Ravintola-ala elää murroksessa ja kenttää myllertävät monet erilaiset mahdollisuudet ja uhkatekijät. Onko viisasta, että ala nakertaa itse itseään sisältäpäin, kaivautumalla omiin luutuneisiin poteroihinsa? Kehitys on pysäytettävä ja tämä alkaa toimijoista itsestään.

Eri yhdistykset ovat muutoksessa avainasemassa ja suunnannäyttäjiä. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa ylläpitää monenlaisia järjestelmiä, eri kilpailuorganisaatioita ja yhdistysten luutuneita viidakoita. Keittiömestariyhdistykset ukkoutuvat ja mummoutuvat. Koko ala hyötyisi, kun esimerkiksi Ammattikeittiöosaajat ry liitettäisiin keittiömestaryhdistystoimintaan mukaan. Kaikki toimijat saman katon alle ja nuorempaa kaartia mukaan, kiitos. Oppilaitosten järjestämät Taitaja-kilpailut jatkavat tätä kahtiajakoa sujuvasti. Cateringkokit ja ravintolakokit kisaavat omissa kilpailuissaan, miksi?

Suurkeittiö sanana
on ällöttävä.

Suurkeittiö sanana on ällöttävä, eikä henkilöstöravintola ole sen parempi. Suurkeittiö, suuris, henksu, henkilöstöravintola, ruokala, ammattikeittiö... Miksi rakkaalla lapsella on niin monta eri nimeä? Voitaisiinko sopia, että on vain ravintoloita ilman mitään arvolatauksia. Ja kuka hitto edes keksi nimen henkilöstöravintola?

Jostain kumman syystä ravintola, joka toimii keskikaupungin kivijalassa ja tarjoaa 300 lounasta päivittäin ja liinoittaa illalla pöydät tarjoilumuodon muuttuessa AC:ksi, on arvostettu ravintola. Kello 15 ovet säppiin paneva henkilöstöravintola ei sitä ole. Henkilöstöravintoloissa työskentelee kovan luokan ammattilaisia, joiden osaaminen on nostettava omalle paikalleen. Nyt jos koska on rintamalinjat yhdistettävä – hyvän ruoan puolesta.

Unohdetaan teennäiset tutkintonimikkeet, jotka edesauttavat alan sisällä olevaa asemasotaa. Ravintola- ja cateringalan perustutkinto, Suurtalouskokki ja Dieettikokki, mikä näiden tutkintojen perimmäinen ero oikein on? Kokiksi koulusta valmistutaan. Koulusta pitää valmistua ammattiin, josta voi olla ylpeä. Alan opiskelijoista tulevaisuudessa suuri osan on maahanmuuttajataustaisia, joten olisi järkevää kouluttaa heitä ammattiin, jonka nimen he myös ymmärtävät.

Kokki on kokki ja tarjoilija on tarjoilija. Ammattiylpeä ammattilainen ei muotoseikkoihin takerru, vaan on ylpeästi osaaja, riippumatta minkälaisessa toimipaikassa soppaa keittää tai tarjoilee.

Eero Mäkelää on aika ajoin ikävä. Alan yhdistämiseen tarvitaan suoraselkäisyyttä, auktoriteettia ja ennen kaikkea tekoja. Kuka pelastaisi suuriksen?

Kirjoittaja on ruokatuotannon lehtori ja yrittäjä.