Helsingin suosituimpiin ravintoloihin lähes kaksi vuosikymmentä kuulunut Yrjönkadun Farouge suljettiin kiinteistöremontin vuoksi 2015.

Farougen perustaneet Viviane ja Aki Kallio ovat jatkaneet libanonilaisen keittiöelämyksen tarjontaa osana Royal Ravintoloiden catering-palvelua. He löysivät hartaasti etsimänsä uudet ravintolatilat Kasarmitorin laidalla remontoitavasta Metso-yhtiön entisestä pääkonttorista.

Kiinteistörahastoyhtiö Genestan omistamasta Fabianinkatu 9:n kiinteistöstä tulee eteläisen Helsingin  maamerkki, jota värikäs ja rento libanonilainen ravintolaelämys täydentää.

- Tästä tulee todellinen wow! Talosta itsestään tulee kuin timantti, jonka ilta-aurinko herättää henkiin. Me pidämme huolen muusta värikkyydestä, sillä 150-paikkaisen ravintolan lisäksi Farougeen tulee aito talvipuutarha, joka muuntautuu iltaisin tunnelmalliseksi loungeksi. Sisustussuunnittelijamme on Beirutista ja hankkii meille sellaisia aitoja materiaaleja ja koriste-esineitä, joita näiltä leveysasteilta ei löydy. Sadat yksityiskohdat niin talon julkisivussa kuin sisälläkin tulevat tekemään uudesta Farougesta helmen ja lupaan, että sellaista ei Suomessa ole aiemmin nähty tai koettu, intoilee Viviane Kallio.

Hän kertoo pitävänsä täysistä ravintoloista ja täysistä pöydistä ja haluavansa luoda sellaisen ravintolan, jossa molemmat toteutuvat.

- Haluaisin nähdä, että asiakkaamme tilaavat pöydät notkolleen erilaisia meze-annoksia, joita on helppo jakaa ystävien kesken.

Farouge  jatkaa libanonilaisen keittiön suurlähettiläänä, mutta monipuolisiin mezeihin lisätään ravintolan uudessa tulemisessa myös välimerellistä keveyttä ja raikkautta. Farougen klassikkoannos,  lampaankyljykset, löytyy listalta jatkossakin ja se valmistetaan asiakkaiden edessä avotulella.

- Avokeittiöömme tulee esimerkiksi hiiliuuni, avogrilli ja libanonilainen leipäuuni. Asiakkaamme näkevät paljon liekkejä ja elävää ruoanlaittoa raaka-aineista, jotka todennäköisesti myös yllättävät. Käytämme  paljon erilaisia kaloja niin Suomesta kuin kauempaakin, mutta aina pelkästään tuoreena. Näitä kannetaan pöytään sitten kokonaisena grillattuina tai välimerellisessä suolakuoressa. Libanonilaisesta leivästä tullee myös yksi puheenaiheistamme, lupaa Kallio. 

Farouge-elämykseen kuuluu värikkään ja raikkaan ruoan lisäksi tunnelma, joka varmistetaan oikeanlaisella sisustuksella, tuoksuilla ja musiikilla. Suosittuna bilekaupunkina nykyisin tunnetusta Beirutista Viviane Kallio tuo uuteen Farougeen myös ruoan ja juhlan yhdistämisen.

Farougen talvipuutarha muuntautuu pikkutunneilla loungeksi, jota ravintoloitsija kutsuu aikuisten ihmisten jatkopaikaksi. Sunnuntaisin Farougeen  katetaan  brunssi.

Kasarmitori on perinteisesti vetänyt puoleensa bilettäjiä, sillä vastakkaisessa kulmassamme sijaitsee legendaarinen Kaarle XII. Nyt uudet ravintolat, kuten The Cock ja Latva, ovat yhdessä torin remontin kanssa herättäneet alueen ruokailijoiden tietoisuuteen.

- Me tuomme tähän kokonaisuuteen lisämaustetta eksotiikalla ja rennon kansainvälisellä biletyylillä. Olemme tuomassa Farougeen esimerkiksi DJ-vieraita Beirutista. He saavat näille kulmille varmasti aikaan uudenlaista liikehdintää, visioi Kallio. 

Ennen varsinaista Farougea Viviane ja Aki Kallio avaavat Royal Ravintoloiden kanssa myös Stockmann-tavaratalon katutasoon uuden ravintolan. Sen nimi ja konsepti julkistetaan maaliskuussa.