Suomen Keittiömestarit: Korona-aika on lisännyt suomalaisen ruuan arvostusta

Yhdistystoiminta on kärsinyt koronan aikana, mutta uudet haasteet tuovat työhön myös sisältöä, pohtii Ulla Liukkonen.

Pääkirjoitus

Kesä tulee huimaa vauhtia ja koronakin hiukka hellittää

Rokotuksia on saatu hyvään tahtiin ja nyt odotetaan, että saisimme kokoontua ja nauttia hyvästä ruuasta ja juomasta pitemmän kaavan mukaan. Itse olen ainakin odottanut, että saisin jo halata ihmisiä.

Ulla Liukkonen. Kuva: Timo Porthan.

Tämä aika on myös tuonut suomalaisen ruuan arvostusta lisää. Samoin Teams-kokoukset ovat tulleet jäädäkseen, samoin myös kotiin mukaan otettavat ruuat.

Yhdistystoiminta on kärsinyt koronan aikana. Emme ole voineet tehdä talkootöitä, kirstut on tyhjät ja yhdessä kokoontuminen on pannassa.

Olemme toisaalta oppineet arvostamaan myös elämää. Uusia haasteita pitää ottaa vastaan, ne tuovat työhön sisältöä. Yhdessä tekemisen Ilo ja yhteen hiileen puhaltaminen ovat rikkautta ja taitolaji. Kunnioitetaan jokainen toistemme tekemistä, jokainen meistä on arvokas yksilö.

Nautitaan Suomen luonnosta ja käydään toistemme ravintoloissa, kun puitteet antavat myöten.

Hyvää kesää kaikille keittiömestareille ja yhteistyökumppaneille kuin myös sidosryhmillemme.

Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.

Ulla Liukkonen, Suomen Keittiömestarit ry puheenjohtaja

––––––––––––––––––––––

POHJOIS-POHJANMAA

Ajatuksia tulevasta

Iloinen mieli ja positiivinen ajattelu valtaavat mieliä vähitellen yli vuoden melankolian ja epätietoisuuden jälkeen. Vähitellen ravintolat palaavat normaalimpaan elämään viimeisiä rajoituksia noudattaen. Olemmeko todellakin loppusuoralla taistelussa tämän pandemian kanssa? Sen aika tulee näyttämään. Ajatukset ovat kuitenkin Pohjois-Pohjanmaan Keittiömestarit ry:llä jo tulevassa.

Kevään aikana on aloitettu yhdistyksemme organisoimat webinaarit keittiömestareille. Aluksi suunnittelimme, että tilaisuudet olisivat olleet oman alueyhdistyksen jäsenille, mutta päätimme kuitenkin avata tilaisuudet kaikille keittiömestareille koko valtakunnassa. Menestys on ollut hyvä.

Ensimmäisessä webinaarissa helmikuussa kuulimme hienoja uratarinoita eri puolilta Suomea. Webinaarisarjan aloittivat Vuoden Kokki vuosimallia 2001, keittiömestari Henry Tikkanen, Ravintola Gösta. Toisena tilaisuudessa kertoi urastaan keittiömestari Lassi Jyrkkänen, keikkakokki.fi sekä kolmas tarinoitsija oli ravintoloitsija ja keittiömestari Roope Kotila, Gustav Kitchen&Bar. Tilaisuus oli todella mielenkiintoinen ja antoisa sekä paljon uusia ajatuksia herättävä.

Toisessa webinaarissa äänessä olivat ammattikeittiöiden laitetoimittajat. Tilaisuuden aloitti Dieta Oy:n myyntijohtaja Sami Nenonen, keittiömestari Vesa Saaristo ja myyntipäällikkö Olli Rinne. Heidän johdollaan tutustuimme gelaton valmistukseen samalla simagelatoa maistellen. Toisena äänessä oli Electrolux Professional Oy:n myyntipäällikkö Tero Nevalainen sekä kolmantena Metos Oy:n kehityspäällikkö Janne Tirkkonen. Saimme webinaarin aikana kuulla laitemaailman uudet tuulet ja ajankohtaiset kuulumiset. Webinaarivieraat antoivat paljon erinomaista palautetta laitetoimittajien puheenvuoroista.

Kolmas webinaari on toukokuun loppupuolella. Siellä kuulemme jälleen uratarinoita oululaisista ravintoloista Ostroferia ja Nallikari. Kolmantena puhujana on keittiömestari Jaakko Sorsa, Ravintola FINDS, Hong Kong. Ja sen lupaamme, että webinaarisarja saa jatkoa. Haluamme omalta osaltamme olla luomassa yhtenäistä keittiömestarikuntaa Suomeen ja edistää alueyhdistysten välistä toimintaa SKM:n strategian mukaisesti.

Pohjois-Pohjanmaan Keittiömestarit ry on vahvasti mukana myös nuorten ammattitaitokilpailuissa Taitaja 2021 toukokuussa Oulussa. Kokkilajin päätuomarina toimii keittiömestari Esa Koppelo, lajivastaavana keittiömestari Riikka Vanhala sekä varavastaavana keittiömestari Sami Puumalainen. Tuomaristossa yhdistyksen jäseninä keittiömestarit Henna Antila, Mikko Huhtala, Olli Rinne, Jarmo Kemppainen ja Juha Aalto.

Valoisin mielin tulevaan ja tsemppiä kaikille mestareille ympäri Suomen.

Esa Koppelo, puheenjohtaja

––––––––––––––––––––––

ETELÄ-POHJANMAA

Valmistaudumme toimintaan

Kevät alkaa jo olla pitkällä ja eri Covid-rajoituksia puretaan viikottain. Tämä antaa uskoa toiminnan uudelleen käynnistämiselle Pohjanmaalla. Vaikka alueemme suuret festarit on siirretty ensi vuodelle, olemme mukana muun muassa Taiteiden yö 30 v. -tapahtumassa Vaasassa 12.8.2021.

Etelä-Pohjanmaan vuosikokous pidettiin Park Hotel Härmässä 18.5.2021, kokous livenä ja Teamsin kautta.

Kevään auringonsäteiden myötä toivotetaan kaikkea hyvää mestareille. Tapaamisiin.

Ossi Kallio, puheenjohtaja ja Kaj Lax, sihteeri

––––––––––––––––––––––

KYMI

”Ei pidä mennä merta edemmäs kalaan”

Aloitin pohtimaan mitä sloganimme ”Ei pidä mennä merta edemmäs kalaan” pitää sisällään, koska kaikkihan sen ovat jossakin elämäntilanteessa kuulleet ja useat myös sanoneet.

Istuin toukokuisena sunnuntaina naapurikylässä Suomenlahden rannalla kesäisin avoinna olevassa bar & bistrossa syömässä. Lautasellani oli lähellä tuotettua, paikallisesta lihakaupasta hankittua lihaa ja paikkakunnan perunaa. Kyytipoikana myös samassa pitäjässä pantua olutta, jonka viljan kasvua olen voinut seurata kesäisin. Ei tarvinnut mennä merta edemmäs kalaan, kaikki löytyi läheltä, ja mikä parasta maistui taivaalliselta.

Viimeisen vuoden aikana ei ole ollut edes mahdollisuutta lähteä merta edemmäs kalaan. Toivotaan että me kaikki olemme löytäneet ”meren ja kalan” jostain läheltä ja luoneet uskoa meitä lähellä oleville yrittäjille.

Meillä Suomessa on vaan niin hienot raaka-aineet ja osaavat siskot ja veljet niitä työstämässä, että ei pidä mennä merta edemmäs kalaan.

Herkullista kesää,

Taina Suortti

––––––––––––––––––––––

ETELÄ-SUOMI

Uusi luku yhdistyksen toiminnassa

Etelä-Suomen Keittiömestareissa suunnitellaan jo kovalla vauhdilla koronan hiljentämän yhdistystoiminnan kehittämistä.

Vuosikokouksessa maaliskuussa saimme uutta virtaa hallitukseen ja kääräisimme heti hihat ylös.

Vaikka korona on hiljentänyt ravintolatoiminnan, katsomme valoisasti tulevaisuuteen. Ensimmäisenä uusi hallitus perusti työryhmät opiskelijoiden, työssäkäyvien ja eläkeläistoiminnan kehittämiseen.

Aktivoidumme uudelleen oppilaitosten suuntaan, toivomme lisää työssäkäyviä jäseniä ja kehitämme eläkeläisjäsenillemme kohdennettua toimintaa. Tavoitteena on saada enemmän aktiivisia keittäjiä ja uusia jäseniä mukaan toimintaamme. Aktivoimme viestintäämme yhdistyksen Facebook-sivuilla sekä jäsenviestinnässä sähköpostitse.

Millaista toimintaa voisimme tarjota 300 jäsenellemme, ja miten arvokkaat yhteistyökumppanimme voisivat olla mukana toiminnassamme? Tässä varmasti hyvä kysymys kaikille yhdistyksille, kun mietitään yhdistystoiminnan tulevaisuutta.

Me ratkaisimme tämän asian kysymällä suoraan jäsenistöltä. Tälle kertaa otimme uudet ratkaisut käyttöön ja järjestimme kyselyn ensimmäistä kertaa tekstiviestillä. Aikaisemmin kyselyt ovat lähteneet sähköpostilla ja monesti jäävät kiinni roskapostisuodattimiin. Ja tulosta syntyy, saimme todella hyvän vastausprosentin kyselyymme ja sitä kautta jäsenistön toiveet kehitykseemme.

Pääpaino yhdistyksen toimintamme kehittämisessä on keittiömestariopiskelijoille ja työssäkävijöille. Kun arki palautuu, käynnistämme kädentaitotapahtumat alalla oleville jäsenille ja uutena myös opiskelijoille. Suunnitelmissa on jo suklaata, äyriäisiä ja vauhdilla kehittyvään laitteistoon perehtymistä, luentoja trendeistä ja yhteistyötapahtumia kumppaneiden kanssa.

Yhteistyökumppaneidemme kanssa haluamme pohtia yhdessä, mitä toimintaa voimme tarjota jäsenistöllemme ja kohdentaa millekin jäsenistömme osalle. Kun järjestämme yhteisen tapahtuman, saamme jatkossa oikean kohderyhmän mukaan. Kohdennetut tapahtumat ovat arvokkaita opiskelijoille ja jäsenille – teidän ja meidän kanssa kannattaa pitää yhtä. Opiskelijoille avautuva nuorisojäsenyys tarjoaa mahdollisuuden verkostoitua alan ammattilaisten kanssa. Työuransa päättäneille keittäjille suuntaamme omia tapahtumia. Tästä esimerkkinä kuukausittain järjestettävä lounastapaaminen Ravintolakoulu Perhossa.

Tämän tervehdyksen myötä toivon, että voimme aloittaa uuden luvun Etelä-Suomen Keittiömestareissa. Samalla toivon, että me yhdistykset pidetään enemmän yhteyttä, vaihdamme kuulumisia ja kerromme avoimesti keinoista, jolla saamme arvokkaan yhdistystoiminnan pidettyä hengissä. Avataan peli ja käydään läpi, miten voimme auttaa toisiamme.

Tsemppiä hellaan!

Ville Parkkinen, puheenjohtaja

––––––––––––––––––––––

KESKI-SUOMI

Korona ei lannista Keski-Suomen mestareita

Vallitseva tilanne on yrittänyt kuristaa monella tavalla myös Keski-Suomen Keittiömestareita. Monet jäsenistämme ovat olleet pitkään myös lomautettuna ja fyysinen toimintamme on ollut syksyn jälkeen tauolla. Vaan myöhän ei anneta periksi.

Kevään aikana olemme jatkaneet kuukausikokoustoimintaa Teamsin kautta: maaliskuussa pidimme vuosittaisen vuosikokouksen ja huhtikuussa kuukausikokouksen. Toukokuussa meillä on jo tavoitteena kokoontua ihan fyysisesti. Tietysti turvavälit huomioiden. Meillä on jo vuosien ajan ollut tapana kokoontua joka kuukausi pois lukien heinä- ja joulukuu. Kuukausikokoukset koetaan jäsenistömme keskuudessa tärkeiksi tapaamisiksi. Pääsee vaihtamaan kuulumisia ja keskustelemaan yhteisistä asioista. Kesäkuulle on suunnitteilla elämyksellinen retki yhdessä Jyväskylän Rôtisseursien kanssa.

Kevään kokouksissa olemme suunnitelleet tulevaa toimintaa. Tuntuu, että tauon aikana mestareilla on ollut aikaa ajatella ja ideoida. Haaveita ja unelmia on paljon. Toivotaan, että tämä tautipirulainen saadaan viimein hiljalleen selätettyä ja pääsemme toteuttamaankin. Raportoidaan niistä sitten lisää tulevaisuudessa.

Keski-Suomen mestarit haluaa toivottaa kaikille mukavaa kevättä ja kesää. Eletään turvallisesti ja terveinä.

Terveisin,

Joni Sippola, puheenjohtaja

––––––––––––––––––––––

suomen kokkimaajoukkue

”Joukkue”

Aloimme hahmottaa joukkuettamme noin vuosi sitten jolloin ”kokelaita oli toistakymmentä”. Matkan varrella on poislähteneitä ja uusia tulokkaita, mutta nyt alkaa joukkue olemaan siinä kokoonpanossa, että tästä teemme yhdessä meidän kaik­kien maajoukkueen.

Varinaisen joukkueen lisäksi meillä on ja on ollut mukana nuoria alan oppilaita. Meidän kumppanina toimii KEUDA, josta meillä on mukana kolme nuorta motivoitunutta opiskelijaa seuraavat kaksi vuotta. Tämä on todella motivoivaa heille, sillä he pääsevät pintaa syvemmälle, heistä tulee jouk­kueen perheenjäseniä ja huipennus on vuoden 2022 World Cup Luxemburg, jossa heillä on oman vastuualueensa työt.

Joukkueen jäsenet tulevat eri paikkakunnilta: Helsinki, Turku, Jyväskylä, Pirkanmaa, Lappeenranta.

Olemme aloittaneet varsinaisen harjoittelun Hot Kitchen- ja Chefs Table -kilpailuja varten, jotka järjestetään ensi vuonna Luxemburgissa. Ajankohta kilpailulle on marraskuu 2022.

Julkaistu Aromissa 6/21.

Sulje mainos Tilaa Aromi