Tarvitaanko lapsille edelleen oma ravintolaruokailutapahtuma?

Lauantaina 20. tammikuuta on Perheet Safkaa -tapahtuma, jossa erikoista huomiota kiinnitetään lasten viihtymiseen ravintolassa ja tätä kautta pyritään rohkaisemaan perheitä käymään enemmän syömässä ulkona. Suomessa syödään hyvin vähän yhdessä ja edelleen ravintolasyömistä välillä vältelläänkin pienten lasten perheissä. Perheet ovat kuitenkin Suomessa suuri ryhmä, noin miljoona lasta asuu yli puolessa miljoonassa perheessä, joten puhutaan kaupallisestikin suuresta ryhmästä.

Nyt on kuitenkin Suomessa kaupungeissa nousemassa uudentyyppisiä perheitä, joille kaupungissa eläminen ja palveluiden käyttäminen ravintolapalveluja myöten on luontaisempaa kuin ennen. Nämä perheet vaativat uusia palveluja myös ravintolapuolella, koska eivät halua luopua elämäntyylistä, joka heillä oli ennen lapsia, vaan ottavat jälkikasvun mukaan joka paikkaan.

Suomessa, missä perinteisesti ravintola käsitetään edelleen vain aikuisten temmellyskentäksi historiallisista syistä alkoholin anniskelun takia, on aina ollut ristiriitaista mennä ravintolaan syömään lasten kanssa. Lapsia ei monasti ole haluttu ravintolaan ilta-aikaan, koska se on aikuisen paikka, missä aikuiset voivat myös alkoholin vaikutuksen alaisena käyttäytyä miten vaan. Ennen monessa ravintolassa oli jopa kielto tuoda lapsia paikan päälle kuuden jälkeen.  Siksi lasten tuominen ravintolaan varsinkin illalla on herättänyt monissa negatiivisia tunteita.

Nyt kolmatta kertaa järjestettävä Perheet Safkaa -tapahtuma haluaa alentaa kynnystä lähteä lasten kanssa ravintolaan syömään. Mukana olevat ravintolat miettivät sekä ruokalistaa että ravintolaa niin, että perheillä olisi hyvä olo.  Ravintoloita on tänä vuonna mukana niin Helsingistä, Porvoosta, Kirkkonummelta kuin Turustakin. Tapahtuman lisääntyvä ravintolamäärä kertoo sen, että monet ravintoloitsijat pitävät lapsiperheitä relevanttina asiakasryhmänä, johon kannattaa panostaa.  Perheet Safkaa- tapahtuma onkin siitä mielenkiintoinen, että se yrittää tehdä itsensä tarpeettomiksi. Järjestäjien tavoite on, ettei enää tarvittaisi erikseen päiviä joiden aikana perheet voivat käydä syömässä, vaan pikkuhiljaa perheet ja ravintolat olisivat tuikitavallinen yhdistelmä kaikkialla Suomessa.  

Lapsista ja ravintoloista puhutaan mediassa hyvin paljon, mutta kun kysytään itse ravintolahenkilökunnalta, he eivät pääsääntöisesti näe lapsista ravintolassa koituvan ylimääräistä haittaa. Asenteet ovat ammattilaisten mielestä enemmän muiden asiakkaiden ongelma, joko niin että lapset koetaan häiriöksi omalle ravintolaillalle, tai koetaan ettei voida käyttäytyä täysin vapaasti, kun on lapsia lähellä. Molemmista syistä näkee sen suomalaisen perinteisen tavan ajatella, että ravintola on vain aikuisten leikkipaikka.

Suomessa on pitkään pidetty ravintolaa paikkana, jossa on lupa (juovuksissa) käyttäytyä miten vaan, ja yleensä tapa on tullut siitä, ettei lapsena ole itse päässyt ravintolaan. Siksi olisi erittäin tärkeää murtaa tämä perinne, ja antaa lasten olla ravintolassa, jolloin seuraava sukupolvi ymmärtää ravintolan olevan nimenomaan kaikkien nautinto- ja rentoutumispaikka.

Katso lisää tapahtumasta: perheetsafkaa.fi

Anikó Lehtinen on vapaa olutkirjailija ja juoma-asiantuntija, joka kirjoittaa ruokajuttuja ja väitöskirjaa. Anikó luennoi oluesta, rakastaa ravintoloita ja hyvää kahvia sekä yrittää ehtiä oluentekoon vapaa-aikanaan.