Ruoka on ympäristökysymys

WWF näkee ruoan aikamme suurimpana ympäristökysymyksenä. Mutta samalla kun nykyiset ruokailutottumukset aiheuttavat ongelmia ympäristölle, ruoka voi olla myös aito, vieläpä herkullinen ratkaisu.

Maailman luonnonsäätiön (WWF) vuodesta 1970 lähtien julkaisema Living Planet -raportti on yksi maailman johtavia tieteelliseen tietoon perustuvia julkaisuja, joka seuraa selkärankaisten määrää. Living Planet -indeksi kuvaa villieläinten kantojen muutoksia.

Marraskuun alussa valmistunut uusin raportti on karua luettavaa. Villieläinpopulaatioiden määrä on laskenut keskimäärin 60 prosenttia vuosien 1970 ja 2014 välillä, Etelä- ja Keski-Amerikassa lasku on ollut peräti 89 prosenttia.

Suurin syy villieläinkantojen romahdukseen on ruoantuotanto, etenkin pihvikarjan kasvatus.

Mutta miten kantojen romahdus ja lajien katoaminen liittyy Suomeen, jossa syödään paljon kotimaista ruokaa?

Toukokuussa Suomen ympäristökeskus julkaisi Policy Brief -kannanottonsa Maapallolle mahtuva tulevaisuus. Siinä todetaan, että Suomi on ulkoistanut ympäristövaikutuksiaan ja että 40 prosenttia maa-alasta, joka tarvitaan suomalaisen ruoan tuottamiseen, sijaitsee maan rajojen ulkopuolella.

Johtopäätös on, että Suomessa syötävän ruoan vaikutukset tuntuvat muualla maapallolla ja että oma syömisemme vaikuttaa oleellisesti myös villieläinkantojen säilymiseen.

Maatalous on suurin uhka

Laajeneva maatalous on todettu suurimmaksi uhaksi sademetsille ja niiden asukkaille mutta myös muille luonnonvaraisille elinympäristöille. 60 prosenttia luonnon monimuotoisuuden vähenemisestä johtuu yksinomaan ruoantuotannosta.

Maapallon viljelykelpoisesta maa-alasta ruoantuotannon käytössä on yli kolmannes, 70 prosenttia makeasta vedestä kulutetaan kasteluun ja neljännes kasvihuonepäästöistä tulee ruokaketjusta.

Siinä pähkinänkuoressa syyt metsäkatoon ja kalakantojen hupenemiseen.

Edes lähituotannon lisääminen ei ratkaise ongelmaa, ei sinne päinkään, sillä kuljetusten ja pakkausten osuus ruoan ympäristövaikutuksista on ainoastaan vajaa kymmenen prosenttia.

Suurimmat ympäristövaikutukset tulevat alkutuotannosta eli käytännössä siitä, millaisella ruoalla täytämme lautasemme.

Jos katsotaan ajassa 50 000 vuotta taaksepäin, maapallolla oli runsaasti megafaunaa eli mammutteja ja muita suuria villieläimiä. Sitä vastoin ihmisiä oli varsin vähän.

Tänä päivänä maailman biomassasta ihmisiä on kolmannes ja villieläimiä vain murto-osa. Loput ovat tuotantoeläimiä. Siat, naudat, kanat, lampaat ja muut tuotantoeläimet täyttävät maan.

Muutos johtuu ennen kaikkea siitä, että lihan tuotanto maapallolla on kasvanut räjähdysmäisesti viimeisten vuosikymmenten aikana, ja ennusteiden mukaan kasvu jatkuu edelleen.

Kolikon kaksi puolta

Eläinperäisen ruoantuotannon suurimmat ympäristövaikutukset johtuvat siitä, että tuotantoeläinten elinkaari vaatii valtavat määrät energiaa. Sademetsiä kaadetaan alati laajenevien soijaviljelysten tieltä, ja suurin osa sadosta päätyy eläinten rehuksi.

Maailman maatalousmaasta jo yli neljä viidennestä (83 %) on eläinperäisen tuotannon käytöstä. Se on kestämätön osuus ja silkkaa resurssien tuhlausta, etenkin kun vain vajaa viidennes käyttämästämme energiasta ja 37 prosenttia proteiineista on lähtöisin eläinperäisestä ruoasta.

WWF:n näkökulmasta kasvava lihankulutus ajaa villieläimet ahtaalle.

Ruoalla on lisäksi merkittävä vaikutus ilmastonmuutokseen, joka tuli konkreettisesti esiin viimeistään IPCC:n ilmastoraportin myötä.

Liha-aterian tuottamiseen tarvitaan keskimäärin neljä kertaa enemmän maa-alaa kasviperäiseen ateriaan verrattuna.

Lihantuotannon ilmastovaikutukset ovat tätäkin suurempia. Esimerkiksi kotimaisen porsaan ilmastovaikutus verrattuna soijaan on kuusinkertainen, naudalla 15-kertainen.

Uhkakuvista huolimatta lihalla on kuitenkin keskeinen rooli kestävässä ruokajärjestelmässä. Esimerkiksi luonnonlaitumilla laiduntava karja ylläpitää luonnon monimuotoisuutta, joten silloin kun syödään nautaa tai lammasta, kuluttajan on mahdollista tehdä ympäristön kannalta positiivisia valintoja. Kun lihaa on pöydässä vähän, se on kokonaisuuden kannalta kestävää, ja vastuullisesti pyydetty riista on lihaa parhaasta päästä.

Katse kalaan ja hyönteisiin

Greenpeacen laskelmien mukaan kohtuullinen lihankulutus olisi nykyisellä tuotantotasolla 20–30 kilogrammaa henkeä kohti vuodessa. Suomessa kulutus on tällä hetkellä 81 kg/vuosi/asukas, joten Greenpeacen tavoitteeseen pääseminen edellyttää radikaalia ruokavalion muutosta.

Lihaa ei edelleenkään julisteta käyttökieltoon, vaan sitä voi edelleen syödä ympäristön kannalta kestävästi. Hyviä ratkaisuja ovat siis kasviperäisen ruoan määrän ja sen suhteellisen osuuden lisääminen sekä punaisen lihan osittainen korvaaminen kalalla.

Itse asiassa kala voi olla ympäristövaikutuksiltaan jopa positiivinen. Esimerkiksi Itämerestä kestävästi pyydettävä silakka vähentää vesistön rehevöitymistä.

Tulevaisuudessa hyönteisruoka tulee olemaan osa kestävää ruokajärjestelmää myös Suomessa, koska hyönteisillä on mahdollisuus käyttää ravinnokseen hävikkiä ja sivuvirtoja.

Kuka muuttaa tulevaisuuden?

Kun halutaan muuttaa käyttäytymistä, tarvitaan motivaatiota ja kykyä tehdä järkeviä päätöksiä. Muutostyössä on keskityttävä asenteisiin.

Lihansyöjien syyllistäminen ei auta asiaa, vaan kasvisruoasta on tehtävä niin herkullista, että siitä tulee aito vaihtoehto tirisevälle sisäfileepihville.

Toinen keskeinen seikka on ruokahävikin minimoiminen. Tällä hetkellä kolmannes maailmalla tuotetusta ruoasta menee hävikkiin. Toisin sanoen kolmannes maankäytöstä aiheutuneesta ympäristökuormituksesta on täysin turhaa.

On siis aivan ratkaisevaa, että ruokahävikkiä pystytään hallitsemaan, ja suurimmaksi osaksi se on ruoka-alan ammattilaisten käsissä.

Peter Tammenheimo on vapaa olut- ja matkailutoimittaja, joka viihtyy hyvin myös viinien, väkevien juomien ja happamien cocktailien seurassa.

Kuva Sebastian Trzaska