Suomalaisten tulevaisuustalo Sitra julkaisi maailman ensimmäisen kiertotalouden tiekartan syksyllä 2016, muutama viikko ennen hollantilaisia. Kiertotalouden avainaluetta on pöhisty nyt kolme vuotta, mikä on Sitran ohjelmille poikkeuksellisen pitkä aika. Yleensä ne kestävät kaksi vuotta.

Kiertotaloustekemistä on skaalattu ympäri Suomea 16 miljoonalla eurolla, millä on saatu noin sata hanketta. Niistä kolmisenkymmentä liittyi kestävään ruokatalouteen, joka on yksi viidestä painopisteestä.

– Yksikään ruokakentän hanke ei mennyt pieleen, huomattava enemmistö ylitti kaikki odotukset, Merja Rehn sanoo.

Hän veti Sitrassa kestävän ruokatalouden tiimiä yhdessä Hanna Mattilan kanssa lokakuun loppuun, jolloin avainalue päättyy.

– Suurimmat satsaukset on tehty koulumaail­massa, koska nuoret ovat muutoksentekijöitä, Rehn sanoo.

Kiertotaloustietoa on viety eri kouluasteille varhaiskasvatuksesta yliopistoihin. Lukioissa Sitran kumppanina on ollut viestintätalo Talous ja nuoret TAT, jonka kautta kiertotalousopetusta on saanut 60 000 lukiolaista.

Asiat etenevät markkinalähtöisesti

– Alkuun jouduimme vääntämään rautalangasta, ettei kiertotalous tarkoita vain jätteiden kierrättämistä, vaan esimerkiksi laitteen kohdalla sen koko elinkaarta insinöörin suunnittelupöydältä alkaen. Mistä raaka-aineista laite valmistetaan, pystytäänkö sitä korjaamaan tai monistamaan ja tekemään siitä matkan varrella joitain uusia laitteita, miten sen elinikää voidaan jatkaa ja sitten, kun se on täysin loppuun kulutettu, miten raaka-aineet voidaan ottaa talteen ja hyödyntää uudelleen? Tämä ajattelu on levinnyt hyvin.

Rehn uskoo hyvien asioiden etenevän parhaiten markkinalähtöisesti, kun kestävän kehityksen ohjelmat jalkautetaan vuosikertomuksista liiketoiminnaksi.

– Suomalaiset yritykset miettivät kestäviä ratkaisuja aidosti ja kunnianhimoisesti. Ne kiinnostavat myös asiakkaita. Kestävät arvot ovat keino erottautua muista yrityksistä.

Kiertotalouden ruokahankkeista hän pitää hyvänä esimerkkinä Carbon action -hiilipilottia, jossa Baltic Sea Action Group, Ilmatieteen laitos, Helsingin yliopisto ja Luonnonvarakeskus tutkivat Sitran rahoituksella, miten peltoon saadaan sidottua hiiltä.

– Se on skaalautunut laajalle. Mukaan lähti Valio, joka on asettanut kunnianhimoisesti tavoitteeksi, että vuoteen 2035 mennessä kaikki yhtiön maitotilat ovat hiilitiloja.

Sitra raivaa tietä uudenlaiselle tekemiselle. Sen ohjelmat päättyvät, kun asioita on saatu liikkeelle.

– Saamme kritiikkiäkin siitä, että ensin hirveällä tohinalla tehdään jotakin, ja sitten vetäydytään. Tavoite onkin, että toiminta jatkuu uusien tekijöiden voimin.

Sitra tavoittelee systeemisiä muutoksia myös vaikuttamalla kuntiin ja esimerkiksi hallitusohjelmiin.

– Viime keväänä siinä onnistuttiinkin erinomaisen hyvin, Rehn kehuu.

Riippuu ihmisistä, miten paikallisia yrityksiä ja raaka-aineita käytetään.”

Julkisista ruokapalveluista päätetään paikallisesti

Kuntasektorilla Sitra on vienyt julkisia hankintoja kestävämpään suuntaan yhteistyössä Motivan kanssa.

– Julkisissa ruokapalveluissa skaala on hervoton. Helsingin mittakaava on pari sataa tuhatta annosta päivässä, kun Järvi-Saimaan Palvelut tuottaa kolmen eteläsavolaisen kunnan alueella pari tuhatta annosta. On ymmärrettävää, että isot koneet liikkuvat hitaammin. Siksi on kiinnostavaa, mitä kokeiluluontoisilla piloteilla saadaan tehtyä.

Sitran Alueellinen kestävä ruokajärjestelmä -hankkeessa yhtenä kokeiluna Järvi-Saimaan Palvelut tarjosivat ruokalippuja kuntalaisille, jotka keräsivät sieniä ja marjoja ruokapalvelulle. Niin saatiin paikallisia luonnonantimia keittiöön ja samalla torjuttiin ruokahävikkiä, kun kerääjät lounastivat ruokaloissa.

– Aina kun julkisuudessa aletaan puhua esimerkiksi kasvisruuan lisäämisestä, keskustelu velloo laidasta laitaan. Suosituksetkin tulkitaan helposti niin, että nyt heti halutaan kaikki liharuoka pois ja kasviksia tilalle. Tietenkin on toivottavaa, että kasvisruuan määrää lisättäisiin, mutta myös se, että yleensäkin mietittäisiin, mistä ruoka tulee. Onko kala pakastettua turskaa ja seitiä, vai kotimaista järvikalaa?

Lahden Ateria on päättänyt, että kotimaista järvikalaa on asiakkaiden lautasilla ainakin kerran kuudessa viikossa.

– Usein vedotaan siihen, että kotimaista kalaa on vaikea saada ja se on kallista. Tukun kautta on muka jotenkin helpompaa. Riippuu tosi paljon ihmisistä, miten paikallisia yrityksiä ja raaka-aineita käytetään.

Ruoka-apu muuttuu yhteisölliseksi

Yksi Sitran avulla skaalattu hanke on yhteisöllisen ruoka-avun malli Yhteinen pöytä, jota Vantaalla ehdittiin kehittää viisi vuotta ennen Sitran mukaantuloa. Vantaalla Yhteisen pöydän ruokaterminaaliin tulee viikoittain 20 tonnia hävikkiruokaa kaupoista, tukuista ja elintarviketeollisuudelta.

– Yhteinen pöytä jakaa ruokaa kolmella autolla noin 40 paikkaan, jossa sitä joko valmistetaan ja syödään yhdessä, tai ihmiset hakevat ruokakasseja yhteisöllisestä tilasta eivätkä seiso kadulla ohikulkijoiden silmissä tai median kuvattavina.

Kahdessa vuodessa Yhteinen pöytä on levinnyt yli kymmenelle paikkakunnalle. Rehn arvioi, että Sitran hankkeen päättyessä vuoden lopussa mukana on 14–15 paikkakuntaa. Hän iloitsee, että isot kaupungit ovat satsanneet asiaan tuntuvasti.

– Hanke on muuttanut koko ruoka-apukeskustelua Suomessa. Suomessa elää noin 900 000 ihmistä syrjäytymisuhan alla, joten toimijoita tässä kentässä tarvitaan, Rehn toteaa.

Kuntien ja kolmannen sektorin yhteistyö on luonut myös työllistymispolkuja, joita hankkeen alkuvaiheessa ei osattu edes odottaa. Kuuden kuukauden työllistämisjakson jälkeen Yhteisen pöydän tekijöille saattaa avautua pysyvämpi mahdollisuus päivittäistavarakaupan varastotöihin.

Hyvät asiat etenevät parhaiten markkinalähtöisesti, kun kestävän kehityksen ohjelmat jalkautetaan vuosikertomuksista liiketoiminnaksi.”

Ruuantuontanto megatrendien keskiössä

Ilmastonmuutos etenee vääjäämättä, vaikka hiiltä ei pääsisi ilmakehään enää yhtään lisää.

– Sen lisäksi, että toimitaan fiksummin ja resurssiviisaammin, pitää kiivaasti etsiä keinoja sopeutua niihin muutoksiin, jotka olemme jo aiheuttaneet, Rehn sanoo.

Ruuantuotanto on kaikkien megatrendien keskiössä. Vuonna 2040 maapallolla pitää syöttää liki kymmenen miljardia ihmistä. Heistä yhä suurempi osuus on keskiluokkaa, joka haluaa syödä aiempaa paremmin.

– Yleensä, kun ihmiset haluavat syödä paremmin, he haluavat syödä lihaa. Sen takia ei pitäisi puhua lihasta yleisesti, vaan kotimaassa tuotetusta lihasta. Suomessa alkutuotannossa ja koko elintarvikeketjussa tehdään jo nyt paljon työtä sen eteen, että ruoka on vähähiilisempää.

Rehn listaa esimerkkeinä Atrian toimenpiteitä, joilla possuja syötetään kotimaisella soijalla, henkilöstöä koulutetaan ”lattialihan” eli leikkuujätteen minimointiin, ja tuotantolaitosten energiasta osa tuotetaan itse aurinkoenergiana.

– Kasvava joukko kuluttajista on hyvin ympäristötietoisia. Heille ei ole saatu tarpeeksi hyvin viestiä, että kannattaa miettiä, mistä ruoka tulee.

Rehnin mielestä hiilen mittaaminen elintarvikkeissa pitää standardoida, jotta oman hiilijalanjäljen seuraaminen olisi helpompaa.

– Kun puhutaan kompensaatiosta, pitää tietää, mitä kompensoidaan.

Suomalaisilla elintarvikkeilla ei miljardeja ruokita. Rehninkin mielestä keskeistä on joukkovoima, jolla isot maat saadaan mukaan ilmastotalkoisiin. Sitä voimaa Suomi voi vahvistaa viemällä osaamista.

– Siinä emme ole kauhean hyviä.

Osaamista riittäisi vientiinkin

Kotimaisessa ruokakeskustelussa on vaikea saada uutta ajattelua liikkeelle. Toimijat ovat siiloutuneita, ja Suomessa asiat ovat toistaiseksi hyvin. Maaperä on tervettä, ja puhdasta vettä voidaan vielä melko huolettomasti käyttää ruuan tuotantoon.

– On hirveästi selvityksiä, työryhmiä ja pöytiä, joissa samat ihmiset puhuvat samaa kieltä. Nyt tarvitaan nuoria ihmisiä hämmentämään asioita, Rehn paukuttaa.

Hän kaipaa Food from Finland -ajattelun rinnalle osaamisen ja teknologian vientiä.

– Ruuan pahin vihollinen on matka.

Ruokaviennin sijaan Rehn ehdottaa teknologian vientiä. Suomalaisilla on osaamista toisenlaisesta tekemisestä eli suljetuista ruuan tuotantomenetelmistä.

– Meillä on valmius tuottaa ruokaa kylmässä, pimeässä, kuivassa tai 40 asteen lämmössä. Miksi emme veisi sitä teknologiaa, ja panostaisi siihen, että tarjotaan tekijöitä ruuan tuottamiseen ääriolosuhteissa?

Ääriolosuhteita ei ole viime vuosina tarvinnut etsiä Keski-Eurooppaa kauempaa. Rehn käyttää jälleen esimerkkiä, joka on jo toiminnassa.

– Robben Pikku Puutarhalla on Lindkoskella Euroopan suurin vertikaaliviljelmä, joka on täysin suljettu kasvatusjärjestelmä. Sellaisen voi viedä vaikka Huippuvuorille tai Saudi-Arabiaan, ja tuottaa ruokaa vähällä vedellä ja led-valaistuksella. Fujitsu on rahoittanut uusia tuotantotiloja tutkimustarkoituksessa.

Fujitsun, Siemensin, Alibaban ja Amazonin kaltaiset teknologiajätit siirtyvät Rehnin mukaan pikku hiljaa ruokakenttään.

– Teknologiayrityksiä kiinnostaa ruokadata. Se, joka 10–20 vuoden kuluttua hallitsee sitä dataa, ottaa myös rahat.

Sitra on tukenut myös kiertotalousravintola Ultimaa, jossa Henri Alén ja Tommi Tuominen kasvattavat ruokaa ravintolan sisällä Helsingin Etelärannassa.

– Ne kundit ovat huippukokkeja, eivät puutarhureita, mutta niin vain on pysynyt seinä vihreänä jo puolitoista vuotta. Teknologian avulla ruokaa voi tuottaa ihan tavan taavi.

Nuoret innostuvat teknologiasta

Rehniä harmittaa, että ruuantuotannosta puhuttaessa puhutaan vain perinteisestä maataloudesta, jolloin nuorten innostus loppuu.

– Pitäisi puhua akritechistä ja akribisneksestä. Niin saadaan nuoret ajattelemaan, ettei kaikkien tarvitse mennä kauppakorkeakouluun, vaan tulevaisuudessa voi tehdä huikeaa bisnestä ruokainnovaatioilla täällä Suomessa.

Rehn on varma, että innovaatioita syntyy, kun nuorille annetaan palikat käteen ja vapaat kädet toteuttaa ajatuksiaan. Niin on tapahtunut esimerkiksi Metropolian kampuksella Vantaalla, missä toimii jo useita ruoka-alan start up -yrityksiä.

– Opiskelijat ovat aivan järjettömän kiinnostuneita kaikesta uudesta tekemisestä. Siellä kasvaa katkarapuja, hyönteisiä ja ilmaperunoita, ja opiskelijoilla on koko ajan uusia ideoita. Tällaisille yrityksille meillä pitää olla rahoitusinstrumentit valmiina, ettei koulun jälkeen tarvitse pinnistää bisnestä liikkeelle hankerahoilla.

Antamalla joy stick -sukupolvelle mahdollisuuksia saadaan Rehnin mukaan asioita tapahtumaan.

– Pannaan mieluummin koneet liikkumaan pelloilla ilman kuljettajaa, kuin että meillä olisi itseohjautuvia autoja liikenteessä.

Merja Rehn

  • 58-vuotias yhteiskuntatieteiden maisteri, tiedottaja MTI, tietokirjailija.
  • Sitran kiertotalousasiantuntija 2016-.
  • Kolumnisti, vapaa toimittaja, yrittäjä 2004-.
  • Savonmuan Hilima 2012.
  • Perheeseen kuuluvat aviomies, kolme aikuista lasta ja liki 14-vuotias mäyräkoira.
  • Asuu Helsingissä, viettää vapaa-ajat Mikkelissä Puulan rannalla.
  • Harrastaa lukemista, ulkoilua mäyräkoiran kanssa ja romanttisia elokuvia.
  • Kirjat: Omistajan ääni – perheyritykset globalisoituvassa taloudessa, yhdessä Anders Blomin kanssa, Gummerus 2007. Koiran elämää ja kissanpäiviä Brysselissä, Paasilinna 2010. Yritä perässä – nainen miljoonabisneksessä, Ekrive 2012.

Julkaistu Aromissa 9/2019.