas-tartarista, langusteista ja kampasimpukoista, että festivaalin tavoite tehdä paikallista ruokakulttuuria tutuksi on saavutettu esimerkillisesti.

Vuokraamme auton ja lähdemme Islannin villiin luontoon, jonka kuvaileminen sanoin osoittautuu kerta toisensa jälkeen turhaksi tehtäväksi. Seurueemme seisoo suu ammollaan geysirien, kymmenmetristen vesiputousten ja mannerlaattojen liitoskohtien edessä. Islannissa jos missä ihminen ymmärtää olevansa luonnon rinnalla mitätön. Jos huteran oloinen automme tekisi tenän tien varteen, olisimme lirissä: viime päivien aikana lunta on satanut paljon, ja valkoista riittää silmänkantamattomiin. Oppaamme kertoo, että sisämaahan johtavat tiet ovat suurimman osan vuodesta käyttökiellossa, eikä niille ole joka tapauksessa asiaa ilman kunnon nelivetoa. 

Pysähdymme matkallamme ravintolaan hakemaan välipalaa ja joudumme jälleen kasvokkain islantilaisen epätasalaatuisen palvelukulttuurin kanssa. Jonotan kahvia 20 minuuttia ja enemmistö ravintolan pöydistä on täynnä likaisia tiskejä. Kysymme oppaaltamme, millaisena hän kokee palvelukulttuurin.

– Islantilaiset ovat siten samanlaisia kuin suomalaiset, että täälläkään ei paljon välitetä muodollisuuksista. Palvelu ei ole epäystävällistä, muttei myöskään erityisen antaumuksellista. Usein olen törmännyt siihen, että asiakaspalvelija ei kerta kaikkiaan osaa vastata kysymyksiin. Kerran menin verotoimistoon tarkistamaan erästä minulle epäselvää asiaa, mutta eivät he osanneet vastata. Jos te ette osaa, niin kuka sitten osaa, Kelloniemi naurahtaa.

Islanti ei siis ole täydellinen. Muistutan itseäni kuitenkin parisuhdeasiantuntijoiden hokemasta nyrkkisäännöstä: kukaan ei ole täydellinen, et sinä eikä rakkaimpasi.

 

Vaihe 5: Jäähyväiset

Food & Fun -kilpailun voittaa lopulta tanskalainen Jesper Krabbe. Seurueemme on asiaankuuluvasti murtunut Sipeläisen ja Pietarisen puolesta, mutta lataamme toivomme syksyllä järjestettäviin Turun Food & Fun -rientoihin.

Islannin matkamme alkaa lähestyä loppuaan, ja vietämme sunnuntai-illan viimeisiä hetkiä serkkutytön asiantuntevassa seurassa. Otamme lasilliset Reykjavikin keskustassa Kaldi-nimisessä baarissa. Salin yhdellä seinustalla on epävireinen piano, jonka ääreen eräs mies pian istahtaakin. Kyseessä ei ole keikka, eikä mies ole humalassa. Hän hakee hetken Elton Johnin Tiny Dancer -kappaleen sointuja, ja alkaa laulaa. Kaksi asiakasta eri seurueista liittyy lauluun mukaan, ja lopulta lähes koko piskuinen baari hoilottaa kuorossa. Joku saattaisi luulla, että olemme päiväntasaajan eteläpuolella.

– Islantilaiset eivät arastele, Kelloniemi kommentoi huvittuneena.

Koti-Suomeen päästyäni vien työkaverilleni islantilaista savusuolaa ja lakritsisuklaata, hänen islantilaisia suosikkejaan. Työkaveri, Islannin rakastaja itsekin, kysyy:

– No, eikö ollutkin ihana?

Huokaan syvään ja punastun.

–  I-ha-na.

  • foodandfun.is
  • foodandfunfinland.fi