Ritarihuoneen historia sai uuden luvun perjantaina, kun sen juhlasalissa julkaistiin Ruoka-Kalevala. Nimensä veroinen teos käsittää 400 sivua suomalaista ruokakulttuuria, ei ravintola-alan asiantuntijoiden tai huippukokkien, vaan tavallisten suomalaisten kertomana.

Tarinoita kerättiin ruokakalevala.fi -verkkosivun kautta, sekä Marttaliiton toimesta yhteensä yli 3 000 suomalaiselta. Kaksivuotinen jättihanke toteutettiin S-ryhmän, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Marttaliiton yhteistyönä.

Kalevalalaiseen tyyliin kirjan sisältö syntyi ensisijaisesti kansan kertomuksista.

– Makumuistoissa keitetään rössypottua, ostetaan viiden pennin kolakarkkeja ja vietetään pizzaperjantaita. Muistojen kautta avautuu tarina siitä, miten suomalainen ruokakulttuuri on kehittynyt kuluneessa vuosisadassa, S-ryhmän kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu summasi Helsingin Uutisille kirjan julkistamistilaisuudessa.

Ruoka-Kalevalassa keskiöön nousevat tunteita nostattavat makumuistot: mummolan herkut lapsuudesta, soluasuntojen herkät roiskeläppähetket ja mieltä vielä kymmenien vuosien jälkeen lämmittävät erityiset makuelämykset.

Rakkaimman makumuistonsa ja siitä kertovan tarinansa voi lähettää tietokantaan edelleen, eikä niille ole määritelty takarajaa.

– Kaikki kerätyt makumuistot tallennetaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon, kansallisaarteemme eli Kalevalan alkuperäisrunojen kainaloon, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustannusjohtaja Tero Norkola kertoi.

Marttaliiton pääsihteeri Marianne Heikkilä tähysi Ritarihuoneella jo tulevaisuuteen.

– Jos Ruoka-Kalevalasta tehdään kakkososa, siinä tulee näkymään selkeästi se, kuinka nopeasti ruokakulttuurimme muuttuu, Heikkilä sanoi.

– Esimerkiksi hyönteisiä ei muistoissamme vielä ole, mutta se on vain ajan kysymys. Martoiltakin tulee jouluksi hyönteislaatikon resepti.

Elias Lönnrot mausti aikanaan alkuperäisen Kalevalan kansantarinoita omilla kirjoituksillaan. Samaa kalevalalaista henkeä edustavat kirjaan ruoka-aiheisen novellin kirjoittaneet kaunokirjailijat Juha HurmeVirpi Hämeen-AnttilaJuha ItkonenRosa LiksomEnni MustonenOuti PakkanenSalla Simukka ja Pajtim Statovci.

Kirjan loppusanat on kirjoittanut teoksen synnyssä vahvasti mukana ollut ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä.

Ruoka-Kalevala myydään kaikissa Suomen S-marketeihissa, Prismoissa, Sale- ja Alepa-ketjuissa sekä ABC-liikennemyymälöissä.

Aromi ja Helsingin Uutiset ovat osa Mediatalo Keskisuomalaista.