Matkustajatuonti nousi otsikoihin, kun Viro liittyi Euroopan Unioniin vuonna 2004, ja tavaroiden ja palveluiden vapaan liikkuvuuden merkitys alkoi kirkastua janoisille suomalaisille. Jo aiemmin Suomeen oli saanut tuoda muista EU-maista juomia omaan käyttöön niin paljon kuin sielu sieti, mutta yleensä kukkaro ei tätä kestänyt, sillä lähin naapuri Ruotsi oli hintatasoltaan Suomen luokkaa. Kauempaa kuljettaminen ei oikein ollut kannattavaa.

Juomatrafiikki alkoi kasvaa nykyisiin mittasuhteisiin, kun laivojen liikennöinti Helsingin ja Tallinnan välillä lisääntyi ja matkustaminen muuttui edulliseksi. Oman auton ajaminen laivaan ja sieltä satamamarketteihin on naurettavan helppoa: ei enää olutlaatikoiden raahaamista huterilla kärryillä, ei painavien kassien retuuttamista – tosin Suomessa ehdittiin kokea sekin palvelutaso, että laivayhtiö siirsi trukilla ostokset suoraan rannalla odottavaan autoon. Nykyisin on yleistä, että suuret hankinnat tuodaan maahan pakettiautoilla, ja näitä isoja, yli sadan litran lastejahan riittää – ne muodostavat reilun neljänneksen kaikista Viron kautta tulevista alkoholilitroista.

Matkustajatuonnista on raportoitu vuodesta 2005 lähtien, alkuun yhteistyössä toimialan ja viranomaisten kesken. Kommunikointi seurannan tuloksista kävi vähitellen vaikeaksi ristiriitaisten intressien vuoksi, jolloin tutkimuksen tilaajien tiet erkanivat. Nykyisin virallinen tilasto on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisema, puhelinhaastatteluihin perustuva seuranta kaikesta Suomeen matkustajien mukana tulevasta alkoholista. Hiukan toisenlaista tietoa antaa Tutkimus- ja analysointikeskuksen (TAK) toteuttama, toimialan yhdessä tilaama tutkimus, joka tuo lisävalaistusta suomalaisten alkoholiostoista Virossa ja Latviassa. Sen tiedonkeruumenetelmänä ovat laivoilla kasvokkain tehtävät haastattelut.

Miksi matkustajatuonnin pulssia sitten näin intohimoisesti mitataan? Kaiken takana on tietenkin raha, todella iso raha. Voittajia ovat virolaiset kauppiaat, häviäjiä kaikki suomalaiset, sillä juomien halvan hinnan perusteena on alhaisempi valmistevero. Matkustajatuonnista ei kerry lainkaan verotuloa Suomen valtion kassaan, mutta alkoholinkäytön nurjat puolet sen sijaan jäävät suomalaisten veronmaksajien kontolle. Huonostihan siinä käy, jos alkoholihaittojen credit on suurempi kuin debet.

Alkoholin parissa leipänsä tienaavat ovat niitä, joiden nilkkaan matkustajatuonti kalahtaa muita kansalaisia kipeämmin. Kun joka neljäs suomalaisten kuluttama väkevä alkoholijuomalitra on hankittu ulkomailta, on selvää, että myynti tuuttaa punaisella. Tiukassa kassatilanteessa on vaikeaa irrottaa rahaa toimialan kehittämiseen, markkinointiin tai myynnin tukeen.

Alkoholialan edunvalvojat tekevät hartiavoimin työtä sen eteen, että suomalaispoliitikot malttaisivat olla korottamatta alkoholiveroamme. Pienikin veronkorotus meillä alleviivaa mielikuvaa Baltian halvoista hinnoista, ja matkustajatuonnin hullut päivät ovat taas täällä.

Sinäkin voit olla osa ratkaisua. Parannat ravintola-alan työllisyyttä ja kannatat kotimaista elinkeinoa, kun jätät sen kaljakeissin, viinilaatikon tai snapsipullon ostamatta seuraavalla Viron-matkalla ja hankit juomat hyvällä omallatunnolla Suomesta.

Susanna Heikkinen

Toiminnanjohtaja

Suomen Alkoholijuomakauppayhdistys SAJK

 

Julkaistu Shakerissa 3/2019.