Sata restonomitarinaa -blogi: Topi Reingoldt

Elintarvikkeiden ja juomien tukkukauppa JK-Tuoretalo Oy:n myynnissä ja markkinoinnissa työskentelevä Topi Reingoldt päätti jo ennen yläastetta, että hänestä tulisi ravintolakokki.

Topi Reingoldt kertoo olleensa lapsesta lähtien kiinnostunut leipomisesta, mutta leipurin ammatti ei tästä huolimatta puhutellut häntä. Päätös piti ja yläasteen jälkeen hän suuntasi opiskelemaan ravintolakoulu Perhoon.

– Perhon ravintolakoulua pidettiin tuolloin Suomen parhaimpana ja vanhimpana kokkikouluna, minkä vuoksi halusin opiskelemaan juuri sinne, hän toteaa vakavana.

Reingoldt päätti kokiksi valmistuttuaan, ettei menisi enää opiskelemaan. Varusmiespalveluksen suorittaminen muonituspuolen aliupseerina sai hänet kutenkin innostumaan esimiestyöstä sekä johtamisesta ja kiinnostus opiskelua kohtaan heräsi uudelleen.

– Mietin tuohon aikaan jopa maanpuolustuskorkeakoulua yhtenä vaihtoehtonani, mutta lopulta restonomin koulutus kiinnosti enemmän. Haagan restonomikampuksesta puhuttiin siihen aikaan alan johtavana opinahjona ja se tuntui luonnolliselta jatkumolta Perhossa opiskelulle, hän kertoo.

Reingoldtilla oli alusta lähtien selkeä visio koulutuksesta sekä siitä, mihin hän tulisi suuntautumaan. Häntä kiinnosti ennen kaikkea ruokatuotannon johtaminen eli silloinen keittiömestarilinja.

Haagassa opiskellessaan hän oppi soveltamaan omia vahvuuksiaan ja ymmärtämään myös oman rajallisuutensa.

– Pärjäsin koulussa hyvin ja sain hyviä arvosanoja, mutta jossakin vaiheessa huomasin, etten pystynyt suoriutumaan kokkina niin hyvin, kuin olisin toivonut. Tämän myöntäminen itselleni oli aika vaikeaa. Tajusin kuitenkin, että hoidin hallinnollista puolta ja ravintolataustoja paljon paremmin, hän kertoo.

Pian Reingoldt siirtyi lounaspuolelle esimiestehtäviin. Vaikka päätös suunnan vaihtamisesta tuntui aikanaan isolta ja vaikealta, on Reingoldt tyytyväinen siihen, että uskalsi ottaa tämän askeleen. Vaihdoksen myötä hän löysi oman alansa ja kertoo kokevansa itsensä onnellisemmaksi nykyisessä työssään.

Kuuntele lisää Topi Reingoldtin matkasta alan huipputöihin ja kerää talteen hänen vinkkinsä ja urasuositukset podcastistamme.

Lue lisää Ruokatuotannon johtamisen koulutuksesta.

 

Artikkeli on osa Haaga-Helian Sata restonomitarinaa -kampanjaa.