Suunnittelemalla parempaa kouluruokaa

Reseptisuunnittelun tavoitteena on iloiset lapset ja täysinäinen ruokasali. Parempaa kouluruokaa saadaan suunnittelemalla reseptit toimivammiksi. Suunnittelu on kuitenkin erittäin työlästä ja aikaa vievää, mutta erittäin tarpeellista vaihtelevan ruokalistan aikaansaamiseksi.

Kouluruokakilpailu 2020 on edennyt reseptisuunnitteluvaiheeseen. Kilpailun järjestäjänä haluamme inspiroida kilpailijoita ja samalla avata reseptisuunnittelun taustoja niille, jotka eivät tiedä, mitä kaikkea työ pitää sisällään.

Valmista reseptiikkaa on paljon, mutta silti on hankala löytää uusia toimivia reseptejä. Välillä tuntuu, että reseptejä ei ole testattu lainkaan tai sitten niitä on kokeiltu vain pienissä annosmäärissä ja suurennettu kokeilematta. Esimerkiksi mausteiden määrää ei voida kertoa suoraan annosmäärällä, vaan reseptiä on testattava. Tiedän, mistä puhun, koska olen toiminut reseptisuunnittelijana edellisessä työpaikassani

Kokeilematta ei kannata tehdä mitään

Kouluruoan suunnitteleminen on aivan toisenlaista kuin ravintolaruoan. Koulussa on tarjolla vain pari vaihtoehtoa, ja niiden pitää soveltua koko asiakaskunnalle pienistä ekaluokkalaisista murrosikäisiin. Onko se mahdollista?

Ensiksi mietitään kohderyhmää eli kenelle ruokaa valmistetaan. Toiseksi tulee pohtia, mihin tarpeeseen

tehdään eli onko resepti käytössä päivittäin, usein toistuvasti vai satunnaisesti. Tärkeää on selvittää, millaiset laitteet ja varastointitilat ovat käytettävissä. On eri asia tehdä keitto uunissa kuin padassa, koska nestehävikki vaihtelee suuresti valmistusmenetelmien välillä. Usein yhdestä ideasta pitääkin juontaa kaksi eri reseptiä.

Kun perusasiat on kunnossa, lähdetään etsimään ideoita. Itse seuraan paljon blogeja, kuluttajille suunnattuja reseptisivustoja ja alan lehtiä. Jaan toimivia reseptejä kollegoilleni. Alan verkostojen kautta hyvät ideat leviävät. Lisäksi syön paljon ulkona ja kotonakin tykkään kokkailla. Leikkaan aina talteen minuun vaikuttavia ruokakuvia. Vähän kuin Real Life Pinterest!

Hyvillä ideoilla täysinäinen ruokasali ja iloiset lapset

Kouluruokakilpailun reseptisuunnittelussa kannattaa päästää luovuus valloilleen ja testata jotain ihan uutta.

Toivon Kouluruokakilpailun reseptisuunnittelijoilta ennakkoluulottomuutta. Tuttuja raaka-aineita voi

tarjota vähän toisella tavalla. Pääroolissa olevan annoksen voi siirtää sivurooliin. Tai nostaa sivuroolissa oleva annoksen vielä suurempaan rooliin.

Jos tietyn reseptin valmistaminen on liian työläistä kiireiseen kouluruokailuun, annoksen makuprofiili on oikotie onneen. Reseptiä voi kokeilla vaikka kotona, miettiä mitä makuja on käytetty ja lähteä soveltamaan niitä. Esimerkiksi täytetyt bataatit voivat muuttua bataattilaatikoksi. Jos annoksen koristelu on liian aikaa vievää, etsi omaan reseptiisi vaikka samat värit. 

Täältä löytyy kouluruoaksi toimivia reseptejä, jotka ovat päässeet Kouluruokakilpailun finaaliin vuosien 2012–2018 aikana. Voit etsiä reseptejä rajaamalla niitä ruokalajien ja erityisruokavalioiden mukaan.

Miten huomioida nuorten toiveet kouluruoan suunnittelussa?

  1. Jo kysymys tulee asettaa oikein: Älä kysy, mitä haluat syödä tai mikä on lempiruokasi. Kysy, mitä haluat syödä koulussa ja mikä on lempiruokasi koulussa.
  2. Älä tyrmää nuorten toiveita pizzasta ja hamppareista. Mieti, miten ne voisi valmistaa terveellisesti.
  3. Ongelma on usein se, että toiveita ei osata soveltaa arkipäivään ja aikatauluihin. Kokeile vaikka jakaa työt kahdelle päivälle.

Jutta Kontinen

Brand & Training Manager

Continental Foods Finland

*Kaupallinen yhteistyö