Olimme eilen seuralaiseni kanssa erään kivijalkaravintolan ainoina ja kenties viimeisinä asiakkaina. Tarjoilija kertoi vastaanottaneensa parikymmentä peruutusta päivässä. Kysyimme, onko varastossa paljon pilaantuvaa ruokaa.

– Ei meillä, mutta ongelma ei olekaan varastot, vaan se, että tällaiset pienet paikat elävät joka viikko ja kuukausi kädestä suuhun. Voi olla, että pistän paikan jo tänään säppiin, katsotaan nyt.

Kuluttajassa tällaiset puheet herättävät halun auttaa. Samalla meidän halumme auttaa on tarjoilijan ja hänen lähipiirinsä, myös niiden riskiryhmiin kuuluvien, altistamista koronavirukselle. Emme tiedä, olimmeko auliisti ojentamassa COVID-19:ää tarjoilijalle jo eilen kaikista varotoimista huolimatta.

Ravintoloiden sulkeminen ei toistaiseksi (18.3.) kuulu Marinin hallituksen poikkeuslakipakettiin. Useimmat laittavat lapun luukulle joka tapauksessa, sillä ravintola ilman asiakkaita ei ole liiketoimintaa vaan hyväntekeväisyyttä – ja niitä kuuluisia juoksevia kuluja. Moni yrittäjä miettii kuumeisesti, miten henkilöstö saataisiin pidettyä työn syrjässä kiinni.

Ravintola-ala tarvitsee nyt kipeästi valtion vetoapua, siis rahaa. Osalle apu tulee liian myöhään, osa selviää jatkoon, jotkut jopa hyötyvät poikkeusoloista. Oma arvomaailmani sanoo, että on tärkeämpää auttaa jatkoon ihmisiä kuin yrityksiä. Halu syödä ravintolassa ei ole kadonnut mihinkään, mutta ensin asioinnin turvallisuus on varmistettava.

Aloimme tehdä tätä numeroa silloin, kun Suomessa oli tiedossa yksi ainokainen koronatartunta. Kun yksittäistapaukset alkoivat ottaa epidemian ja lopulta pandemian muotoa, moni meidänkin juttuaiheemme meni uusiksi.

Seuraavassa numerossa käsittelemme korona­viruksen synnyttämiä ilmiöitä, myönteisiä ja kielteisiä, vieläkin laajemmin. Jos haluat kertoa koronan vaikutuksista ammatilliseen arkeesi ja ajatteluusi, ilmianna itsesi oheiseen sähköpostiosoitteeseen.

Maaret Launis

toimituspäällikkö

maaret.launis@aromilehti.fi

Julkaistu Aromissa 4/2020.