Vakavasti otettava, vaan ei liian vakava

Vuoden 2018 PRO-tunnustuspalkintojen tuomariston puheenjohtaja Aki Käyhkö on kivenkova ammattilainen, joka uskoo pitkäjänteiseen tekemiseen sekä hyvään huumorintajuun.

Horeca-alan ammattilaisille jaettavan vuotuisen PRO-tunnustuspalkinnon tuomariston puheenjohtajaksi on pyydetty Scandic Hotels Oy:n toimitusjohtaja Aki Käyhkö. Johtamisen ammattilainen on jo entuudestaan tuttu tuomariston jäsen, joka uskoo palkitsemisen positiivisiin vaikutuksiin työelämässä.

– PRO-palkinnot ovat kokonaisuudessaan fantastisen hieno tapa huomioida ravintola-alalla eri tekijöiden ammattitaitoa. PRO-gaala itsessään on jo vakiintunut, virallisesti tunnustettu tapa huomioida huippuosaajia, Käyhkö kiittelee.

Tuomariston puheenjohtajaksi Aki Käyhkö ryhtyy hyvillä mielin.

– Olen toki hyvin otettu tästä kunniasta. Minulla on isot saappaat joihin astua, seuratakseni edellisvuosien puheenjohtaja Tomi Lanttoa, joka on jo pidemmän aikaa kantanut tätä viittaa hyvin ansiokkaasti ja asiantuntevasti. Toivon, että pystyn omalta osaltani säilyttämään tuomaroinnin korkean tason ja antamaan ihmisille mahdollisuuden valita heidän mielestään parhaat suosikit, Käyhkö lisää.

Aki Käyhkö uskoo huippuammattilaisuuden olevan monen tekijän summa.

– Ammattilaisuudesta puhuttaessa minä itse arvostan ensisijaisesti asiakasläheisyyttä, sillä asiakkaille työtä tehdään. Arvostan myöskin pitkäjänteistä tekemistä. Kuka tahansa pystyy tsemppaamaan ja tekemään hetken aikaa hyvin, mutta todellinen ammattilainen hoitaa tehtävänsä onnistuneesti ja uskottavasti monien vuosien ajan.

PRO-palkinnot ovat kokonaisuudessaan fantastisen hieno tapa huomioida ravintola-alalla eri tekijöiden ammattitaitoa.”

Pitkän kaupallisen uran tehnyt Käyhkö on jo kymmenien vuosien ajan johtanut osatoimijoita, sekä kokonaisia yrityksiä, toimiessaan muun muassa Hartwallin kaupallisena johtajana, sekä Palace Kämp Groupin toimitusjohtajana. Aki Käyhkö kokeekin tulevansa hieman alan ulkopuolelta, mikä tuo hänen tuomarointiinsa myös liiketaloudellisia näkökantoja.

– Kolmas seikka, jota omassa tuomaroinnissani korostan, on liiketoiminnan kannattavuus sekä tekijän liiketoiminnallinen näkemys. Oli kyseessä sitten yksityisen tai julkisen sektorin ruokapalvelu, ei mikään pyöri, ellei se ole kannattavaa. Asiakaspalvelun hurmiossa saattaa toisinaan unohtua se, että toiminnan on oltava myös tuottavaa. Minä saatan olla hieman raadollinenkin näiden taloudellisten seikkojen mittaamisessa. Jos suosittelija ei osaa ottaa ehdokasta esitellessään kantaa talou­delliseen puoleen, olen minä hieman huolestunut. Arjen realismi on sitä, että mikäli talous ei pyöri, ei ole mitään johdettavaakaan, Käyhkö summaa.

PRO lisää alan kiinnostavuutta

Käyhkö uskoo palkitsemisen rooliin ammattitaidon vaalimisessa.

– Kaikenlaiset positiiviset tunnustukset ja palkitsemiset ovat omiaan kannustamaan niitä tekijöitä, jotka ansaitsevat kiitosta. Toisaalta, näkisin tämän toimivan kannustimena myös niille, jotka ovat päässeet ehdoille eri sarjoihin, Käyhkö pohtii.

Aki Käyhkö uskoo PRO-tunnustusten vaikuttavan myös koko alan kiinnostavuuteen.

– Toivon, että tämän jo kohtuullisen pitkäikäisen palkinnon saama julkisuus tuo kiinnostusta myös alan ulkopuolelta, tuoden uusia työntekijöitä ja lisäten alan kiinnostavuutta. Alallamme on huutava pula osaavista tyypeistä. Mikäli tämänkaltaiset tunnustukset pystyvät tuomaan alalle lisää positiivisia mielikuvia, on koko palkintogaala onnistunut mitä suuremmissa määrin.

Tuomariston puheenjohtaja odottaa tulevaa PRO-gaalaa hyvillä mielin. Vaikka konkaritekijä luottaakin lukuihin ja taloudellisiin mittareihin, haluaa hän tuomaroinnissa korostaa myös omaa ideologiaansa.

– On tärkeää pyrkiä olemaan vakavasti otettava, vaan ei koskaan liian vakava, Käyhkö hymyilee.

Mikä mies?

Aki Käyhkö

  • Ammatti: Toimitusjohtaja, Scandic Hotels Oy
  • Paikkakunta: Espoon pakolainen, aina pohjimmiltaan stadilainen.
  • Ikä: Karvan alle 50.
  • Työhistoria: Toiminut muun muassa Hartwallin kaupallisena johtajana, sekä Palace Kämp Groupin toimitusjohtajana.
  • Harrastukset: Laskettelu, veneily, lukeminen ja ruoan laittaminen.
  • Perhe: Avopuoliso ja yhteensä viisi lasta sekä mäyräkoira.
  • Suosikkibändi: AC/DC.

 

Mikä PRO?

  • PRO on tunnustuspalkinto horeca-alan ammattilaisille.
  • Palkinnot jaetaan vuosittain 15 eri sarjassa, joissa huomioidaan eri tehtäväalueet, vastuut ja ammattinimikkeet.
  • PRO-palkintojen saajia voivat ehdottaa työkaverit, tuttavat, yhteistyökumppanit, esimiehet ja asiakkaat.
  • Ehdokkaiden saamat äänimäärät ja perustelut ratkaisevat pääsyn finaaliin.
  • Koulutodistuksia ei kysellä tai näyttökokeita järjestetä.
  • Palkittavan tärkein ominaisuus on asenne.
  • Ehdokkaiksi etsitään osaavia, energisiä, aurinkoisia ja esimerkillisiä huippuyksilöitä, joiden kanssa työskentely on kiireessäkin nautinto.

 

PRO2019-tuomaristo julkaistaan kesäkuun Aromisssa.