Ruokamatkailijan vuodenvaihde Tijuanassa

Muistatteko, kuinka vanhoissa lännenelokuvissa rosvot pakenivat virkavaltaa joen yli Meksikoon, missä he saivat rauhassa törsätä saaliinsa valitsemiinsa paheisiin? Tämä matkailukulttuuriperintö on elänyt vahvana Tijuanan alueella 1800-luvun lopusta lähtien, jolloin kaupunki perustettiin.

Turismi oli alusta alkaen yksi kaupungin pääelinkeinoista kalifornialaisten hakiessa vaihtelua arkeensa. 1916 kaupunkiin valmistui casino ja ravirata, joka tosin tuhoutui tulvassa samana vuotena. 1920-luvulla kieltolaki Amerikassa takasi tasaisen turistivirran alkoholin ja uhkapelin perässä. The Agua Caliente Touristic Complex valmistui vuosikymmenen loppuun mennessä. Kylpylähotellin lisäksi alueella oli oma lentokenttä, golfkenttä ja casino. Hollywood-tähdet ottivat paikan omakseen, yhdessä gangsterien kanssa. 50-luvulle tultaessa juhlaturismi hiipui ja kaupunki kehitti uusia, perheystävällisempiä kohteita. 80- ja 90-luvulla joki kuivattiin maapinta-alan kasvattamiseksi. Tijuana kehittyi vakavasti otettavaksi teollisuuskaupungiksi. 2000-luvulla 9/11 tiukensi rajaliikennettä ja huumetoimintaan liittyvä väkivalta pelotti turistit kylästä lähes kokonaan.

Viime vuosikymmenellä kaupunki on kasvanut monipuoliseksi kulttuurikaupungiksi, väkivalta on vähentynyt ja turistit ovat palanneet. Historian huomioon ottaen odotukseni uuden vuoden vietosta kaupungissa olivat jännittävän korkealla.

Puolentoista miljoonan asukkaan kaupungin pääkatu Avenida de Revolucion sijaitsee kävelymatkan päässä Amerikan rajalta, mikä osaltaan selittää sen suosiota kalifornialaisten viikonloppukohteena. Rajalle San Diegosta pääsee ratikalla. Halvemman hintatason lisäksi vanhempia vieraita vetää lukuisten apteekkien tarjonta. Nuorempia vetää myös se fakta, että Meksikossa anniskellaan jo 18-vuotiaalle, kun taas Amerikassa vasta 21-vuotiaalle. Spring Break!

Aloitin urbaanin tutkimusmatkani kehutusta Telefonica Gastro Parkista. Kortteli oli rauhallinen ja ruokavalikoima kansainvälinen. Mainioiden tacojen lisäksi löytyi Ramen-keittoa, Gyrosta, Pokebowleja ja savustettuja makkaraleipiä. Paikallinen pienpanimo SouthNorte Beer täydentää torin tarjontaa.

Liikenteeltään ihmeellisen rauhallisen keskustan läpi kulkiessani törmäsin mahtavaan ja suosittuun Baja BBQ Pit -ravintolaan. Savustamo oli siinä kadun varrella ihmeteltävänä. Kaksi suurta avotuligrilliä grillasi ribsejä kun takana oleva hurja savurumpu humisi hiljalleen. Ravintola oli tupaten täynnä take away -asiakkaiden seistessä pitkin ja poikin salissa ruokailevien asiakkaiden ympärillä. Absurdisti tulisijojen välittömässä läheisyydessä oli parkkeerattuna 80-luvun Pontiac Trans Am -klassikko, varmaankin pit masterin kaara, koska muita savunhaju voisi häiritä.

Kävellessäni rauhallisia katuja pitkin hieman varautuneena kaikkien väkivaltarikosuutisten jälkeen, oli helpottavaa huomata, ettei täällä tarvitse pelätä. Hassua oli myös, että monet ikäiseni ja vanhemmat miehet tervehtivät kadulla minua. Yritin vastailla katu-uskottavasti mennäkseni paikallisesta. Ehkä meitä gringoja oli vain tosi vähän juuri silloin kaupungissa tai parrakkaat setämiehet tunnistivat minut omakseen. Mukavan vieraanvaraista yhtä kaikki.

Aattoilta kello kuuden jälkeen autoja ei ollut juuri missään, eikä myöskään jalankulkijoita. Monilla kaduilla ei ole myöskään valoja, mikä voi saada mielikuvituksen liikkeelle. Vähäiset kaupat olivat silti vielä auki ja supermarketissa piipahtaessani se olikin kovin täynnä. Saavuttuani myöskin rauhalliselle Avenida de Revolucionille huomion kiinnitti useat parkkeeratut poliisiautot, joissa hälytysvalot pyörivät katolla. Useat isommat baarit ja yökerhot olivat myös valmistautuneet aaton juhlaan isosti, mutta ainakaan vielä iltakahdeksan aikoihin ei liikenteessä ollut juuri ketään.

Kävin aperitiivilla Bourdainin ohjelmista tutuissa La Mezcalerassa ja Dandy del Surissa. Ammattimaisissa cocktailbaareissa oli hyvä musiikki ja leppoisa tunnelma. Dandyssa oli katonrajassa hauska kokoelma koristeellisia pieniä kannuja. Oletan, että ne ovat kanta-asiakkaiden tequilakannuja. Kaupungin kuuluisin hotelli, Caesar’s, sijaitsee myös Avenidalla. Nimeä kantava salaatti, tai se kastike, on keksitty kuulemma täällä. Laadukkaassa ravintolassa kastike sekoitetaan asiakkaan nähden juhlavasti pöydän ääressä. Aattoiltana sisään pääsi vain illalliskortin lunastaneet. Ravintola oli panostanut gaalaan, ja se olikin loppuunmyyty. Seuraavana päivänä yritin lounaalle, mutta ravintola oli vielä kiinni, eikä hotellin vastaanotto osannut sanoa, avaako se ollenkaan. Legenda jäi kokematta.

Kylän parhaana ravintolana kehutaan Mision19 -ravintolaa. Javier Plascencian luotsaama keittiö edustaa paikallista BajaMed-keittiötä, missä paikalliset raaka-aineet käsitellään välimerelliseen tyyliin. Ravintola oli luonnollisesti myös täynnä. Sen sijaan sain paikan mainiosta La Justina -gastrobaarista. Cocktaileihin ja moderniin meksikolaiseen keskittyvä La Justina oli suosittu ja juhlameno oli juuri sopivan vauhdikasta. Mezcalia moottoriin ja pötyä pöytään. Suurena korianterinystävänä parasta oli annokseni korianteriperunasose. Seinälle oli projisoitu Buster Keatonin mykkäfilmin pätkä, missä hän yritti nauttia illallista isossa seurueessa. Keatonin syöminen keskeytyi minuuttitolkulla, kun hän joutui koko ajan ojentamaan jotain suunnasta toiseen. Kuvastaa hyvin suhtautumistani muodissa olevaan annosten jakamiseen. Tiedustelin päälliköltä missä ja miten väki juhlii, kun meno Avenidalla vaikuttaa niin rauhalliselta. Hän kertoi, että suurin osa illastaa ja viettää illan kotonaan, osa on varmasti rannalla vajaan 10 kilometrin päässä ja osa kaupungintalolla, missä on ilotulitus ja markkinakojuja, jos oikein ymmärsin.

Kävin neuvoa antavalla yhdessä kadun viidestä pienpanimo-oluisiin keskittyneistä baareista. Panimotoiminta on täälläkin kovin muodikasta. San Diegosta on tullut yrittäjiä ja tietotaitoa Tijuanan puolelle. Tässäkin suhteessa San Diegon ja Tijuanan alueen kehitys tuo väistämättä mieleen Helsingin ja Tallinnan.

Keskiyö lähestyi ja päätin ottaa taksin kaupungintalolle, joka oli sopivasti samassa suunnassa kuin hotellinikin. Sanoin osoitteen hieman epäselvästi ja kuljettaja päätteli haluavani naapurissa olevaan baarikylään, Plaza Fiestaan. No, kyllähän sekin kävi. Tusinan verran baareja ja yökerhoja oli rakennettu tiiviisti pieneksi kaksikerroksiseksi kompleksiksi ja keskiyön lyödessä tunnelma oli katossa täyteen ahdetuissa baareissa. Paikallinen, varmaankin hieman paremmin toimeentuleva nuoriso juhli täysin siemauksin. Ihan hyvä musiikki raikasi ehkä 130–150 desibelin voimalla ja kaikki tanssivat. Jano oli taas minullakin, mutta jotenkin tunsin, että nämä juhlat eivät valitettavasti ole minua varten. Kävelin vielä tarkastamaan lähistöllä sijaitsevan Conteiner-yökerhon. Nuorisoa tulvi sielläkin ulos asti. Edustalla oli jälleen parkissa poliisiauto ja sisäänkäyntiä koristeli metallinpaljastin. Minulta alkoi olla mehut lopussa ja sen sijaan että olisin lähtenyt vielä Zona norteen, punaisten lyhtyjen yökerhoalueelle, päätin vetäytyä houkuttelevan lähellä sijaitsevaan hotelliini. Näin vanhemmiten alan ymmärtää, kun joku sanoo: ”Mitään hyvää ei tapahdu kello kahden jälkeen.” Toista se on olla nuori. Ilotulitteita en nähnyt missään, muutaman raketin taisin keskiyön aikaan kuulla.

Erikoismaininta täytyy antaa Ibis-hotellini aamiaiselle. Meksikossa aamiainen otetaan vakavasti, syödään munia, papuja, tortilloja, lihaa ja jopa pihvi, jos sellainen on. Jos englantilaista aamiaista moititaan raskaaksi, niin raskas voi kyllä olla meksikolainenkin. Söin aamiaisellani erityisen hyvää, hiukan pikanttia kastiketta, jossa porsaankylkiä oli pitkään haudutettu. Olisi tehnyt mieli santsata, mutta ei kai nyt aamiaisella voi jo illallistakin syödä.

Tiedättekö muuten minne tijuanalainen lähtee, kun hän haluaa kreisibailata? Kuulemma Bogotaan, Kolumbiaan.

telefonicagastropark.com

www.grupoplascencia.com/caesars

mision19.com

borderpsychobrewery.com

 

Kirjoittaja toimii ravintola-ammattilaisena Zurichissa. Aiempina kausina hän on edustanut Helsingin ohella Kööpenhaminan, Lontoon ja Pietarin ravintoloissa.